Facebook höllentää mainontaa

Kuva: EPA
1.3.2012 17:20 Pörssin listautuva yhteisöpalvelu Facebook aikoo kerätä lisää tuloja laajentamalla yritysten mahdollisuuksia mainostaa.
Käytännössä mainoksia alkaa ilmestyä Facebookin normaalissa uutisvirrassa esimerkiksi ystävien tilapäivitysten lomassa. Mainoksia voi näkyä myös uloskirjautumisen yhteydessä.
Tähän asti Facebookin uutisvirta on ollut mainosvapaata tilaa, jonka sisältö on syntynyt ainoastaan käyttäjien käsistä. Jatkossa tavoite on naamioida mainokset kavereiden tilapäivitysten joukkoon.
– Markkinointivisiomme on, että mainokset ovat yhtä hyviä kuin mikä tahansa muukin sisältö, jonka näemme ystäviemme tai perheenjäsentemme uutisvirrassa, sanoi Carolyn Everson, joka on markkinoinnin varajohtaja Facebookissa.
Yritykset luonnollisesti maksavat Facebookille ylimääräistä saadakseen mainoksensa paremmin näkyviin.
Facebookilla on yhteensä 425 miljoonaa mobiillikäyttäjää ja jatkossa yritykset voivat ujuttaa markkinointisisältöä myös näiden Facebook-sivuille. Yhtiö aikoo helpottaa myös muilla tavoilla yritysten pääsyä mobiilisivuilleen ja höllentää muun muassa yritysten kuvankäyttöä koskevia sääntöjä.
Facebookin täksi vuodeksi suunnitellun listautumisen myötä yrityksen markkina-arvon on ennakoitu nousevan jopa sataan miljardiin dollariin. Mobiilimainonnan lisääminen olisi yksi keino lisätä liikevaihtoa. Helmikuun alussa jätetyssä listautumishakemuksessa mainittiin mobiilimainonnan puute yhtenä tulevaisuuden riskinä.
– Mobiilikäyttö on hyppäämässä kattoon. Se tulee olemaan entistä suurempi tulonlähde Facebookille, kommentoi Altimeter Groupin analyytikko Rebecca Lieb.
Facebook nousi viime vuonna suurimmaksi nettimainonnan alustaksi ennen Yahoota, mutta joutuu kamppailemaan jatkossa entistä tiukemmin hakukoneyhtiö Googlen kanssa, arvioi newyorkilainen tutkimusyhtiö EMarketer.
Facebookin mainosmyynnin arvo nousi viime vuonna 69 prosenttia 3,15 miljardiin dollariin. Se vastasi 85 prosenttia koko liikevaihdosta, joka oli 3,71 miljardia dollaria. Sekä mainosten määrä että niiden hinnat ovat olleet nousussa.
Facebookin tulevassa listautumisessa on kyse kaikkien aikojen suurimmasta internetyhtiön osakeannista. Listautumishakemuksesta ilmeni, että Facebookin perustaja Mark Zuckerberg omistaa yhtiöstä edelleen 28,4 prosenttia.
Kommentit (6)
Anonyymi
Ei vain voi, vaan näkyy.
Ne myydään kerralla yhtenä "premium"-yksikkönä.
Tuollainen kuva ko. asiasta eilettäin kiersi:
http://i.imgur.com/mUX75.png
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Nyt ei muuta kuin äcoynt poistoon. :)
Anonyymi
koittakaa adblock + ghostery (käy myös ie.lle jos joku hölmö käyttää sitä)
jostain syystä ei tuu mainoksia mihinkään
ja jos plussana laittaa element hider niin voi poistaa muutakin
joskus harvoilla sivuilla tunnistavat mainos estot
yleensä suomi sivut mut ei muualla
mainokset pois minulta, harmi että menee mainos yrittäjältä hukkaan kun ne tuppaa olee jostain syystä räikeitä tms.
Anonyymi
No, ei facebookia, ei ongelmia
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Eurosport HD kaapeliin Welholta
23.05.2008 Kuten satelliittiyhtiö Canal Digital aiemmin tiedotti, aloittaa urheilukanava Eurosport teräväpiirtolähetykset Pohjoismaissa sunnuntaina. Welho kertoo tarjoavansa Eurosport HD -kanavaa ensimmäisenä Suomen kaapeli-tv-operaattoreista.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- » Taloussanomat.fi











