Yhteisösaittien pioneeri Digg meni halvalla

Diggin perustaja Kevin Rose työskentelee nykyään Google Ventures'ssa. Hänen tunnetaan muun muassa BusinessWeekin vuoden 2006 kansikuvasta.
Kuva: Ruutukaappaus
13.7.2012 07:00 Yhteistöpalvelujen pioneereihin kuuluva Digg on myyty puolella miljoonalla dollarilla. Korkeimmillaan Diggin markkina-arvoksi laskettiin 160 miljoonaa dollaria.
Digg vahvisti torstaina, että se oli myynyt tuotemerkkinsä, nettisivustonsa ja teknologiansa Betaworksille. Kaupan mukana ei siirtynyt yhtään Diggin työntekijää.
Vuonna 2004 avattu palvelu perustui uutislinkkien jakamiseen jäsenten kesken.
Palvelu myytiin mitättömällä hinnalla verrattuna siihen, että yritykseen oli sijoitettu riskirahaa 45 miljoonaa dollaria. Wall Street Journalin mukaan Digg päätettiin myydä Betaworksille, koska se tarjosi parhaan mahdollisuuden yrityksen nostamiseksi takaisin pinnalle. Pöydällä oli rahallisesti parempiakin tarjouksia.
Betaworksilla on kymmenkunta työntekijää. Se aikoo sulauttaa Diggin omaan News.me-palveluun. Se suosittelee uutislinkkejä lukijan Facebook- ja Twitter-ystäväpiiristä. Suosituksia välitetään myös sähköpostilla.
Diggin alamäki alkoi Facebookin ja Twitterin viedessä siltä kävijöitä. Myös suora kilpailija Reddit onnistui ohittamaan sen kävijämäärissä. Diggillä on vielä seitsemän miljoonaa eri kävijää kuukaudessa, comScoren lukujen mukaan.
- Lue myösWall Street Journalin juttu
Kommentit (1)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Korvaava salasana äänitunnistuksella
22.05.2008 Siemens kertoo julkaisseensa yleisesti tarjolle äänitunnistusjärjestelmän, joka aikaisemmin on ollut yhtiö sisäisessä käytössä. Unohtuneiden salasanojen korvaamisen pitäisi luonnistua ratkaisulla nykyistä sukkelammin.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Teinit väsyvät Facebookiin – Liikaa draamaa ja aikuisia 09:01
- Tuloerot kasvavat Suomessa – silti alle EU:n keskitason 10:11
- Mitä voimme oppia Nokiasta? 07:51
- Nokian kilpailija laski älypuhelintavoitteitaan 11:16
- Nuorten talousymmärryksen kahtiajako on hälyttävää 09:43
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- » Taloussanomat.fi
-
-117 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-114 e
Dell XPS 8500 CE (Core i7-3770, 16 GB, 2 TB, W7HP), keskusyksikkö
-
-60 e
HP Workstation Z420 (Xeon E5-1650, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-23 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-22 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone













