Playstationin liikeohjain tulee myyntiin Suomessa

Kuva: Sony
9.9.2010 15:28 Sony Playstation 3 -konsolin uuden Move-liikeohjaimen myynti alkaa Suomessa keskiviikkona 15. syyskuuta.
Sony aloittaa uuden Move-liikeohjaimen toimitukset Suomessa ensi viikon keskiviikkona 15. syyskuuta.
Move-liikeohjainta voidaan käyttää Sony Playstation 3 -pelikonsolin ja konsoliin liitettävän Eye-kameran kanssa. Sonyn mukaan syksyn aikana ilmestyy kymmeniä pelejä, jotka on tarkoitettu liikeohjaimella pelattavaksi.
Liikkeiden lisäksi pelikomentoja voi antaa Move -liikeohjaimen toimintanäppäimien ja analogisen liipaisimen avulla. Pelaajalle antavat palautetta myös ohjaimen värinä sekä väriä vaihtava pallo.
Ohjaimen, kameran sekä muutaman pelidemon sisältävä starttipaketti maksaa Suomessa 69 euroa.
Liikeohjaimen toi vuonna 2006 pelikonsoliinsa ensimmäisenä Nintendo, jonka liikeohjattava Wii-konsoli on ollut suuri menestys.
Myös Microsoft on tuomassa liikeohjauksen Xbox360 -konsoliinsa. Microsoftin ratkaisussa ei tosin pidetä kädessä lainkaan ohjainta. Konsoliin liitettävän 150 euron hintaisen Kinect-nimisen lisälaitteen myynti alkaa Euroopassa 10. marraskuuta.
Sony alkaa ensi viikolla myydä Suomessa myös Playstation 3 -konsolista uutta versiota, jossa on aiempaa mallia suurempi 320 Gt -muisti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia
28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (7)
Starter Pack Verkkokauppa.com suoratoimituksena 43,40€
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=53961
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=53961
tuo on pelkkä 1 kpl move kapula
Starter pack sisältää myös kameran.
Navigointi ohjain puuttuu kummastakin.
Halpaa lystiä, jos haluaa 2 pelaajalle kapulat.
siinä on teille halvin, 65 euroa bundle ja ilmainen postitus.
3258 = luotettava.