IBM:ltä veitsi viranomaisviidakkoon
15.2.2006 17:40 IBM toi Tivoli Access Manager (TAM) -pääsynhallintaohjelmistostaan myyntiin uuden versio 6:n. Sen suurimmat uudistukset on suunnattu auttamaan yrityksiä ja organisaatioita täyttämään eri viranomaisvaatimuksia tiedon auditoinnissa ja raportoinnissa.
Lisäksi ohjelmiston on määrä helpottaa jo käytössä olevien vahvojen kirjautumistunnisteiden hyödyntämistä uusia sähköisiä palveluja toteutettaessa.
Yritysten on auditointien yhteydessä osoitettava muun muassa se, kenellä käyttäjistä on pääsy yrityksen sähköposti-, henkilöstö-, taloushallinto- tai muihin luottamuksellisia aineistoja sisältäviin tietojärjestelmiin. Usein ylläpitäjät joutuvat keräämään tietoja vaihtelevien prosessien mukaisesti tai pahimmillaan yksitellen eri järjestelmistä ennen auditointiraportin tekemistä, IBM kuvailee.
Uusi Tivoli Access Manager automatisoi ylläpitoprosessin kokoamalla tarvittavat käyttäjähallintatiedot yhteen keskitettyyn rekisteriin, josta raportit voidaan tuottaa. Tämä mahdollisuus auttaa yrityksiä mukautumaan paremmin esimerkiksi Sarbanes-Oxley -vaatimusten noudattamiseen. Tivoli-ohjelmiston avulla on myös osoitettavissa se, kuka on käyttänyt mitäkin sovellusta.
Vahvaa tunnistusta kuluttajapalveluihin
Kertakirjautumisessa voidaan hyödyntää perinteisen käyttäjä/salasana-yhdistelmän lisäksi ulkoisia tunnisteita. Näitä ovat muun muassa pankkimaailmassa ja eräissä kuluttajaportaaleissa jo käytössä olevat Tupas-tunnukset sekä hst-sirukortti.
Valmis integraatiorajapinta ja dokumentoitu ohjeistus sen käyttöönottoa varten antavat palveluiden kehittäjille ja tuottajille uusia mahdollisuuksia toteuttaa luotettava sisäänkirjautumismenetelmä. Eri palvelukohtaisten tunnusten sijasta sisäänkirjautumisen voisi tehdä esimerkiksi useimmilta jo valmiiksi löytyvillä pankkitunnuksilla.
Palveluntarjoajalle jää vapaus päättää, mitä ulkoisia tunnisteita se hyväksyy ratkaisuunsa.
- Monet vahvan tunnistautumisen ratkaisut ovat olleet jo pitkään yritysten sisäisessä käytössä. Uusi ohjelmistoversiomme mahdollistaa niiden hyödyntämisen myös kuluttajapalveluja tarjoavissa tietojärjestelmissä, sanoo tuotepäällikkö Riku Ahlroth Suomen IBM:n ohjelmistoyksiköstä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja
28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- TS: Valviran syytetään laillistaneen epäilyttäviä lääkäreitä 13:04
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- » Taloussanomat.fi
-
-273 e
-
-179 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-118 e
-
-109 e
-
-102 e












