Google+ hakkaa Facebookin asiakastyytyväisyydessä

18.7.2012 08:35 Yhteisöpalvelu Facebook on pahnan pohjimmainen asiakastyytyväisyydessä. Sen sijaan mittauksessa ensimmäistä kertaa mukana ollut Google plus yllättää yhteisöpalvelujen parhaalla tuloksella amerikkalaiskuluttajien keskuudessa.
Tiistaina julkaistut American Customer Satisfaction Indexin tämän vuoden luvut osoittavat, että 800 miljoonan käyttäjän Facebookin tyytyväisyysluvut jatkavat laskuaan. Sadasta mahdollisesta pisteestä se saa vain 61 pistemäärä. Viime vuonna pistämäärä oli 66 ja kaksi vuotta sitten 64.
Google plussa saa käyttäjiltään 78 pistettä. Yhteisöpalveluissa se jakaa kärkisijan Wikipedian kanssa.
ForeSee-yhtiön analyytikkojen mukaan Google plussan menestys johtuu siitä, ettei sillä on perinteistä mainontaa. Google panostaa enemmän yksityisyyden suojaan, sen mobiilipalvelut ovat parempia.
Facebookin käyttäjät valittavat mainoksista, yksityisyyden loukkauksista ja varsinkin käyttöliittymän jatkuvista rukkauksista.
Myös Googlen Youtuben käyttäjien tyytyväisyys 73 pisteellä on keskiarvoa parempi. Pinterestin saa arvosanan 69, Twitter 64 ja Linkedin 63. Muut pienemmät palvelut saavat 64 pistettä, joka on 11 prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten.
Keskiarvotyytyväisyys on laskenut 1,4 prosenttia verrattuna viime ja edellisvuoteen. Kolmen vuoden luvuissa vain Wikipedia on pystynyt parantamaan asiakastyytyväisyyttään kahden vuoden takaisesta 77 pisteestä tämän vuoden 78 pisteeseen.
Suurimmat hakukoneet ovat tasapäisiä asiakastyytyväisyydessä: Google 82, Bing 81 ja Ask 80 pistettä.
Uutissaiteista FoxNews.com on ylivoimainen 84 pisteellä. Sitä seuraavat ABCNews.com 76, USAToday.com 76, CNN.com 76 ja NYTimes.com 74 pisteellä. HuffingtonPost.com pitää perää 69 pisteellä.
Kommentit (10)
Anonyymi
En ole tippaakaan yllättynyt kyselyn tuloksista. Olen varmaankin osa massaa, kun olen täysin samaa mieltä.
Anonyymi
Ei ihme, että Google+ saa hyvät pisteet sen käyttäjiltä, koska käyttäjiä ovat lähinnä Googlen työntekijät.
Piireissäni on noin 3000 käyttäjää. Yksikään heistä ei ole töissä Googlella enkä ole myöskään minä...
Anonyymi
Ei ihme, että Google saa hyvät pisteet sen käyttäjiltä, koska käyttäjiä ovat lähinnä Googlen työntekijät.
Tuskin Googlellakaan on yli 250 miljoonaa työntekijää.
Anonyymi
Anonyymi
Onnea kuitenkin googlen taisteluun.
Anonyymi
Anonyymi
Tyytyväisyys perustui siis mainosten vähäisyyteen! No kukapa sitä mainostaisi palvelussa, jossa ei tunnetusti kukaan viihdy montaa sekuntia (e-mail tsek tms.). Google tuskin jättää palvelun ilman mainoksia, kunnes saa sen sissän ajettua ja muutaman oikean käyttäjänkin.
Se mikä yllätti, oli hakukone Googleen tyytyväisyys samaa tasoa Bing kanssa!!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ite oon tykännyt erityisesti just tosta Android mobiilisovelluksesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiina myöntää 3G-lupia ja yhdistää teleyhtiötä
24.05.2008 Kiinan valtio on pyytänyt maan kuutta teleyhtiötä yhdistämään varansa ja muodostamaan kolme ryhmää, mikä lisäisi kilpailua maailman suurimmalla matkapuhelinmarkkinalla. Kiina aikoo lisäksi myöntää kolme 3G-lupaa.
Kolme vuotta sitten
Kysely ennakoi joukkopakoa Facebookista
24.05.2010 Olisiko jopa 60 prosenttia Facebookin käyttäjistä hyppäämässä kyydistä yksityisyysongelmien vuoksi? Tuskin, mutta Sophoksen kysely on silti myrskyvaroitus säitä kestäneelle verkostopalvelulle.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- » Taloussanomat.fi













