Digi- ja kännykuvat jakoon MTV3:n portaalissa
15.3.2006 15:10 Futurice Oy ja MTV Oy aloittavat yhteistyön Suomessa. Futuricen Kuvaboxi-palvelu liittyy osaksi MTV3-internet-sivustoa. Palvelu, joka julkaistiin nimellä Kuvat Kavereille maaliskuussa 2005, on nyt portaalissa 1,4 miljoonan viikoittaisen eri kävijän saatavilla.
Futurice on tutkinut yhdessä Tietotekniikan tutkimuslaitoksen (Hiit) ja Berkeleyn yliopiston (UC Berkeley) kanssa kolmen vuoden ajan digikameroiden ja kamerapuhelimien käyttöä. Yhteistyön tuloksena syntynyt Kuvaboxi lupaa vaivattoman tavan jakaa digi- ja kamerakännykkäkuvat perheen ja ystävien kesken.
- Uskomme, että Maikkarin netin kautta palvelu saa paljon käyttäjiä, erityisesti aikuisväestöstä, joilla yhä useammalla on digikamera tai kamerakännykkä aktiivisessa käytössä, ennakoi Carina Stenvall MTV Oy:n Online Media -osastolta.
Futurice on parhaillaan rakentamassa partneriverkostoa palvelun kansainvälistä levitystä varten.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- TS: Valviran syytetään laillistaneen epäilyttäviä lääkäreitä 13:04
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- » Taloussanomat.fi
-
250 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
147 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
26 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
18 e
Acer Aspire Z3750 (Pentium E5800, 4 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
10 e
Fujitsu Esprimo E900 (Core I3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-47 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-35 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-34 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-20 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-16 e
ASUS EeeTop PC ET2410 (Core I3-2120, 4 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













