Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hyvä äänentoisto pieneen tilaan

ITSELLE: Poppia tukevasti

17.3.2006 16:55 Sony Ericssonin W800-mallin matkapuhelimessa on äänenlaadultaan kohtuullisen hyvä kaiutin, mutta ulkoisilla kaiuttimilla varustettuna laite muuttuu entistä houkuttelevammaksi.

MPS-60-kaiuttimet aiheuttanevat useimmille aluksi automaattisen hylkimisreaktion: ?noin pienissä kaiuttimissa on pakko olla huono ääni?. Kaiuttimet ovat kooltaan reilun kahden tulitikkurasian kokoiset, joten kielteinen asenne on ymmärrettävä.

Kaiuttimet kytketään puhelimen alaosassa olevaan liittimeen. Liittimessä ei ole läpivientiä, eli musiikkia kuunneltaessa ei voi samanaikaisesti ladata akkua. Kaiuttimet käyttävät puhelimen akkua, mutta valmistajan mukaan musiikkia voi kuunnella useita tunteja.

Kaiutinten äänenlaatu on hämmästyttävän hyvä. Alataajuudet toistuvat tuhdisti, mutta myös taajuusalueen yläpää kuuluu hyvin. Kokoonsa nähden kaiuttimet lienevät parhaasta päästä. Äänenvoimakkuutta riittää niin paljon, että kaiuttimia voi aivan hyvin käyttää vaikkapa kotibileissä.

Kesällä kaiuttimia on mukava kuljettaa siellä missä itsekin liikkuu. Pikkukaiuttimet toimivat mainiosti vaikkapa uimarannalla. Kaiutinelementtien edessä ei ole suojaverkkoa, joten pieni varovaisuus on paikallaan.

Kaiuttimissa on oikeastaan myös yksi huono ominaisuus. Jo lyhyen kuuntelun jälkeen alkaa haikailla tilavamman muistikortin perään. Puhelimen mukana tuleva puolen gigatavun kortti kannattaakin korvata vähintään gigatavun kokoisella, jotka edullisimmillaan maksavat reilut 50 euroa.

MPS-60-kaiuttimet tulevat myyntiin huhtikuun aikana ja ne maksavat noin 35 euroa.

Lisätietoja: Sony Ericsson, www.sonyericsson.com.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karhu

Tuomas Karhu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Salcompin tulos painui pakkaselle

10.02.2009 Laturivalmistaja Salcompin tulos painui tappiolliseksi ja liikevaihto pieneni loka–joulukuussa. Yhtiö arvioi myös markkinaosuutensa pienentyneen.

.