Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Television nettikatselu lisää suosiota

Kuva: Lehtikuva

13.12.2010 15:36 Television perinteinen live-katselu on vähentynyt, etenkin nuoret ovat siirtyneet seuraamaan lähetyksiä internetiin, Viestintävirasto selvityksestä ilmeni.

Viestintäviraston tuoreen markkinakatsauksen (pdf) mukaan "perinteinen televisiovastaanotin on pitänyt pintansa, ja nettiä sekä mobiilia käytetään lähinnä täydentävinä katselutapoina". Katsaus selvittää audiovisuaalisten sisältöpalvelujen kulutusta ja tarjontaa.

Katsausta täydentää viraston syksyinen tutkimus (pdf), joka myös tukee oletusta television vahvuudesta muuttuvassa mediakentässä. 85 prosenttia vastaajista katsoo vapaa-ajallaan av-sisältöjä edes joskus lähetysaikaan televisiosta. Luku on lähes ennallaan vuodentakaisesta.

Lyhyitä videoleikkeitä internetin kautta on katsonut 61 prosenttia, kun vuosi sitten vastaava luku oli 67 prosenttia. Televisio-ohjelmien kaltaisia videoita internetin kautta on katsonut aiempaa useampi 43 prosenttia. Mobiililähetysten seuraaminen on noussut aavistuksen kahdesta kolmeen prosenttiin.

Television perinteinen live-katselu on kuitenkin vastaajien omien arvioiden mukaan vähentynyt
selvästi kuluneen vuoden aikana. Näin kokevat erityisen voimakkaasti 15 – 19-vuotiaat, mutta myös 20 – 44-vuotiaat. Vastaavasti arviot kuluneen vuoden aikana tapahtuneesta internet-katselun lisääntymisestä ovat korkeimmat nuorissa ikäryhmissä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Jos vaihtoehtisesti on tarjolla Silverligh on elämys potenssiin kymmenen!
Zunetta sitten mitenvain
Joo, jos joku moista sontaa viitsisi edes käyttää.
Markkinaosuus 0 %
Jos vaihtoehtisesti on tarjolla Silverligh on elämys potenssiin kymmenen!

kun maikkari vaihtoi silverlight-tekniikkaan, tippui kuvan laatu ja framerate dramaattisesti.

Ennen sain hyvää kuvaa 25fps, nykyään surkeaa kuvaa 15fps....

jippii...
nimi
TV on nykyisessä muodossaa kuollut media.
Ei tv:tä - ei lupaa - Netti riittää.
Netti on kuolemaisillaan mutta tv on herännyt uudelleen henkiin.
tv party
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suojaa kahvikupin lämmitin sormenjäljen tunnistimella

28.05.2007 Onko tietokoneessasi riittävästi usb-liittimiä? Oletko varma? Riittävätkö liittimet siihen, että voit lämmittää samaan aikaan kahvikuppia, viilentää virvoitusjuomaa, vilvoittaa itseäsi tuulettimella, tehostaa esitystäsi laser-osoittimella ja varmistaa, ettei kukaan pääse käyttämään näitä hienoja usb-lisälaitteita?


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.