Viittomakielisten terveysasiointi kehittyy Mikkelissä
7.9.2006 17:00 Mikkelin alueen viittomakieliset henkilöt voivat nyt tehdä terveydenhuollon ajanvarauksia ja saada terveysneuvoja internetin kautta omalla kielellään opastettuna.
Asiointikanavana toimii Etelä-Savon Sairaanhoitopiirin Hyvis-terveysportaali. Järjestelmän teknisestä toteutuksesta on vastannut suomalainen Mawell.
Terveysportaalissa on palveluvalikko viittomakielisille, jonka kautta heille tarjotaan mahdollisuus hoitaa terveyteen liittyviä asioita itsenäisesti.
Terveysneuvonnan palveluiden siirtyminen puhelimitse ja internetin kautta tapahtuviksi on Mawellin mukaan hankaloittanut viittomakielisten asiointia, ja asiointiin on usein tarvittu avuksi kolmas osapuoli.
Esimerkiksi lääkäriin halutessaan viittomakielisen on ensin pitänyt varata aika viittomakielen tulkilta, mennä sitten tulkin kanssa varaamaan aikaa terveyskeskuksesta tai soittaa tulkin välityksellä ajanvaraus terveysneuvonnan puhelinpalvelusta. Tulkkipula on hankaloittanut tilannetta entisestään.
Viittomakielilisille asiakkaille tarjottavien palveluiden kehittämisessä ovat olleet mukana myös Etelä-Savon sairaanhoitopiirin Nettineuvontahanke, Mikkelin kaupungin tulkkikeskus ja kuurojen liitto. Hanke kuuluu Tekesin FinnWell -terveydenhuollon teknologiaohjelmaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Siri opiskelee kiinaa ja venäjää 16:21
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Applen televisio voi saada liikeohjauksen 17:30
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland 12:34
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi











