YouTuben iskussa ohjattiin laulajan fanit pornosivuille
5.7.2010 12:22 Googlen videopalvelu YouTube joutui sunnuntaina verkkohyökkäyksen kohteeksi. Hyökkääjät käyttivät hyväkseen YouTuben xss-haavoittuvuutta.
Googlen videopalvelu YouTube joutui hyökkäyksen kohteeksi sunnuntaina, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä. Isku kohdistui kanadalaiseen laulajaan Justin Bieberiin liittyviin videoihin, kertoo uutispalvelu IDG. Niiden kommentteihin lisättiin mauttomia väittämiä 16-vuotiaasta laulajasta. Lisäksi katselijoita ohjattiin aikuisviihdettä sisältäville ulkopuolisille verkkosivuille.
YouTube joutui pornoiskujen kohteeksi yli vuosi sitten, kun 4chan.org-verkkopalvelun pilailijat lisäsivät palveluun rankkaa pornoa. Näyttää siltä, että jotkut 4chanilaiset osallistuivat uuteenkin hyökkäykseen.
Kyse oli xss- eli cross site scripting-haavoittuvuudesta. Googlen mukaan haavoittuvuus korjattiin kaksi tuntia ongelman havaitsemisen jälkeen. Yhtiö ottaa selvää, onko vastaavia ongelmia löydettävissä lisää palvelusta.
Käyttäjien Google-tilit eivät yhtiön mukaan vaarantuneet, mutta YouTuben käyttäjien pitäisi varmuuden vuoksi kirjautua ulos tililtään ja kirjautua sitten takaisin.
ITunes-tilejä
vääriin käsiin
Julkisuuteen on lisäksi kerrottu, että Applen sovelluskauppa App Store on joutunut väärinkäytösten kohteeksi. Yhtiö on poistanut palvelusta vietnamilaisen kehittäjän sen jälkeen, kun hänen teoksensa täyttivät kirjamyyntilistojen kärkisijat.
Kehittäjä ilmeisesti oli jotenkin saanut haltuunsa App Storen kattopalvelun iTunesin käyttäjätilejä ja käyttänyt uhrien rahoja sovellustensa ostamiseen.
Tapaus ei ole ainoa laatuaan, The Next Web kirjoittaa. Sen mukaan App Storessa on muitakin tuoreita tapauksia, joissa käyttäjien luottokorteilla on tehty luvattomia sovellusostoksia.
Kaikki eivät usko ongelman olevan kovinkaan laaja. Apple ei ole kommentoinut asiaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Helsingin palvelut saa Google Earthiin
27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (6)
Näihän se on, jokaiseen ikävään iUutiseen saa toki liittää aina jotkain negatiivista muista, mutta ei päinvastoin.
Ihan hauskaa sitä oli seurata, mutta tuskin kovin moni nuorista käyttäjistä arvosti sitä goatsen yms määrää mitä siellä liikkui.
Toinen puoli tottakin, koska Ovi Maps -palvelimet olivat juntturassa hyvän tovin tässä hiljattain eikä siitä julkisuudessa hiiskuttu. Toimivatkohan vieläkään.
Onneksi on windows mobile -kännykät. Toimivat kuin junan vessa ja peittoavat muut 701-0 niin käytettävyydessä kuin nopeudessa. Vanha valtias ei häviä peliä käyttöjärjestelmärintamalla.