Sanoma vahvistuu radioaalloilla

16.5.2012 15:39 Sanoma Media Finlandiin kuuluva Nelonen Media ostaa Radio SuomiPOP-, Groove FM- ja Metro FM -radiokanavat. Kauppa tekee Nelonen Mediasta Suomen kaupallisen radion markkinajohtajan.
Nelonen Media ostaa radiokanavia operoivan Metroradio Finlandin ja kanavien mediamyyntiä hoitavan Mediasales Finlandin. Yhtiö ei julkista tiedotteessa kaupan arvoa.
Ostoksella Nelonen Media laajentaa Radio Aallosta ja Radio Rockista koostuvaa kanavavalikoimaansa. Samalla Nelonen Media nousee kaupallisen radion markkinajohtajaksi Suomessa noin 28 prosentin osuudella kaikesta kaupallisen radion kuuntelusta.
Yrityskauppaan kuuluvien yhtiöiden palveluksessa on yhteensä 31 henkilöä.
– Nelonen Median radioliiketoiminnan vahvistaminen tukee Sanoman strategisia tavoitteita keskittyä kuluttajamediaan ja olla markkinajohtaja kaikissa meille tärkeissä medioissa, sanoo Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Anu Nissinen tiedotteessa.
Nelonen Median mukaan radion kuuntelu on pysynyt Suomessa vakaana viime vuosien ajan. Radiomainonta kasvoi yksitoista prosenttia vuonna 2011, ja kuluvan vuoden tammikuu oli kaikkien aikojen paras kuukausi radion mainosmyynnissä.
Sanoma Media Finland muodostuu Nelonen Mediasta ja Suomen johtavasta aikakauslehtikustantajasta Sanoma Magazinesista.
Radiotoiminnan lisäksi Nelonen Medialla on kahdeksan televisiokanavaa sekä nettitelevisiopalvelu Ruutu.
Taloussanomat ja Nelonen Media kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.
Kommentit (4)
Anonyymi
Kauppa vähentää kilpailua. Mutta joo, en oo kuuntelemassa, samantekevää.
Anonyymi
Esimerkiksi: Olisikohan aika jo palauttaa GrooveFM lähemmäksi sen alkuperäistä muotoa.
Nykymuodossa se vain yksi AOR ja R&B musiikkia lyhyillä soittolistoilla toistava hömppäkanava, jota ei jaksa kuunnella puolta tuntia ilman ketutusta.
Enemmän Jazzia kanavalle ja soittolistat pois tai jos niistä ei päästä kokonaan eroon niin lista ainakin niin isoksi, että sama kappale ei soi 4 kertaa päivässä.
Jos kanavasta ei haluta tehdä enää Jazz kanavaa, niin sitten kannattaisi ryhmitellä eri genret eri ajankohtiin sijoittuviin ohjelmiin.
Mielenkiintoisin musiikkiohjelma tällä hetkellä on YLEn Ykkösen aamussa tuleva Muistojen Bulevardi.
Anonyymi
Boney M pois jazz-kanavalta.
Anonyymi
Jaahans, kilpailu vähenee ja valta keskittyy...
No ihan sama Windowsissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:41 Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 15:36 Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 15:09 Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 14:27 Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 14:03 Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 12:23 Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 12:17 Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 10:46 Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 10:05 Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17:41 Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta! 09:50
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Bannerimainonta kärsisi eniten laskusuhdanteesta
20.05.2008 Isot ja kalliit verkkomainokset eivät kasvata osuuttaan aiempien vuosien tapaan, mutta hakusanamainonta porskuttaa yhä - vaikka laskusuhdanne iskisi.
Kolme vuotta sitten
Habbo Hotellin pyörittäjä takoi ennätystuloksen
20.05.2010 Habbo Hotel -verkkoyhteisöä kehittävä Sulake teki historiansa parhaan taloudellisen tuloksen tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Teknohuuma valtasi pörssin: Kurssi +221 % alkuvuonna 16:40
- H&M pohtii tuotantoa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa 16:48
- Japanin "supersankari" ei säästele rahamuskeleita 15:46
- Kiina kiristää välejä – Bryssel ja Berliini tukkanuottasilla 17:15
- Suomalaisyrittäjät valittavat valtion tuen puutetta 18:06
- Ruotsin radio: Saabin entisiä johtajia syytetään verojen välttelystä 18:13
- Halpalentoyhtiö Ryanair tahkosi kovaa tulosta 13:11
- Päästäisitkö lapsesi kuskittoman auton kyytiin? 12:09
- "Tumblrin osto on Yahoolta rohkea kokeilu" 17:14
- » Taloussanomat.fi













