Astronautti näytti, miten Angry Birds -ritsa toimii avaruudessa

9.3.2012 11:56 Astronautti esitteli vihaisten lintujen lentoratoja avaruusaseman käytävällä.
Suomalainen pelitalo Rovio ylpeilee historian ensimmäisellä videopelillä, jonka julkistus tapahtui avaruudesta käsin.
Rovio julkaisi kumppaninsa Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan kanssa videon, missä kansainvälisen avaruusaseman astronautti Don Pettit mainostaa 22. maaliskuuta ilmestyvää Angry Birds Spacea.
Pettit ei pelannut peliä. Sen sijaan hän lavasti tosielämän Angry Birdsin asemalla. Hän viritti ritsan käytävälle ja linkosi punaisen pehmolinnun matkaan. Possun hän teki vihreästä ilmapallosta.
Videosta on kaksi versiota. Angry Birds Spacen verkkosivuilla olevassa videossa näytetään pelikuvaa, mutta Pettitin osuutta on lyhennetty. Nasan sivuilla näkee pidemmän version Pettitin esittelystä.
Kyseinen lintu on kaikesta päätellen sama, joka lensi avaruuteen viime marraskuussa venäläisellä raketilla.
Angry Birds Space ilmestyy yhtä aikaa iOS:lle, Androidille, Macille ja pc:lle oheisroinan kera.
– Videopelit ovat enemmän kuin vain ammuskelua, niihin liittyy myös paljon fysiikkaa, Pettit sanoi myöhemmin yhdysvaltalaisen toimittajan haastattelussa. Pettit pitää Angry Birdsiä oivana keinona innostaa lapsia tieteen pariin.
Kommentit (9)
Anonyymi
Onko uutispäivä jotensakin heikko tänään...
No ei oo. Just luin et böörtsit valloittaa avaruuden.
Anonyymi
Onko uutispäivä jotensakin heikko tänään...
Miten niin, mainittiinhan uutisessa iOs ja Android ja Mac ja PC. Ilmeisesti Mac ei ole toimittajan mielestä PC, no, mikälie harjoittelija kyseessä :D
Anonyymi
Miten niin, mainittiinhan uutisessa iOs ja Android ja Mac ja PC. Ilmeisesti Mac ei ole toimittajan mielestä PC, no, mikälie harjoittelija kyseessä :D
niin no, onhan sekin personal computer vaikka kaikista persoonattomin onkin.
"Halusin olla yksilöllinen ja siksi ostin applen"-lausetta ei onneksi enää käytetä. Laitteen koko käyttökokemus kun on etukäteen määritelty.
Noh itselläkin on iPad2 joten mitäs tuosta.
Anonyymi
Ohjelmoijat jättävät Android-alustan.
mikamobile.blogspot.com/2012/03/our-future-with-android.html
Ja järkisyistä. Raakaa. Tämän takia Androidiin ei kannata sijoittaa yhtään rahaa.
Anonyymi
Onko uutispäivä jotensakin heikko tänään...
Miten niin, mainittiinhan uutisessa iOs ja Android ja Mac ja PC. Ilmeisesti Mac ei ole toimittajan mielestä PC, no, mikälie harjoittelija kyseessä :D
PC on brändi kuten Mac. PC ja Mac ovat molemmat henkilökohtaisia tietokoneita.
IBM rekisteröi "IBM PC" brändin 1981 ja menetti sen koska PC brändistä tuli liian yleinen puhekielessä.
Ne jotka on 80-luvulla tietokoneita käyttäneet ja seuranneet alaa tietävät kyllä että PC oli brändi ja Macintosh (nykyisin vain Mac) oli toinen brändi. Ja PC ei tarkoittanut kaikkia henkilökohtaisia tietokoneita vaikka IBM johti "IBM PC" brändin "IBM Personal Computer" viestistä. IBM oli ennen PC:tä valmistanut henkilökohtaisia tietokoneita eikä kukaan muu koskaan aikaisemmin ollut edes kutsunut henkilökohtaisia tietokoneita PC:ksi ennen kuin IBM astui markkinoille kilpaillakseen Applen kanssa henkilökohtaisten tietokoneiden markkinoilla.
IBM myös standardoi PC arkkitehtuurin johon kuului kaikki aina liitännöistä korttiväyliin ja prosessoriin. IBM ansiosta Intel kasvoi maailman suurimmaksi puolijohdevalmistajaksi ja microsoft taas maailman suurimmaksi ohjelmistoyhtiöksi ja suurimmaksi käyttöjärjestelmävalmistajaksi.
IBM myös lanseerasi tuolloin PC:lle sloganin "PC on every desk" ja Bill Gates taas varasti sen ja sanoi Windows 95:n aikana Microsoftin sloganiksi "PC on every desk and in every home".
Ilman IBM PC standardia nykyiset henkilökohtaiset tietokoneet olisivat epäyhteensopivia eikä edes tiedostoja voitaisi jakaa tai siirtää sovelluksia toisesta tietokoneesta toiseen kun kaikki käyttäisi eri käyttöjärjestelmiä ja eri prosessoreja ja olisivat täysin erilaisia kuten oli kotitietokoneiden ja henkilökohtaisten tietokoneiden kanssa ennen PC:tä.
Anonyymi
Toisaalla netissä:
Ohjelmoijat jättävät Android-alustan.
mikamobile.blogspot.com/2012/03/our-future-with-android.html
Ja järkisyistä. Raakaa. Tämän takia Androidiin ei kannata sijoittaa yhtään rahaa.
2 kehittäjää hylkää kun eivät edes osanneet kirjoittaa validia Java koodia. Et edes tainnut lukea niitä uutisia missä muut koodarit purkivat Mikamobilen sovellukset ja katsoivat koodia ja se oli ala-arvoista porttausta Object-C koodista.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta! 09:50
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään? 11:05
- Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa 10:03
- Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Enää ei 32-tuumainen riitä
18.05.2010 Suomalaiskodeissa rapistuu 32-tuumaisten televisioiden valtakausi. Alkuvuonna meni rikki pitkä trendi, jonka mukaan joka toinen myyty televisio oli 32-tuumainen.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi













