Tähtien sota tekee hypyn 3d:hen

Kuva: Jussi Nukari/ Lehtikuva
30.9.2010 13:50 Fanit huutavat riemuissaan tai kauhuissaan: George Lucas antaa Tähtien sota -elokuvilleen 3d-käsittelyn.
Tuntuiko Voimassa häiriö? Tähtien sota -elokuvien isä George Lucas palaa eeposten ääreen ja tuo niihin uudenlaista syvyyttä. Ei kuitenkaan juonellista.
StarWars.com kertoo, että Lucasfilm tekee elokuvista 3d-tekniikkaa hyödyntävät versiot. Kuolontähden kanjoniajoa joutuu odottamaan, sillä ensimmäisenä 3d-aikaan tuodaan uuteen trilogiaan lukeutuva Episode 1 The Phantom Menace (Pimeä uhka) vuonna 2012.
Tarkkaa ensi-iltaa ei kerrottu, eikä myöhempien elokuvien aikataulua mainittu. Muunnostyötä valvoo Industrial Light & Magic. Visuaalisten tehosteiden valvoja John Knoll korostaa, että kunnollinen 3d vaatii sekä kriittistä että taiteellista silmää ja suurta paneutumista yksityiskohtiin.
– Sitä ei voi kiirehtiä, jos haluaa odottaa hyviä tuloksia, Knoll sanoo.
You cannot escape your destiny,
you must face George Lucas again
Ohjaaja George Lucasin on ollut vaikea pysytellä poissa kaukaisesta galaksista. Hän toi 70- ja 80-luvun trilogian nykyaikaan uudistamalla eri kohtauksia tietokonetehosteilla. Jotkut vannoutuneet fanit pitivät kuitenkin uusia tehosteita klassikkoelokuvien raiskauksena.
Myös Lucasin uusi Tähtien sota -trilogia otettiin ristiriitaisesti vastaan. Moni koki alkuperäisiä elokuvia pohjustavan kolmen rainan sarjan efektitykitykseksi juonen ja näyttelytyön kustannuksella.
3d-tiimin kannattaa hokea itselleen Red 5:n kuuluisia sanoja kesken hyökkäystä Kuolontähteä vastaan: "Stay on target, stay on target".
- VerkossaUutinen StarWars.comissa
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia
28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (8)