Sähköinen kulunvalvonta rasvaa Stockmannin suurremonttia
13.9.2006 15:11 Suurprojekti uudistaa ja laajentaa vuonna 1930 valmistuneen Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalon. Enfon ja Rakennusteollisuuden Kustannus RTK Oy:n kehittämä sähköinen kulkulupajärjestelmä Elku turvaa projektin, joka toteutetaan sulkematta tavarataloa.
Osapuolten mukaan tavaratalon sijainti ja aukiolo asettaa kulunvalvonnalle erityishaasteita. Ennen projektin alkua Stockmann kartoitti erilaiset kulkulupajärjestelmät.
- Halusimme laittaa asiat kerralla ja kunnolla kuntoon valitsemalla Elkun. Tiukalla kulunvalvonnalla varmistetaan asiakkaiden, työntekijöiden ja rakentajien turvallisuus, minimoidaan toiminnalle aiheutuvat häiriöt sekä pidetään huolta siitä, että remontti etenee aikataulussa, Stockmannin turvallisuuspäällikkö Pasi Malin kertoo.
Elkulla valvotaan keitä työmaalla liikkuu, määrätään missä työntekijöillä on oikeus liikkua, hallitaan tietoja työmaalla liikkuvista henkilöistä ja yrityksistä sekä valvotaan työmaan lukkoja ja portteja.
- Työmaalla pääsevät liikkumaan vain sinne kuuluvat ihmiset, erilaisin oikeuksin, ja meidän turvallisuushenkilöstömme pystyy aukottomasti tunnistamaan työmaalla liikkuvat ihmiset. Kun projekti on kiihkeimmillään, työmaalla on töissä satoja rakentajia ja kymmeniä eri firmoja, Malin kuvaa.
Ehkäisee harmaata työvoimaa
Elku täyttää helmikuun alussa voimaan tulleen uuden työturvallisuuslain määräykset. Laki velvoittaa rakennuttajan huolehtimaan, että jokaisella työmaalla työskentelevällä on näkyvillä henkilön yksilöivä kuvallinen tunniste. Laki ehkäisee myös harmaan työvoiman ongelmaa.
Vuosien 2006-2010 aikana Stockmannin Helsingin keskustan tavarataloon rakennetaan kaupallista pinta-alaa lisää noin 10 000 neliömetriä. Lisäksi Mannerheimintien alle rakennetaan kolmikerroksinen, kuudensadan auton pysäköintilaitos.
Tavaratalon alle tulee kahdenkymmenen lastauslaiturin huoltopiha, mihin on ajoyhteys keskustan huoltotunnelista. Samalla tavaratalo uudistetaan perusteellisesti.
Laajennuksen jälkeen myyntipinta-ala on noin 50 000 neliömetriä. Investoinnin arvo on noin 125 miljoonaa euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Siri opiskelee kiinaa ja venäjää 16:21
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Applen televisio voi saada liikeohjauksen 17:30
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland 12:34
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö
11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












