Applen televisiosta tehty näköhavainto

Ulkopuolisen graafikon näkemys Applen mahdollisesta televisiosta.
Kuva: Ruutukaappaus
8.5.2012 13:44 Nimetön lähde väittää Cult of Macille nähneensä Applen television toiminnassa. Kyseessä on prototyyppi, joka ei välttämättä pääse myyntiin.
Applen televisio tuntuu entistä todellisemmalta tuotteelta, kiitos Cult of Macin julkaisemien huhujen. Verkkopalvelu kuuli nimettömänä pysyttelevältä henkilöltä, että televisio on todella olemassa.
Lähde sanoi nähneensä toimivan prototyypin televisiosta, joka on kuin Applen Cinema Display -näyttö, mutta paljon isompi.
Mukana on huoneessa liikkuvaa ihmistä seuraava iSight-kamera FaceTime-videopuheluja varten. Laitteessa on myös digitaalinen avustaja Siri television puheohjausta varten, kuten aikaisemminkin on oletettu.
Joskus povatusta eleohjauksesta ei ollut nyt puhetta. Epäselväksi jäivät myös television tarkka tekniikka ja julkaisuaika.
Cult of Mac ei kerro, työskenteleekö lähde Applella. Hän pääsee näkemään Applen tuotteita tyypillisesti prototyyppivaiheessa ja on antanut verkkopalvelulle ennekin hyviä skuuppeja. Koska kyseessä on vasta television prototyyppi, sitä ei välttämättä nähdä koskaan myynnissä.
Kommentit (26)
Anonyymi
Mukana on huoneessa liikkuvaa ihmistä seuraava iSight-kamera FaceTime-videopuheluja varten
iTV, yksinäisille ihmisille
Anonyymi
Huteran näköinen jalusta graafikon näkemyksessä. Kannattaa pitää vakuutukset kunnossa jos meinaa moisen pöydälle laittaa.
Hööpeli. Apple TV on Tyrannosaurus lasia joka on vielä triljoona kertaa Gorilla lasia kestävämpää.
Ja runko on Liquid Metallia.
Anonyymi
Huteran näköinen jalusta graafikon näkemyksessä. Kannattaa pitää vakuutukset kunnossa jos meinaa moisen pöydälle laittaa.
Millään ei voi lopullisessa tuotteessa olla tuollaista jalustaa, sen verran tarkka Apple on laadusta ja toimivuudesta.
Anonyymi
Todellisuus onkin sitten jotain aivan muuta.
Anonyymi
Sillä ei ole väliä että käyttöjärjestelmänä on rajoittunut ja ankea iOS, eikä se haittaa jos televisio kuumenee liikaa käytössä, sen voi kantaa pihalle viilentymään.
Kyllä on UPEA INNOVAATIO siis TELEVISIO! Maailma on pelastettu jälleen kerran Applen toimesta!
Ja se ekosysteemi! Ihanaa saan päivän pitkät ladata toinen toistaan "laadukkaampia" appseja televisiooni jolla saan toiminnallisuutta lisää! Kun olen asentanut 3200 appsia niin televisioni on täysin kilpailukykyinen 70-luvun putkisaloran kanssa!
Anonyymi
Anonyymi
Tään on pakko olla sairaan hyvä ja kallis, onhan se Apple ja kaikki Applet ovat aina parhaita ja innovatiivisia ainakin tällä palstalla ;)
Todellisuus onkin sitten jotain aivan muuta.
Ja niitä muita hyviä tuotteita ei ikinä uskalleta mainita tällä palstalla ;) vai eikö siihen sitten applen ja sen käyttäjien sättimiseltä jää aikaa
Anonyymi
Tään on pakko olla sairaan hyvä ja kallis, onhan se Apple ja kaikki Applet ovat aina parhaita ja innovatiivisia ainakin tällä palstalla ;)Todellisuus onkin sitten jotain aivan muuta.Ja niitä muita hyviä tuotteita ei ikinä uskalleta mainita tällä palstalla ;) vai eikö siihen sitten applen ja sen käyttäjien sättimiseltä jää aikaa
Dacia ja Nokia on aina varmoja valintoja. Televisioksi Techwood Super. Aina uusinta uutta ja varmaa toimivuutta.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:04 Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Disney sulkee virtuaalimaailmansa
21.05.2008 Disney sulkee Virtual Magic Kingdom -nettimaailman. Käyttäjät ovat päätöksestä hämmentyneitä.
Kolme vuotta sitten
Google ja Sony julkistivat televisiopalvelun
21.05.2010 Hakukoneyhtiö Google haluaa kaapata siivun tv-mainonnasta itselleen yhdistämällä nettisisältöjä ja perinteistä televisiota.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Lakiuudistus panee S- ja K-ryhmät tarkempaan syyniin 22:08
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- » Taloussanomat.fi













