TV Viihteen asiakkaita siirtyy PlusTV:lle

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
25.4.2012 11:29 PlusTV on alkanut saada uusia asiakkaita TV Viihteen katsojista.
TV Viihteen poistuminen Suomen markkinoilta on alkanut näkyä PlusTV:llä. TV Viihde lopettaa lähetyksensä huhtikuun lopussa. Antenniverkossa ainoiksi maksutelevisio-operaattoreiksi ovat jäämässä PlusTV ja DNA.
– Meillä on viime ja tämän viikon aikana tullut muutama tuhat uutta asiakasta TV Viihteen käyttäjistä. Toukokuussa uusia asiakkaita on viisinumeroinen luku, PlusTV:n toimitusjohtaja Jyri Ratia laskee.
PlusTV:llä on nykyisin 256 000 asiakasta. Ratia veikkaa, että vuoden lopussa asiakkaita on 270 000.
Ratia kertoo, että PlusTV:n asiakasmäärä on kasvanut viime syksystä lähtien. Ainoa notkahdus oli syyskuussa, jolloin SVT Europe –kanavan poistuminen vei 11 000 asiakasta maksutv:n palvelusta.
TV Viihteen poistuminen on Ratian mukaan näkynyt mainonnassa. Alalla ei ole enää näkynyt aggressiivista hintakilpailua, jossa maksutv:n palveluita on tarjottu puoli-ilmaiseksi. Vielä alkuvuonna tarjolla oli hulppeita alennuksia.
Ratia uskoo, että maksutelevisiossa alkavat vihdoin yleistyä HD- eli teräväpiirtolähetykset. Teräväpiirron hidas tuleminen on Ratian mielestä johtunut väärästä liikkeellelähdöstä.
– Ei tajuttu sitä, ettei HD:lle kannata viedä ensimmäisenä pääilmaiskanavia.
Ratia uskoo, että urheilun HD-lähetykset lisäävät maksullisten kanavien suosiota.
HD:n yleistymistä on haitannut myös hankala salausjärjestelmä, joka on liittynyt T2-jakelutekniikkaan. Conax-salauksessa asiakkaan on pitänyt linkittää salauskortti ja teräväpiirtolaite.
PlusTV aikoo helpottaa HD:n käyttöönottoa tuomalla markkinoille Viaccess-salaus. Siinä kortit ja boksit toimivat ilman linkitystä. Tuotteet tulevat kauppoihin kesän jälkeen.
Kommentit (17)
Anonyymi
Tästä voimmekin jo tehdä kohtalaisen tarkat päätelmät ko. firmojen päätöksentekijöiden hengenlahjoista... Olisikohan kannattanut ensin kysellä vaikka asiakkailta, jos ei oma ymmärrys riitä?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
No niin, aloitetaanpas korjaamalla otsikko. TV Viiteen -> TV Hiiteen.
Muuhun sisältöön en puutu ... vielä.
Lestadiolainekon ole7t?
Anonyymi
Anonyymi
uusi salaus tulossa, tukeeko vanhat laitteet vai meneekö jo ostetut antenniverkon HD boxit ja tv:t vaihtoon?
Sisäänrakennetulla Conax-lukijalla varustetut Antenna Ready HD-digiboxit menevät vaihtoon. Televisiot sekä CI+-korttipaikkaiset digiboxit (taitaa ainoa olla Samsung) vaativat CI+-modulin vaihdon.
Anonyymi
Mieluummin sitten vaikka ilman HD:tä kuin koko ajan ostamassa uusia bokseja.
Anonyymi
Siis onhan tämä nyt oikeasti vain todella huono vitsi?
Anonyymi
Onhan se kyllä varma, että jos TV Viihdettä varten hankittu DVB-T2 boksi ei PlusTV:n HD:ta näytä, niin en takuulla siirry ainakaan PlusTV:n asiakkaaksi.
Näin se on.
Jos haluat katsoa DNA:n antenniverkon HD-lähetyksiä osta Antenna Ready HD-digiboxi.
Jos haluat katsoa PlusTV:n HD-lähetyksiä, josta digiboxi PlusTv:ltä.
CI+-paikkaiset televisiot vaativat joko Conax (DNA) tai Viaccess (Plustv)-modulin HD-lähetysten katseluun.
Jos haluat vaihtaa DNA:sta PlusTV:hen tai päinvastoin, vaihda digiboxi tai CI+-moduli.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta! 09:50
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Lindén Kelan vuodosta: "Pienetkin virheet voivat tehdä ison loven luottamukseen"
21.05.2008 Viestintäministeri Suvi Lindén viittasi tiistain puheessaan Helsingin Julk IT -seminaarissa Kelan palvelussa vastikään olleeseen virheeseen, jonka seurauksena luottamuksellisia tietoja päätyi vahingossa väärälle vastaanottajalle.
Kolme vuotta sitten
Dell kärsi komponenttien kallistumisesta
21.05.2010 Maailman kolmanneksi suurimman tietokoneiden valmistajan Dellin käyttökate alkuvuonna ei yltänyt kaikkien analyytikoiden odotuksiin. Komponenttien kallistuminen heikensi piristyneen yrityskysynnän vaikutuksia.
Taloussanomat
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 10:13
- Työttömiä taas enemmän: 239 000 10:03
- Tulikiven myynti petti – tulosvaroitus 10:46
- Melkein joka kolmannella siivousfirmalla veroja maksamatta 09:44
- Uuden iPhonen sisuskalut vuotivat: Luvassa kultaa? 09:15
- Tämä autobrändi jätti Bemarin ja Mersun taakseen 09:27
- Eksoottinen kvanttitietokone tulee arkikäyttöön 07:51
- USA:n keskuspankin Evans: Taloustilanne parantunut 07:49
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:31
- » Taloussanomat.fi














