Vikaantunut luotain kuvasi Marsin tarkasti

Kuva: NASA/JPL-Caltech/Arizona State University
26.7.2010 13:23 Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa julkaisi tarkimman koskaan tehdyn kartan lähes koko Mars-planeetasta. Kartta kuvattiin epäkuntoon menneen Odyssey-luotaimen avulla.
Jo yhdeksänvuotias Mars Odyssey -luotain tuotti kaikkien katseltavaksi uuden kartan Marsin pinnasta. Parhaimmillaan pinnalta erottaa yksityiskohtia, jotka ovat leveydeltään sata metriä.
Mustavalkoisen kartan kokoamiseen tarvittiin kahdeksan vuotta ja 21 000 otosta Odysseyn infrapunakameralla. Nasa huomauttaa, että yksittäisiä alueita Marsissa on kuvattu tarkemminkin, mutta näin hyvää kokonaiskarttaa ei ole aikaisemmin ollut.
Ennen kartan julkaisua Nasa tiedotti Odysseyn ajautuneen vikasietotilaan, joihin se on aiemminkin turvautunut. Alusta suojeleva vikasietotila johtui enkooderista, joka liittyy Odysseyn aurinkopaneelien asemointiin.
Mekaanista vikaa ei ole havaittu, ja Odyssey siirtyi käyttämään varalla olevaa enkooderia. Odyssey-tiimi uskoi viime viikolla saavansa aluksen takaisin täyteen toimintaan saman viikon kuluessa.
- VerkossaNasan tiedote uudesta kartasta
- VerkossaNasan tiedote vikasietotilasta
- VerkossaMarsin kartta
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
KRP lyttää Lex Nokian
11.02.2009 Keskusrikospoliisi on huolestunut viranomaisten ja yritysten roolien sekoittumisesta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (15)
Mac G4
Haha hyvä vitsi, jos apple osaisi palvelimia valmistaa niin mä olisin varmaan kuullukki niistä joskus.
Mac G4
Haha hyvä vitsi, jos apple osaisi palvelimia valmistaa niin mä olisin varmaan kuullukki niistä joskus.
Tarkista Googlesta (älä tuhlaa aikaasi Bingaamiseen).
Olen jo pidempään ihmetellyt sitä, kun jos kommentissa ylistetään applen tuotteita tai mollataan mikkisofta, nokia, samsung, jne, niin se on saanut plussia helposti jopa satoja. ja päin vastoin. Ja vielä vaikka kommentti olisi kuinka typerä.
Ja eipä tainnut yli 9v sitten olla WME9 ihan vielä kehitetty...
Ja ensimmäisestä webbiserveristä avaruudesta... eipä löytynyt faktatietoa, että kyseistä 90% maanpinnasta kattavasta G4 maccien satelliittiwlanjärjestelmää olisi koskaa toteutettu? saatan olla väärässäkin?
http://www.wired.com/science/discoveries/news/2000/06/36964
Mac G4
Haha hyvä vitsi, jos apple osaisi palvelimia valmistaa niin mä olisin varmaan kuullukki niistä joskus.
Tarkista Googlesta (älä tuhlaa aikaasi Bingaamiseen).
Eiköhän siinä ole IBM RAD6000 kuten useissa NASA avaruusaluksissa...
Mac G4
Haha hyvä vitsi, jos apple osaisi palvelimia valmistaa niin mä olisin varmaan kuullukki niistä joskus.
Tässä mun MacBook Prossakin on palvelin (Apache). Jokainen Applen valmistama tietokone on samalla palvelin. Se on helpottanut mun duunia sivuntekijänä runsaasti. Saan tarkistettua sivun eri vekottimilla ilman ulkopuolista serveriä, omasta intranetistä.