Facebookin arki: Nyt pitäisi ruokkia vielä kaupunkilaisetkin

Kuva: Ruutukaappaus
18.11.2010 11:06 Zyngan CityVille jatkaa samoilla linjoilla kuin huippusuosittu FarmVille ja sen perillinen FrontierVille.
Facebookissa pelaaminen käy kohta työstä, jos haluaa yhtä aikaa huolehtia farmista, rajaseudusta ja nyt vielä kaupungistakin.
Sosiaalisia pelejä tekevä Zynga alkaa lähiviikkoina tarjota Facebookissa CityVillen kokeiluversiota. Kaupungin rakentelun ohella pelaajan pitää jälleen kerran myös kasvattaa ruokaa, jotta kaupunkilaiset pysyvät kylläisinä.
Luvassa on myös kaupankäyntiä ja yhteistyötä ystävien kaupunkien kanssa. Zynga saa rahaa pelaajien mikromaksuista, joilla voi hankkia peliin lisää sisältöä.
FarmVillen ja kesäkuussa julkaistun FrontierVillen perillinen lainailee myös kuuluisaa SimCityä. Uutuudelle voi odottaa miljoonia käyttäjiä, sillä FrontierVille on jo saanut Zyngan mukaan 28 miljoonaa kuukausikäyttäjää. FarmVille on vielä suositumpi.
Kriitikot ihmettelevät, mistä näitä pelaajia oikein tulee. Zyngaa on arvosteltu yhden peli-idean monistamisesta hieman eri kuosissa. Toisaalta firma on tutustuttanut videopeleihin lukuisia ihmisiä, jotka eivät aikaisemmin perustaneet pelaamisesta.
Zynga on sosiaalisen pelaamisen jätti ja sen lyhyeen historiaan mahtuu myös epäselvyyksiä. Yhtiötä on esimerkiksi syytetty useamman kerran muiden pelien plagioimisesta.
Äskettäin myös paljastui, että ainakin Zyngan FarmVille on monien muiden sovellusten tavoin rikkonut Facebookin sääntöjä paljastaen käyttäjän nimen mainostajille.
- VerkossaZyngan tiedote
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suojaa kahvikupin lämmitin sormenjäljen tunnistimella
28.05.2007 Onko tietokoneessasi riittävästi usb-liittimiä? Oletko varma? Riittävätkö liittimet siihen, että voit lämmittää samaan aikaan kahvikuppia, viilentää virvoitusjuomaa, vilvoittaa itseäsi tuulettimella, tehostaa esitystäsi laser-osoittimella ja varmistaa, ettei kukaan pääse käyttämään näitä hienoja usb-lisälaitteita?
Kolme vuotta sitten
Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat
28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (6)
Ei näitä kannata pelata, pöllii sun rahat.
Nyt jonottamaan peliosakkeita mars mars!! :-(