Angry Birds Space: Nyt sitä saa

22.3.2012 10:58 Rovio julkaisi hetki sitten uusimman osan huippusuosittuun Angry Birds -pelien sarjaansa. Suuntana on avaruus.
Angry Birds Spacea on lyhyessä ajassa hypetetty melkoisesti. Nyt itse kukin voi pienen summan pulittamalla kokeilla, oliko hälinä sen arvoista.
Suomalainen Rovio Entertainment julkaisi pelin Applen iOS:lle, Googlen Androidille, pc:lle ja Macille kello 11 aikoihin aamupäivällä torstaina. Rovio kertoi asiasta Twitterissä.
Uutuus vie fysiikkapohjaista pulmapeliä pidemmälle kuin aikaisemmat osat. Nyt painovoima tai sen puute ovat tärkeässä roolissa.
Jotkut ovat pelänneet, että muutosten myötä peli ei ole enää niin helposti lähestyttävä kuin aikaisemmin. Toisaalta monet kaipaavat vähän lisää haastetta etenkin erittäin helppona pidetyn Angry Birds Rion jälkeen.
Rovio ei julkaissut vain peliä. Samaan aikaan alkaa tuotemyynti uusine leluineen, vaatteineen ja muine esineineen.
Kommentit (26)
Anonyymi
Toki olisi ensimmäisenä pitänyt tuoda symbianille, kuitenkin laajin käyttäjäkunta ennenkuin WP nousee ykköseksi. Ei viittis pelin takia vaihtaa diipadaapaluuria aivan vaan hyllyyn notkumaan.
Anonyymi
Hienoa että tälläinen koko maapalloa koukuttava peli on suomalaisten tekemä ja vielä julkaistaan kaikille merkittäville ekosysteemeille yhdellä kertaa! Hieno suoritus Rovio!
Anonyymi
Toki olisi ensimmäisenä pitänyt tuoda symbianille, kuitenkin laajin käyttäjäkunta ennenkuin WP nousee ykköseksi. Ei viittis pelin takia vaihtaa diipadaapaluuria aivan vaan hyllyyn notkumaan.
Toki, mutta on ymmärrettävä, että iKäyttäjät ovat selvästi valmiimpia maksamaan rahaa roskasta. Tämän vuoksi ovat paljon houkuttelevampi käyttäjäryhmä sovellusten tuottajille.
Anonyymi
Latasin ja pelaan ilolla. Tunnustan.
Hienoa että tälläinen koko maapalloa koukuttava peli on suomalaisten tekemä ja vielä julkaistaan kaikille merkittäville ekosysteemeille yhdellä kertaa! Hieno suoritus Rovio!
Niin paitsi että maailman käytetyin ekosysteemi jäi pois.

Ens alkuun tarvitsisi ymmärtää ekosysteemin ja käyttöjärjestelmän ero. Symbianilla ei ole ekosysteemiä ja siksi se on täysin järkevästi jätetty pois. Windows Phone taas niin marginaalinen että se joutaa odottaa myöhempiä aikoja.

Kappas juu onko kaksi parasta ekosysteemiä jäänyt. No varmaan ei ole hyväksytty vielä myytäväksi, laadunvalvonta kun tunnetusti Symbianilla ja WP:lla tarkempaa, ettei niin vaan vakoilla käyttäjiä ja tutkita pelin kautta ihmisten tekemisiä.
Anonyymi
Ens alkuun tarvitsisi ymmärtää ekosysteemin ja käyttöjärjestelmän ero. Symbianilla ei ole ekosysteemiä ja siksi se on täysin järkevästi jätetty pois. Windows Phone taas niin marginaalinen että se joutaa odottaa myöhempiä aikoja.
Niin unohdit kertoa kriteerit ekosysteemille, mikä jättää symbianin ulkopuolelle? Haluisin nyt vaan varmistua mikä tekee muista kuin symbianista ekosysteemin, tietää seuraavaa luuria valitessa.
Tuossa nyt toimaa appsin lataukset, musiikin lataukset, navigoinnit ja karttapäivitykset, sw päivityksiä on tullut. Ihmetyttää nyt mistä jään paitsi.
Anonyymi
hehheh, torrentit on jo kehissä, uskomatonta.
Mobiili maksaa jotain 0,79? , HD versio 2,39? ja Mac App storessa koneelle 3,99?... Ei millään pahalla mutta kuinka köyhä sä oikein olet?!?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:39 Nokian hirviökamerahan se siinä: "41 miljoonaa syytä"
- 10:22 Pitäisikö huolestua? Facebook-Zuckerberg maanittelee Samsungin pomoja
- 10:01 Täyskäännös: Uutuuskonsolin pelejä saakin kaupata ja pelata ilman nettiyhteyttä
- 09:28 Paljastuksille ei loppua näy: FBI vakoilee ihmisiä lennokeilla
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Pitäisikö huolestua? Facebook-Zuckerberg maanittelee Samsungin pomoja 10:22
- Täyskäännös: Uutuuskonsolin pelejä saakin kaupata ja pelata ilman nettiyhteyttä 10:01
- Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille 09:29
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin 10:34
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti 09:05
- Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille 08:36
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Bobin viha puhkeaa kukkaan sarjakuvassa
20.06.2008 Digitodayn Strippi kerrallaan -juttusarjan viides osa tutustuu Bob the Angry Flower -sarjakuvaan. Haastattelussa tekijä Stephen Notley.
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- DNA:n pörssiaikeet tarkentuvat kesän aikana 09:32
- Dolce & Gabbanan perustajat saivat vankilaa veronkierrosta 09:12
- Bernanke: Fed voi vähentää elvytystä jo tänä vuonna 08:41
- Juhannuksesta huolimatta - euroministerit taas koolle 07:57
- Tätä ei voi huijata - poliisin uusi älykamera paljastaa kaaharit 07:35
- Kaleva: Pankkiryöstöjen määrä romahti 07:34
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- » Taloussanomat.fi