TV Viihteen asiakkaita siirtyy PlusTV:lle

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
25.4.2012 11:29 PlusTV on alkanut saada uusia asiakkaita TV Viihteen katsojista.
TV Viihteen poistuminen Suomen markkinoilta on alkanut näkyä PlusTV:llä. TV Viihde lopettaa lähetyksensä huhtikuun lopussa. Antenniverkossa ainoiksi maksutelevisio-operaattoreiksi ovat jäämässä PlusTV ja DNA.
– Meillä on viime ja tämän viikon aikana tullut muutama tuhat uutta asiakasta TV Viihteen käyttäjistä. Toukokuussa uusia asiakkaita on viisinumeroinen luku, PlusTV:n toimitusjohtaja Jyri Ratia laskee.
PlusTV:llä on nykyisin 256 000 asiakasta. Ratia veikkaa, että vuoden lopussa asiakkaita on 270 000.
Ratia kertoo, että PlusTV:n asiakasmäärä on kasvanut viime syksystä lähtien. Ainoa notkahdus oli syyskuussa, jolloin SVT Europe –kanavan poistuminen vei 11 000 asiakasta maksutv:n palvelusta.
TV Viihteen poistuminen on Ratian mukaan näkynyt mainonnassa. Alalla ei ole enää näkynyt aggressiivista hintakilpailua, jossa maksutv:n palveluita on tarjottu puoli-ilmaiseksi. Vielä alkuvuonna tarjolla oli hulppeita alennuksia.
Ratia uskoo, että maksutelevisiossa alkavat vihdoin yleistyä HD- eli teräväpiirtolähetykset. Teräväpiirron hidas tuleminen on Ratian mielestä johtunut väärästä liikkeellelähdöstä.
– Ei tajuttu sitä, ettei HD:lle kannata viedä ensimmäisenä pääilmaiskanavia.
Ratia uskoo, että urheilun HD-lähetykset lisäävät maksullisten kanavien suosiota.
HD:n yleistymistä on haitannut myös hankala salausjärjestelmä, joka on liittynyt T2-jakelutekniikkaan. Conax-salauksessa asiakkaan on pitänyt linkittää salauskortti ja teräväpiirtolaite.
PlusTV aikoo helpottaa HD:n käyttöönottoa tuomalla markkinoille Viaccess-salaus. Siinä kortit ja boksit toimivat ilman linkitystä. Tuotteet tulevat kauppoihin kesän jälkeen.
Kommentit (17)
Anonyymi
Olen ollut plus tv:n asiakas ja olen ollut tv tarjontaan tyytväinen. Viellä kun T2 tulevat ja jokut koodais Ipadiin ja Androidiin sovelluksen jolla sais sekä ilmais että maksulliset kanavat se olisi viellä huippu* ja ihan kohtuullista, kun YLE kaavali sen uuden veron.
Anonyymi
ja aivan samalla tavalla niitä tv viihteen asiakkaita on tullut DNA asiakkaiksi, tieto kun leviää enemmän niitä tulee lisää DNA HD nauttijoiksi.
239e + 499e + HD kanavat/maksukanavat, ja kun tekee 24kk sopparin niin se on 0e + 10e/kk + HD kanavat/maksukanavat ,
Anonyymi
Anonyymi
Kun HD:n ongelmat liitty viihdeteollisuuden haluun rajoittaa viihteen jakamista kotona laitteiden välillä, sekä että palveluntarjojinen laitteet on yksinkertaisia perusmalleja. Eli CI+ on myös ongelma HD:lle, koska se rajoittaa viihteen käyttöä muissa laitteissa, eikä tuo TV-Plus korjaa sitä asiaa mitenkään.
Ainoa ongelma jonka Conax linkitys aiheuttaa on vain laite valinta vaihtoehtojen vähyyttä kuluttajalle ja nostaa laitteiden hintoja, miten TV-Plus muka korjaa tämän asian?
Yhtä huonoja ja yksinkertaisia peruslaitteita ne edelleen on ja niiden parempien laitteiden käyttömahdollisuutta estetään tahallisesti teknisillä toimenpiteillä. Eletään aikakautta jossa ainoa hyvä kuluttaja on se jolla on iso kukkaro ja joka ei osaa pyytää parempia tuotteita.
Anonyymi
Olen jokseenkin samaa mieltä siitä, että niin kauan kun jakeluverkkojen toimittajat vain miettivät miten estää että tarjolla olevaa jämäsisältöä ei levitetä edelleen, helpointa on imuttaa kuukausia etukäteen valmiina kaikki laadukas sisältö verkosta sisältötoimittajien avoimilta sivuilta.
Vaikka kuinka yrittäisi harkita toimivia ja kelvollisia loppukäyttäjän vaihtoehtoja, kaikki yhdistelmät viime aikoina ovat olleet joko laadultaan luokattomia tai eliniältään lyhytikäisiä.
Tämän vuoksi kun tilaajan raha nyt ei nyt vain kelpaa, johtaa se siihen että aktiivit kuluttajat intoutuvat käyttämään ilmaisen vartin netissä ja tallessa on hetkessä viimeisimmät HBO sarjat ja luonto-ohjelmat. Sen jälkeen tarjolla on erinomainen kuvanlaatu, tila-äänet paikallaan, ohjelmat tuoreita ja homma toimii.
Muut siirtolinjat sitten roiskivat mitä sattuvat. Maksaisin jälleen tilauksesta, jos nörttiä kunnioitettaisiin ja tarjolla olisi latauskelpoisen kaltaista sisältöä olisi saatavilla suoraan olohuoneen kulutuselektroniikasta.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Virhe vei luottoluokitusyhtiön kriisiin
22.05.2008 Luottoluokitusyhtiö Moody'sin osakekurssi tippui eniten yhdeksään vuoteen, kun se ilmoitti tekevänsä perusteellisen tarkastuksen tietokonevirheiden varalta.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Teinit väsyvät Facebookiin – Liikaa draamaa ja aikuisia 09:01
- Nuorten talousymmärryksen kahtiajako on hälyttävää 09:43
- Mitä voimme oppia Nokiasta? 07:51
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Japanin talous alkanut elpyä 07:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- » Taloussanomat.fi
-
-117 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-114 e
Dell XPS 8500 CE (Core i7-3770, 16 GB, 2 TB, W7HP), keskusyksikkö
-
-60 e
HP Workstation Z420 (Xeon E5-1650, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-23 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-22 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone














