Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Facebookkaajia eniten pääkaupunkiseudulla

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

1.9.2010 09:12 Suomen Facebook-käyttäjät ovat keskittyneet pääkaupunkiseudulle. Noin puolet maamme Facebook-käyttäjistä asuu pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla noin 75 prosenttia asukkaista käyttää Facebookia, kertoo asiaa selvittänyt teknologiayritys Flo Apps. Osuus on korkeampi kuin muualla maassa.

Myös Vaasassa, Raumalla ja Oulussa Facebook-käyttäjien määrä ylittää puolet väkiluvusta.

Suurista kaupungeista poikkeuksellisen vähän palvelun käyttäjiä on Jyväskylässä, jossa vain neljäsosa väestöstä on Facebookissa.

Tällä hetkellä Facebookissa on lähes 1,9 miljoonaa suomalaiskäyttäjää.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (11)

Huono 0
Syy tähän ilmiöön selittyy sillä, että Facebook on vasta äähiaikoina tunnistanut Suomen lukuisia kaupunkeja. Mm. Tamperetta ei ollut ollenkaan Facebookissa vaikka se on 4. Suurin kaupunki. Voidaan olettaa, että tietyissä kaupungeissa on tuhansia ellei kymmeniä tuhansia sellaisia, jotka asuvat pienissä tai keskisuurissa kunnissa.
Jarkko K
Huono 0
Tuohon "tutkimukseen" ei kannata kyllä luottaa yhtään. Ei oikeastaan edes uutisoinnin arvoinen. Tilastoa kun ei voi pitää mitenkään luotettavana.

Esim. tilaston mukaan Kouvolassa olisi vain 40 käyttäjää, joista kaikki ovat naisia. En usko tai sitten voin kertoa, että on niitä miehiä vähintään kolme. Tuon verran mulla on tuttavia Facebookissa Kouvolasta.
MK
Huono 1
Niin jos Kehäkolmosen sisälle on keskittynyt eniten jengiä suomessa, niin mikä tässä nollatuloksessa muka on uutta
Hesus
Huono 0
Niin jos Kehäkolmosen sisälle on keskittynyt eniten jengiä suomessa, niin mikä tässä nollatuloksessa muka on uutta

No periaatteessa tuo ilmoitettu käyttön laajuus 75% koko väestöstä. Aika hurjalta luvulta kuullostaa.
Petu
Huono 0
75% on ainoastaan ihmisten tupla- ja triplatilien syytä.
Multiple Personality
Huono 0
onko kaikkien kissojen, koirien ja käärmeiden tilit tuossa tilastossa mukana
nillittäjä
Huono 0
Facebook:n luvut on tunnetusti olleet kusetusta ja ylilyöntejä. Ehkä 20% väestöstä sitä käyttää, sen verran epäilisin tyhmiä riittävän siihen touhuun.
Huono 1
Niin jos Kehäkolmosen sisälle on keskittynyt eniten jengiä suomessa, niin mikä tässä nollatuloksessa muka on uutta

Offtopic-sivuhuomautuksena todettakoon, että Kehä-3 ei ole pk-seudun raja :) Sekä Espoosta, että Vantaasta on iso osa kehä-3:n ulkopuolella. Kehä-3 on vain tie ei sen kummempaa.
miksuh
Huono 0
Eikös tämä vain osoita, että muualla on elämää, pääkaupunkiseudulla Facebook..
I used to have a Life, now I have Facebook
Huono 0
Ottamatta kantaa siihen, onko tilastot oikeuta vai ei niin ainakin eräs asia selittää noita tuloksia. Pk-seudulla väki on keskimääräistä nuorempaa verrattuna muuhun suomeen. Pk-seudulla on paljon nuoria sekä opiskelijoita, että lapsiperheitä. Pk-seudun kaupungeista Espoo on pk-seudulla väestöltään kaikkein nuorin ja lapsiperhevaltaisin väestön koostuessa suurelta osin nuorista työikäisistä aikuisista, opiskelijoista ja lapsiperheistä. Yhtälailla myös Helsingissä ja Vantaalla nuorten osuus on selvästi muuta suomea suurempi. Se selittyy sillä, että kaikki kolme pk-seudun suurta kaupunkia ovat suuria opiskelijakaupunkeja, lisäksi muuttoliike ja työpaikkojen keskittyminen pk-seudulle vaikuttaa väkisin siihen, että etenkin nuoret tulee tänne. Moni valmistunut opiskelija ei enää koskaan lähde takaisin vanhalla kotipaikkakunnalleen vaan parempien työmahdollisuuksien vuoksi jää asumaan pk.-sedulle.

Mielestäni väestön nuoruus ei voi olla näkymättä esimerkiksi facebookin käyttömäärissä.
miksuh
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia

28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.


Kolme vuotta sitten

Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa

28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.

.