NY Post: Apple hieroo omaa Spotifyta

Lähteiden mukaan levy-yhtiöt tukevat ajatusta uudesta palvelusta, jonka toivotaan tuovan vauhtia digimusiikin myyntiin.
8.10.2010 17:19 ITunes-musiikkipalvelullaan menestynyt Apple yrittää käynnistää ruotsalaisen Spotifyn kaltaisen musiikin suoratoistopalvelun, New York Post uutisoi.
Apple neuvottelee suurten levy-yhtiöiden kanssa musiikkipalvelusta, joka antaisi kuukausimaksua vastaan rajattoman pääsyn kappaleisiin, nimettömät lähteet kertoivat New York Postille.
NY Postin mukaan Applen iTunes-johtaja Eddy Cue kävi viimeisimmät neuvottelut musiikkipomojen kanssa puhelimitse – ei kasvotusten – muutama viikko sitten.
Applen on arveltu puuhaavan Spotifyn kaltaista musiikin suoratoistopalvelua jo vuosia. Odotukset kohosivat esimerkiksi, kun Apple osti musiikkipalvelu Lalan kohta vuosi sitten. Nyt spekulaatiot virisivät, kun Spotify ilmoitti tulevansa Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmään.
ITunes myy tällä hetkellä musiikkia ladattavaksi päätelaitteeseen albumeittain ja kappaleittain. Neuvotellussa palvelussa voisi olla 10–15 dollarin porrastettu hinnoittelu sen mukaan, kuinka paljon musiikkia tilaukseen sisältyy.
Yhdysvalloissa avautui äskettäin Skypen perustajien Rdio-musiikkipalvelu, jossa neljä suurta levy-yhtiötä ovat mukana. Palvelu muistuttaa paljon Spotifyta, joka itse on törmännyt vaikeuksiin yrittäessään laajentua Yhdysvaltoihin.
- Lue lisääNew York Postin uutinen
Kommentit (16)
Anonyymi
Mutta pakko tuohon on vain mukaan mennä jos ei halua jäädä eilisen päivän tekijäksi.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Onnistuu helpoiten kieltämällä Spotify AppStoresta :)
Tai pistämällä lisää kapuloita rattaisiin Spotifyn amerikan valloitukseen.
Anonyymi
Jobsilla alkaa olla keinot vähissä kun android jyrää. Noksu vahvistuu uudella N-sarjalla ja kohta tulee Meego. Vielä valtavat patenttimaksut lankeavat maksettavaksi....
Muuten kyllä pitää paikkansa, mutta Meego tulee vasta sitten joskus, jos silloinkaan.. ja N-sarjan uusi tuleminen lössähti melko vaatimattomaksi tämän N8sin myötä. Hyvä rauta, mutta ei symbian3 vakuuta. Pask* on pask** vaikka voissa paistaisi. Myy varmasti ihan hyvin, mutta en usko, että tuolla kovin suurille katteille päästään. Android pistää kylläkin pelikentän uuteen uskoon ja kaikkien on pakko ravistella uusia innovaatioita.
Spotify ei pääse jenkkimarkkinoille koskaan kunnolla, koska siitä pitää levy-yhtiöiden lakimiehet ja protektionismi huolen. Hankaloitetaan ulkopuolisen markkinoille tuloa (spotify) niin kauan, että saadaan jenkkien oma versio pelittämään... ja sen jälkeen mennään perinteiseen malliin - jenkit ostaa jenkkiä. Siinä vaiheessa on ihan sama pääseekö spotify amerikan markkinoille vaiko ei.
Anonyymi
Musiikki on vain yksi osa muutosta, Disneyn tuotteita ei tarvitse ainakaan odotella Nokialle, tai jos tuleekin niin provikat sataa Jobsille...
Anonyymi
Jobsilla alkaa olla keinot vähissä kun android jyrää. Noksu vahvistuu uudella N-sarjalla ja kohta tulee Meego. Vielä valtavat patenttimaksut lankeavat maksettavaksi....
Mistä sä oikein kirjoitat? Katso vaikka tätä edellinen viesti. Lue vaikka pariin kertaan se eka virke. Saat mut melkein kirjoittamaan seuraavaan Nokia/Android-aiheiseen uutiseen "Nokia syöksyy, Android leviää eri versioihinsa ja Meego myydään Microsoftille". Mutten kirjoita.
Anonyymi
Yrittää estää Spotifyn pääsyn jenkkimarkkinoille, jotta olisi itsellä vähemmän kilpailijoita... Ruotsalaiset voisivat lobata EUhun kostoksi tuontitulli Applenkaikille tuotteille, jotka kilpailevat Erocssonia, Spotifyta, Voddleria jne vastaan...
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa 14:00
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Destian liikennetietoa kuulee Iskelmä-radiosta
26.05.2008 Destia Traffic sopi Iskelmä-radion kanssa liikennetiedon tuottamisesta ja välittämisestä. Radiokanava välittää kuuntelijoilleen Destia Trafficin tietoa kelistä, ruuhkista tai vaikkapa onnettomuuksista lähetyksissään.
Taloussanomat
- Kreikka-vakuuksien asiakirjoja yhä piilossa 06:01
- Avoimuuden teesejä kaivattaisiin myös Frankfurtiin 06:08
- Valkoisen t-paidan vuosisata 07:01
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- » Taloussanomat.fi












