Facebook-käyttäjä piilottelee ystäviä

Kuva: Taloussanomat
30.3.2012 18:19 Facebookin newyorkilaiset käyttäjät ovat entistä tarkempia yksityisyydestään yhteisöpalvelussa.
Facebook on viettänyt vuosia tietosuojaongelmien kierteessä. Kun yhtiö on puuttunut yhteen epäkohtaan, se on saanut jollain uudella palvelullaan aikaiseksi lisää ongelmia. Kaikesta huolimatta käyttäjämäärä on kasvanut kovaa vauhtia.
On kuitenkin väärin olettaa, että mikään ei olisi muuttunut käyttäjien keskuudessa. Tämä selviää New Yorkin yliopiston Polyteknisen Instituutin tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin 1,4 miljoonaa newyorkilaista Facebook-profiilia maaliskuussa 2010 ja uudestaan kesäkuussa 2011.
Tutkimuksesta kertoo Atlantic-lehti. Kun alussa vain noin 17 prosenttia käyttäjistä piilotti ystävälistansa näkyviltä, teki niin jatkoseurannassa jo yli puolet.
Kyseessä on merkittävä ero, mutta kaikki eivät ole valveutuneet yhtä voimakkaasti. Naiset tuppaavat olemaan miehiä tarkempia yksityisyydestään, kuten myös nuoremmat käyttäjät.
Facebookin eri muutokset ovat pakottaneet käyttäjiä miettimään uudelleen tietojensa avoimuutta palvelussa. Etenkin uusi Aikajana-toiminto on saanut aikaan paljon huolta, koska se tuo paremmin näkyviin käyttäjän vanhoja ja ehkä jo unohtamia päivityksiä, joista kaikki eivät välttämättä kestä päivänvaloa.
Kommentit (6)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tiedän miksi Digitodayn ja Taloussanomien iPeukkuBootti-häiriköintiä ei tapeta: se tuo Sanomalle mainostuloja, kun vääristyneet sivuliikennemäärät generoivat puhdasta plussaa.
Et jaksaisi lopettaa tosta asiasta kitisemistä? Joka helkkarin paikassa on vain valivalivali. Aivan käsittämättömän rasittavaa. Kukaan siihen kiinnitä mitään huomiota, joten sen pitäisi olla sinullekin yksi lysti.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:49 Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 15:17 Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 14:57 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 14:52 Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 14:02 Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 13:56 Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 13:02 Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 12:34 Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 11:22 NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 10:10 Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille 09:29
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin 10:34
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti 09:05
- Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille 08:36
- Maalaiset ampuvat kaukaista tähteä moikalla 16:29
- Sata euroa leffalipusta? Spielberg ennustaa kummia 13:17
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Turvaohjelmiston aukko mahdollistaa palvelunestohyökkäyksen
19.06.2008 Cisco Intrusion Prevention System -ohjelmistosta on löytynyt haavoittuvuus, jota hyväksikäyttämällä hyökkääjän on mahdollista tehdä kohdetietojärjestelmässä palvelunestohyökkäys, kertoo Viestintäviraston tietoturvayksikkö CERT-FI.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Palveluala kasvaa kituliaasti – teollisuus syöksyy 17:32
- Atos vähentää pahimmillaan 86 17:43
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- EU syynää SAS:n tukiaiset 16:02
- "Ajoneuvosi on käyttökiellossa" – 25 000 sai karun mainoksen 16:23
- » Taloussanomat.fi













