Sinfoniaorkesteri levytti Angry Birdsin tunnusbiisin

Kuva: Sari Poijärvi/Lehtikuva
22.12.2011 14:45 Angry Birds -pelin tarttuva tunnusbiisi sai sinfoniakäsittelyn Lontoon filharmonikoilta.
Videopelisäveltäjä Ari Pulkkisen tekemä Angry Birdsin tunnuskappale on päässyt maailmankuulun sinfoniaorkesterin uudelle levylle, uutispalvelu NPR kertoo. Kappale on osa Lontoon filharmonisen orkesterin peliaiheista albumia The Greatest Video Game Music.
Kyseessä on uusi osoitus Rovion pelin levinneisyydestä perinteistä videopeliyleisöä laajempaan tietoisuuteen. Toinen esimerkki on Angry Birds -pehmolevun pääseminen avaruuteen aikaisemmin tänä vuonna.
NPR kuvailee tunnuskappaleen sinfoniasovitusta yhdeksi mutkikkaimmista, mutta kunnioittavimmista tulkinnoista koskaan. Sovitus on "herkkä, mutta varma" yhdistelmä draamaa ja hulluttelua.
Spotify-kuuntelun perusteella alkuperäinen kappale pysyy hyvin tunnistettavana yli kolmeminuuttisen esityksen aikana.
Albumi keskittyy nimestään huolimatta uusiin peleihin. Joidenkin mielestä parhaat pelibiisit tehtiin C64:n äänipiirillä 80-luvulla.
- Lue lisääNPR:n uutinen
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi
28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (25)
Miksette myyneet ajoissa, watun tollot..!
Tarkoitatko tuota suoranaista kopiota Crush the castle-pelistä, mutta ole ihmeessä ylpeä, ei sitä sinulta ketään pois vie, ehkä nauravat sinulle, mutta kun ylpeä olet niin niin niin..
Ai niin ollaan suomessa jossa jokainen ei suomea tai suomalaisuutta kehuva mielipide on vain kateellisuutta.
On tämä kyllä uskomaton maa... Vain kehuminen hyväksytään kaikki muu on vain kateellisuutta.