Giana Sisters -peliklassikosta tehdään uutta versiota

15.8.2012 15:48 Alun perin 80-luvulla kehitetty Super Mario Bros -pelin klooni The Great Giana Sisters on saamassa modernin version. Kehittäjät ovat julkaisseet videoita uuden tasoloikkapelin kentistä.
Peliyhtiö Black Forest Games on kehittämässä uutta versiota The Great Giana Sisters -tasoloikkapelistä.
Alkuperäinen vuonna 1987 julkaistu Giana Sisters oli melko suora kopio Nintendon suositusta Super Mario Bros -pelistä. Super Mariota pystyi kuitenkin pelaamaan vain Nintendon konsolilla, kun taas Giana Sistersin pelaaminen onnistui muun muassa Commodore 64 -, Atari- ja Amiga-tietokoneilla.
Vähemmän yllättävästi Nintendo ei ollut kovin innostunut pelikloonista, ja alkuperäinen julkaisija Time Warp Systems joutui vetämään tuotteensa kauppojen hyllyiltä ja meni konkurssiin.
Videoista päätellen työn alla oleva versio eroaa jo huomattavasti Super Mariosta. Giana-tyttö voi muuttua milloin vain Punk-Gianaksi, ja lisäksi myös ympäröivä unimaailma muuttuu hetkessä karkkimaasta painajaiseksi. Samalla vaihtuvat Gianan ominaisuudet.
Saksalainen Black Forest Games aikoo julkaista pelin ensin pc-tietokoneille ja myöhemmin Xbox ja Playstation -konsoleille.
Hanke on pelikehittäjien oma projekti, jonka he ovat rahoittaneet itse. Tämän takia he keräävät yleisöltä lisärahoitusta yhdysvaltalaisen Kickstarter-verkkopalvelun kautta.
Kuvia, videoita ja muuta aineistoa pelistä löytyy myös kehittäjien Project Giana -sivuilta.
Kommentit (12)
Anonyymi
Vanhakin heräsi! :)No videostahan sen huomaat, ettei pelillä ole mitään tekemistä aikaisemman Giana Sisterssin kanssa.
Tätä odotetaan innolla, toivottavasti sama pelattavuus?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Mario faneille suosittelen muuten Mario lost levelsiä Wii-storesta, se on ikään kjuin jatkoa super mario 1:lle, mutta päivitetyillä grafiikoilla ja ihan oikeasti vaikeilla kentillä.
Hyvä Black Forest Games!
Anonyymi
Eipä ole tainnut artikkelin kirjoittaja alkuperäistä Gianaa koskaan pelata. Ei ollut kyllä lähelläkään suoraa kopiota se peli.
Ai ei ollut vai? Itselläni oli kuusnepalla Giana Sisters, ja kun kerran pääsin pelaamaan Super Mario Bros:ia kaverin Nintendolla, vedin sen kerralla läpi, koska se oli pikselilleen samanlainen. Jokainen kenttä, jokainen hyppy, joka liike.
Ettet nyt sotke johonkin toiseen Mario-sarjan peliin?
Anonyymi
Ai ei ollut vai? Itselläni oli kuusnepalla Giana Sisters, ja kun kerran pääsin pelaamaan Super Mario Bros:ia kaverin Nintendolla, vedin sen kerralla läpi, koska se oli pikselilleen samanlainen. Jokainen kenttä, jokainen hyppy, joka liike.
Ettet nyt sotke johonkin toiseen Mario-sarjan peliin?
"Vedin sen kerralla läpi." Joo, niin varmaan vedit.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta! 09:50
- Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen 07:06
- Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään? 11:05
- Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa 10:03
- Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri phishing-jengi syytteeseen Yhdysvalloissa ja Romaniassa
20.05.2008 Suuri phishing-jengi jäi kiinni Romanian ja Yhdysvaltain viranomaisten yhteistyöllä. Jengi houkutteli uhreja verkkosivuille, joiden avulla haalittiin luottotietoja.
Kolme vuotta sitten
Openbook paljastaa varomattomat Facebook-päivitykset
20.05.2010 Pian koko maailma tietää, että sinä haukuit tänään pomoasi, työkaverit olivat ilkeitä ja asiakkaat tosi typeriä. Uusi Openbook-verkkosivusto paljastaa aratkin Facebook-statuspäivitykset koko maailmalle. Tirkistely on nyt entistä helpompaa. Katso miten se onnistuu.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- TS: Valtiolta miljoonien piilotukea elintarvikealalle 16:19
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- » Taloussanomat.fi














