Nannaa vai ei: Mass Effect sai uusitut lopetukset
26.6.2012 22:00 BioWare julkaisi lupaamansa uusitut lopetukset Mass Effect 3:n pelaajille.
Videopelialan mitä kummallisin saaga on saanut vihdoin päätöksensä – ehkä. Tieteisseikkailu Mass Effect 3:n tekijä BioWare julkaisi tiistaina ladattavan ja noin kahden gigatavun paketin, joka täydentää pelin eri lopetuksia.
Ilmainen Mass Effect 3: Extended Cut on pc- ja Xbox 360 -pelaajien saatavilla tästä päivästä lähtien. Eurooppalaisten PS3:n käyttäjien pitää odottaa heinäkuun neljänteen päivään asti.
Paketti on seurausta erikoisesta episodista, jossa pelisarjan viimeisen osan läpi kahlanneet fanit suuttuivat mielestään epämääräisistä lopetuksista.
Mass Effect 3 lopetti kolmiosaisen eepoksen ihmiskunnan ja laajemmin galaksin elämänmuotojen kohtalosta. Läpi sarjan pelaaja on voinut vaikuttaa tapahtumiin valinnoillaan. Kolmososassa on erilaisia lopetuksia, mutta monien mielestä niissä ei oteta riittävästi huomioon pelaajan aiempia päätöksiä.
Extended Cut ei lisää uusia lopetuksia. Se täydentää olemassa olevia lopetuksia selventävillä "elokuvamaisilla pätkillä ja loppukohtauksilla", BioWare sanoo.
The Verge on koonnut YouTubesta eri lopetuksia nähtäville niitä varten, jotka eivät jaksa pelaamalla niitä selvittää. Ja myös heille, jotka ihmettelevät mistä koko asiassa on kysymys.
Nyt jännitetään, riittääkö BioWaren vastaantulo faneille, vai alkaako tästä uusi sanasota.
- VerkossaBioWaren blogikirjoitus
- VideoNeljä eri lopetusta The Vergessä
Kommentit (3)
Anonyymi
Jos tässä aletaan kommentoimaan "se on vain peli" niin samalla logiikalla "se oli vain elokuva, auto, viini...". Kaiken voi perustella noin, millään elämän nautinnolla ei ole enää mitään merkitystä.
Mass Effect (1-3) sisältää moneen Sci-Fi sarjaan (esimerkiksi babylon 5) verrattavan tarinan ja peli käytännössä loppui keskisormen nostamiseen pelaajalle.
Eräs arvostelu pelistä:
http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/pelit/mass-effect-3-bioware/1176925
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:49 Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 09:05 Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 08:36 Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 07:00 Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 15.6. Nämä tiedot iPhone-, Lumia- ja Android-puhelimet välittävät Yhdysvaltoihin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.6. Nämä tiedot iPhone-, Lumia- ja Android-puhelimet välittävät Yhdysvaltoihin
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 07:00 Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 08:36 Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti 09:05
- Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille 08:36
- Maalaiset ampuvat kaukaista tähteä moikalla 16:29
- Sata euroa leffalipusta? Spielberg ennustaa kummia 13:17
- 10 000 pahaa sikaa riehuu Android-puhelimissa 07:00
- Vihaiset linnut lentävät kilparadalle sikojen kanssa 09:27
- Facebook risuaidoittaa keskustelut 08:41
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Muistitikkujen pakkaukset vihertävät
18.06.2008 Yhä vihreämpää ict-tekniikkaa tulee tarjolle muiltakin kuin konesalipalvelimien toimittajilta. Muistititikkujen ja muiden muistituotteiden valmistaja PNY pakkaa vihreästi.
2010
Kolme vuotta sitten
F-Securen sivuilta löytyi haavoittuvuus
18.06.2010 Tietoturvayhtiö F-Securen sivuilta löytyi tietoturva-aukko, jonka ansiosta ulkopuolinen pystyi syöttämään sivuille vierasta koodia. F-Secure on nyt korjannut aukon.
Taloussanomat
- Stora Enso aikoo irtisanoa 2500 – Suomesta 650 09:26
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- Samsung julkistanee supernopean Galaxy S4:n torstaina 07:17
- Obama: Bernanke jatkanut pidempään kuin olisi halunnut 07:34
- Fitch varoittaa Kiinan lähestyvästä pankkikriisistä 09:01
- Saksalaisjätti myi energiayhtiönsä Kajaanille ja Sotkamolle 08:50
- Asiantuntijat uskovat Fedin pitävän rahahanat auki 12:44
- Pankkien kelkka kääntyi – tingi nyt marginaalista 06:01
- EU ja USA käynnistävät vapaakauppaneuvottelut 21:06
- Windows Phonen sovelluspula voi hellittää – "varovaisen optimistisia" 21:53
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
85 e
Asus CG8270 (Core i5-3450, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
9 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
9 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
8 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), pöytäkone














