Taloussanomat

Trump sai keinoälykaksosen: yrittää näyttää ja kuulostaa samalta

Kuva: Ruutukaappaus

4.3.2016 21:18 Maailman huippuyliopistoihin lukeutuvassa MIT:ssä on kehitetty republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoittelevaa Donald Trumpia imitoiva Twitter-botti.

Nyt Donald Trump on saanut viestipalvelu Twitteriin keinotekoisen matkijan, joka jäljittelee Trumpin tunnusmerkiksi nousseita kohulausahduksia.

Asiasta kirjoittaa verkkolehti Business Insider.

Yhdysvaltalaisen Massachusettsin teknillisen korkeakoulun MIT:n tietotekniikan ja tekoälyn laboratorion tutkijan Bradley Hayesin kehittämä botti twiittaa Trumpin lausahdusten kaltaisia kommentteja käyttäen hyväksi tekoälyalgoritmia.

DeepDrumpf-niminen botti luo twiitit puhtaaksikirjoitettujen Trumpin puheiden ja väittelypuheenvuorojen pohjalta.

Nimi Drumpf viittaa Trumpin esi-isien sukunimeen, jonka amerikkalaisen uutissatiirin ankkuri John Oliver hiljattain kaivoi esiin ohjelmassaan.

– Trumpin kieli on yleensä enemmän yksinkertaistettua, joten keksin, että mallinnusongelmana hän olisi kaikkein parhaiten hallittavissa oleva ehdokas tutkimuksen kohteeksi, kertoo botin luoja ja MIT:n tutkija Bradley Hayes.

Botin luomissa twiiteissä ei välttämättä ole mitään järkeä, kuten ei aina alkuperäisissä lausunnoissakaan. Parhaimmillaan bottitwiitit ovat jopa runollisia.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Satuitteko tietämään, että Googlen Schmidt rahoittaa Hillary Clintonin kampanjaa.

Joten ei kai ole mikään ihme, että MIT:ssä kehitetään jotain tälläistä Trumpin pään menoksi.

Trumpin ongelmaksi taitaakin nousta rahoittajien puute. Niitä kun on ehkä vain yksi eli mies itse. Rahasta ei kuitenkaan ole pulaa.

Clintonilla varmaan vahvoja tukijoita useampia, joista jokainen on valmis kampittamaan Trumppia. Clinton on aika vahvoilla presidentiksi.
Anonyymi: The_end_game 4.3.2016 22:10

Anonyymi
Niin tyhmän tekoälyn ohjelmointi vaatinee nobel-palkitun tutkijaryhmän.
Anonyymi: amerikanPutler 4.3.2016 22:13

Anonyymi
Epäilen,että "kaksoisolennosta" tulee keinoälyä käyttäen liian älykäs.
Anonyymi: Osuma 4.3.2016 22:28

Anonyymi
Tule Pian Kaumasutrabotti

- Trump lähes yhtä kaunis blondi kuin minä ei aivan
- Hieman hymyä naamaan kuin minulla niin Donaldin varma voitto. Hymyä aina vaikka paha mailma ja vaikka muille paha mielle
- Äänestä äänestä minut valtuustoon taas. Minä lupaan äänestää sinua presidentiksi
- Kokoomus tykkää kun blondit laulaa. Minä se kehtaan ja laulaa osaan. Päästä vuotaa roskaa ja tuskaa mutta mun parfymoity pieru on parempi kuin muiden nauru
- Eriarvoisuuden puolesta arvot puoliksi. Tasa-arvotavoitteena puolittaa tasa-arvoisuus. Äänestä valtuustoon. Lupaan että naiset kyökkiin palaan koska yksi nainen valtuustossa riittää
- Pistetään talous kuntoon ja rahat kiertoon. Rahat mulle velat sulle. Korruption puolesta lahjukset kelpaa
- Eriarvoisuuden puolesta köyhät kyykkyyn ja korot kattoon
- Paratiisi lähellä sydäntäni. Veroparatiisi
- Naisten eurot puoliksi ja opiskelijat hirteen on Pian ilo
Anonyymi: PianKama 4.3.2016 22:29

Anonyymi
Tuo kannattaisi järjestellä Turingin testiksi.
Anonyymi: rtterterte 4.3.2016 23:02

Rekisteröitynyt käyttäjä
Kylläpä naurattaa sitten, kun Google ja kumppanit kytkevät ko. satiirikot teknomatrixiinsa ikuorjiksi.
Rekisteröitynyt käyttäjä: HuippuTyyppi 4.3.2016 23:33

Anonyymi
Koko suomen eduskunta voitaisi korvata hyvin yksinkertaisella keinoälyllä, joka tuotaa aina peukun pystyyn kun kysymys on kansallisomaisuuden myymisestä ulkolaisille tai verojen korotuksesta.
Anonyymi: ononniollaonnellinen 5.3.2016 6:53

Anonyymi
Jos 10 jaettuna 3. On 3.33 eli 0. Onko 11120111 neliöjuuri 3,334.683043 eli 0 vai 1?
Anonyymi: TonicaPeltola 5.3.2016 8:43

Anonyymi
DeepDrumpf
@DeepDrumpf


"DeepDrumpf ?@DeepDrumpf 9 t / 9 tuntia sitten
we really do have people that are stupid. "



/
Anonyymi: deepdrumpf 5.3.2016 10:35

Anonyymi
Trump sai Massachusettsista 49,3 % äänivyöryn supertiistaina.
Taitaa moni professorikin äänestää Trumpia, vaikka ei sitä ääneen sanoisikaan.
Anonyymi: hiljainen_enemmistö 5.3.2016 13:27
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Kiinalainen Adidas-klooni on kenkäpuhelin

30.09.2011 Kiinalainen matkapuhelinvalmistaja on palannut alan juurille ja valmistanut kenkäpuhelimen. Adidas S-808 Sneaker -kännykkä näyttää Adidaksen lenkkarilta.


2013

Kolme vuotta sitten

Ja arvokkain brändi on Coca...ei vaan Apple

30.09.2013 Coca-Colan ohi puski myös Applen pahin haastaja Google. Nokia sen sijaan putosi pahasti.

.