Angry Birds villitsee Hollywoodissa
13.9.2011 13:33 Rovion Angry Birds -brändi kiinnostaa maailman kuuluisinta elokuvakaupunkia Hollywoodia, peliyhtiön Pohjois-Amerikan johtaja sanoo.
Espoolaisen Rovio Mobilen Angry Birds on oheistuotteineen paljon muutakin kuin videopeli. Tuleeko pelistä myös Hollywood-elokuva?
– Hollywood on innoissaan Angry Birdsin brändistä, Rovion tuore Pohjois-Amerikan johtaja Andrew Stalbow kuvaili PC Magazinen mukaan. Hän puhui TechCrunchin Disrupt-tapahtumassa maanantaina.
Salaperäisenä pysyttelevä Stalbow ei sanonut suoraan, että elokuva on tekeillä. Hän asetteli, että Rovio puuhaa "uusien viihdemahdollisuuksien" parissa lähikuukausina.
Ajatukset Hollywoodista eivät ole uusia. Variety-lehti uutisoi Rovion neuvotteluista elokuvastudioiden kanssa vuosi sitten elokuussa.
Rovio kertoi Digitodaylle jo tuolloin, ettei se aio vain myydä oikeuksia studiolle, vaan on myös kiinnostunut mahdollisen elokuvan, tv-sarjan tai muun tuotoksen laadusta.
IPhonesta liikkeelle lähtenyt Angry Birds -peli on ilmestynyt usealla alustalla. Sen lisäksi on nähty pehmoleluja, t-paitoja ja keittokirjakin. Andrew Stalbow kertoi, että pehmoleluja myydään miljoona kappaletta kuukaudessa samoin kuin t-paitojakin.
- Lue lisääPC Magazinen uutinen
Kommentit (6)
Anonyymi
Anonyymi
Joka tapauksessa, hieno peli ajan tappamiseen.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille 09:29
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin 10:34
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti 09:05
- Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille 08:36
- Maalaiset ampuvat kaukaista tähteä moikalla 16:29
- Sata euroa leffalipusta? Spielberg ennustaa kummia 13:17
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Näin maksimoit voitot myymällä verkostoitumispalvelussa
20.06.2008 Kauppiaat voivat optimoida voittonsa hyödyntämällä verkostoitumispalveluihin sisältyvää tietoa ihmisten ystävyyssuhteista.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Saksalaispankki vähentää 5 200 työntekijää 21:07
- » Taloussanomat.fi














