Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lahjaksi Siemensiltä ja Lännen Puhelimelta

Langaton kaista Porin Prikaatille

17.2.2006 16:40 Siemens Osakeyhtiö ja Lännen Puhelin lahjoittivat Porin Prikaatin varusmiesten käyttöön langattoman laajakaistayhteyden. Varusmies saa lainata sotilaskodin kassalta Siemensin Gigaset-usb-tikun, jonka liittäminen kannettavan tietokoneen usb-porttiin mahdollistaa tietokoneen liittämisen langattomaan verkkoon.

Osapuolten mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun varusmiehille toteutetaan tällainen mahdollisuus.

Sotilaskodissa on aikaisemmin ollut varusmiesten käyttöä varten kuusi työasemaa kiinteällä internet-yhteydellä. Käytön lisääntyessä Siemensin aloitteesta ehdotettiin langattoman verkon käyttöönottoa, jolloin varusmiehet voisivat käyttää omia kannettaviaan ja hoitaa verkossa asioitaan sotilaskodissa vieraillessaan.

Nyt Säkylän sotilaskotiyhdistyksen ei tarvitse hankkia lisää koneita eikä huolehtia niiden ylläpidosta.

Suljettu ulkopuolisilta

Verkkoon pääsevät vain tunnistetut käyttäjät. Vaikka langaton verkko ulottuukin satunnaisesti sotilaskodin seinien ulkopuolelle, ei verkkoon kuitenkaan ulkopuolinen henkilö pääse. Internet-yhteydellä ei ole mitään yhteyttä varuskunnan operatiivisten verkkojen kanssa.

Porin Prikaati juhli 380-vuotispäiviään torstaina. Juhlatilaisuudessa Siemensin ja Lännen Puhelimen edustajat luovuttivat verkon ja siihen liittyvän entistä nopeamman laajakaistaliittymän varusmiesten käyttöön. Tukiasemat ovat tyyppiä Siemens Gigaset SE551.

Lännen Puhelin on jo aiemmin lahjoittanut laajakaistaisen verkkoyhteyden sotilaskotiin ja samalla yhtiön sopimusta pidennetään.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja

28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.


Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.