Assemblyn demokisasta muodostui kaksintaistelu

Arkistokuva vuoden 2008 Assyilta.
Kuva: Matias Mäki
9.8.2010 23:00 Assembly Summer 2010:n kohokohta, demokilpailu, oli tänä vuonna tasokas. Hartwall Areenalla nähtiin parikin todella näyttävää ja kerronnallista teosta. Voitto ei tullut kuitenkaan Suomeen.
Maailman suurimpiin tietokonetapahtumiin kuuluva Assembly Summer 2010 päättyi sunnuntaina Helsingin Hartwall Areenalla.
Tapahtumaan kuuluu nykyään kaikenlaista ohjelmaa levykkeenheitosta robottisotaan ja jalkapalloon. Assembly huipentui kuitenkin perinteiseen tapaan tosiaikaisiin ja audiovisuaalisiin tietokoneteoksiin, joita myös demoiksi kutsutaan.
Demokisan voitto meni tällä kertaa Kreikkaan Andromeda Software Developmentille. Demo nimeltä Happiness is around the bend on monitulkintainen taideteos. Sen voi nähdä esimerkiksi pienen ihmisen ikuisena pyrkimyksenä kohti onnea teknologisen kehityksen avulla. Seuraukset voivat kuitenkin olla päinvastaiset.
Demokisan voitosta kamppaili Andromedaa vastaan lähinnä brittiläinen tiimi CNCD vs Fairlight teoksellaan Ceasefire (all fall down..). Siinä oli mukana suomalainen graafikko, mutta ensimmäinen varsinainen Suomi-tiimi Pyrotech pääsi sijalle kolme humoristisella kertomuksellaan Abysmal Invaders.
Taso ei
pettänyt
Assemblyn monivuotinen vastaava järjestäjä Jussi Laakkonen on tyytyväinen tapahtuman kohokohtaan.
– Taso oli erittäin kova. Oli odotettavissa, että tästä tulee aika tiukka kilpailu, Laakkonen sanoo. Hän huomauttaa, että demokisan ohella myös 4k- ja 64k-introkilpailut olivat tasokkaita.
– Jos katsotaan näiden kilpailujen top3:a, niin ne ovat kyllä kaikki vuoden huippua.
Kesän Assembly järjestettiin nyt 19. kerran. Laakkonen ei suostu sanomaan, oliko tämä Assy paras koskaan, koska "omista lapsista" on paha valita.
– Kaikkien aikojen parhaat Assyt olivat tietenkin vuonna 1993, jolloin Second Reality (legendaarinen demo) julkaistiin, Laakkonen vitsailee.
Kilpailuteokset ovat nähtävillä videomuodossa Assemblyn verkkosivuilla ja YouTubessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta
28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (8)
Harmi, että ne "oikeat" legendaariset partyt kokivat loppunsa 90 luvun alkupuolella!
b) CNCD on lähes täysin suomalainen
c) Fairlight on alun perin ruotsalainen, mutta nykyään varsin kansainvälinen. Ceasefiren ohjelmoija on kuitenkin tällä hetkellä ainoa britti tiimissä, eli "lähinnä brittiläinen" on potaskaa.
d) "Siinä oli mukana myös suomalainen graafikko" on omituinen tapa ilmaista asia. Ei se demojen tekeminen ole enää sitä, että kooderi vääntää yksin koko roskan ja saa graafikolta logon sinne ja tissikuvan tänne. Esim. FLT:n Demolition Builderilla disaineri pystyy vääntämään leijonanosan demosta vaikka yksin. Ceasefiressä työn määrä lienee aika lailla 50/50.
Jännä nähdä, miten demot ovat muuttuneet aikaisemmasta "me saimme tästä raudasta vielä enemmän irti kuin te"-väännöstä lyhytelokuvien kaltaisiksi multimediaesityksiksi. Koodarina itse tietysti kaipaan vanhoja hyviä aikoja, mutta ilmeisesti nykykoneiden tehoilla asiassa ei ole enää oikein järkeä.
Ruotsalais-norjalainen.