Motorola nauraa Applen kumikuorille
29.7.2010 12:01 Motorola piikitteli Applea uudemman kerran antenniongelmasta. Mainoksen mukaan Droid X -puhelin ei tarvitse takkia.
Kännykkävalmistaja Motorola jaksaa korostaa Droid X -älypuhelimensa antennin paremmuutta. Uusi mainos alkaa iskulauseella "No jacket required" eli "takkia ei vaadita".
Takki on viittaus iPhone 4 -älypuhelimeen, jonka antenniongelmaa valmistaja Apple paikkaa tarjoamalla kumisuojuksia puhelimen ympärille. Uudesta mainoksesta kertoo muun muassa Cnet News.com.
Jo aikaisemmin Motorola oli painottanut, että Droid X:ää voi pidellä miten vain ilman, että kuuluvuus häiriintyy. IPhone 4:n kuuluvuuden on testeissä todettu kärsivän selvästi, kun puhelinta pitelee vasemmasta alareunasta.
Apple on kiistänyt iPhone 4:n olevan ainoa puhelin, jossa ongelma esiintyy. Yhtiö on syyttänyt samasta myös muun muassa Droid X:ää.
Kilpailijat ovat tuohtuneet syytöksistä. Nokia esimerkiksi korostaa, ettei sen N97 mini -puhelinta normaalisti pidellä Applen esittelemällä tavalla.
Saatavuus
vaikeaa
Motorola on myös omistanut Droid X:n esittelysivuilla oman osionsa antenniin liittyvien kysymysten käsittelyyn.
Motorolan pitää kuitenkin varoa, ettei pilailu Applen kustannuksella kostaudu. Vaarana on, että halukkaat Droid X:n ostajat joutuvat pettymään, kun kaupat myyvät eioota. Saatavuus on antenniongelman ohella yksi niistä asioista, jotka ovat kiusanneet uuden iPhonen esiinmarssia.
Lisäksi äskettäin kävi ilmi, että pienessä osassa Droid X -puhelimia on ollut viallinen näyttö. Motorola korvaa puhelimet uusiin.
- Lue lisääCnet News.comin uutinen
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Levy-yhtiö Universal vaihtaa pomoa
10.02.2009 Levy-yhtiö Universal Music Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jarkko Nordlund. Nykyinen toimitusjohtaja Gugi Kokljuschkin siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi















Kommentit (31)
80% iPhonen käyttäjistä haluaa saman uudestaan.
20% Android käyttäjistä haluaa uuden Androidin mutta 80% riitti kerran kokeilu.
80% iPhonen käyttäjistä haluaa saman uudestaan.
20% Android käyttäjistä haluaa uuden Androidin mutta 80% riitti kerran kokeilu.
Kas kun et ole kuullut että tuo viittaamasi tilasto oli väärin uutisoitu Yankee Groupin tutkimus? Oikea tieto: 20% kaikista älypuhelimien omistajista (sis. iPhone-omistajat) aikoo ostaa Android-puhelimen seuraavaksi luurikseen. Toisin sanoen, Android on tullut jäädäkseen.
80% iPhonen käyttäjistä haluaa saman uudestaan.
20% Android käyttäjistä haluaa uuden Androidin mutta 80% riitti kerran kokeilu.
CNN korjasi juttuaan pikaisesti:
"The survey actually revealed that 20% of all smartphone customers say they'll buy an Android phone."
Eli vapaasti suomennettuna:
Kaikista älypuhelinasiakkaista 20% sanoi, että aikovat ostaa Android-puhelimen.
Alla vielä linkki korjaukseen.
http://money.cnn.com/2010/07/23/technology/iphone_4_att/#correction
Sekä Iphonen että Androidin käyttöliittymät ovat hienoja ja toimivia. Lisäksi Iphone 4:n rauta on vaikuttavaa (antenniongelmaan lukuunottamatta), mutta ylilukittu ja sovelluskehittäjiä rajoittava käyttöjärjestelmä tekee siitä ainakin minulle ei-halutun vaihtoehdon.
Applekin voisi keskittyä pitämään omista vanhoista (hyvistäkin jopa) periaatteistaan kiinni paskan teknologian myymisen sijaan.
Mennyt rännistä alas kyllä kaikki ne asiat joista Apple on ollut joskus tunnettu. Nykyään riittää kun myy hypetettyä roskaa, teinit ostaa.
Makukysymyksiä.
Surffaan mielummin luuri vaakatasossa, ja mitä leveämpi ruutu sitä isompaa zoomia voi käyttää.
Applen keskivertoasiakas on hyvätuloinen ja omalla tavallaan elitistinen maailmanlanjalainen.