Mark Zuckerberg ilman paitaa – entä sitten?

Kuva: REUTERS/Jim Urquhart
13.8.2012 11:55 Kuva Mark Zuckerbergistä ilman paitaa ilmestyi Facebookiin ja katosi pian sen jälkeen. Syntynyttä arvuuttelua on vaikea ymmärtää.
Facebookin perustajasta ja pääjohtajasta Mark Zuckerbergistä kirjoitetaan useassa yhdysvaltalaisessa mediassa. Ei kuitenkaan tällä kertaa epäonnistuneen pörssilistautumisen tai hänen asuntolainansa vuoksi. Katseet kohdistuivat hänen rintakarvoihinsa.
Zuckerbergistä ladattiin kuvapalvelu Imguriin otos, jossa hänellä ei ole paitaa päällä. Kuvassa on muitakin miehiä samassa jamassa ja myös vaatteellisia naisia. Meininki on ilmeisen leppoisa.
Sen jälkeen Facebookin Director of Engineering Andrew Bosworth latasi saman kuvan Facebookiin, mistä se poistui väitetysti sekunteja myöhemmin. Sitten arvuuteltiin joukolla, mistä kuvassa oli kysymys ja syyllistyikö Facebook massiiviseen yksityisyysmokaan.
Saunakulttuurissa kasvaneelle on vaikea mieltää, mikä kuvassa ylipäätään on niin erikoista. Ehkä poikkeuksena se, että mikään kuvassa ei poista sitä mahdollisuutta, että kuvan miehet olivat kokonaan alasti.
Näin ei kuitenkaan Gawkerin mukaan ollut. Kuva on uutispalvelun mukaan otettu ilmeisesti Facebookin työntekijän häissä yli viikko sitten. Samasta tilaisuudesta on julkaistu toinenkin kuva paidattomista miehistä, joilla on kuitenkin housut tiukasti jalassa.
- Lue lisääTMZ:n uutinen
- Lue lisääGawkerin uutinen
Kommentit (5)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:19 Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 14:00 IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 13:56 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa 14:00
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia N8 voi olla yllättävän nopea
24.05.2010 Nokia N8-puhelin osoittautui Finestfones.com -sivuston testissä paljon Samsung Omnia HD ja Nokia N97-puhelimia nopeammaksi.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Hätälasku Lontoossa – lentoliikenteeseen häiriöitä 15:46
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- STTK tyrmää nuorten koeaikojen pidentämisen 14:47
- Turkki kieltää alkoholin mainonnan 12:26
- » Taloussanomat.fi












