PanOulu vetää käyttäjiä
10.10.2006 11:46 Avoin langaton kansalaisverkko, panOulu, saavutti syyskuussa uuden käyttäjäennätyksen, johtuen ainakin osittain verkon laajentumisesta.
Syyskuun aikana panOulu-verkkoa käytti kaikkiaan 4372 yksittäistä laitetta, joka vastaa 60 prosentin kasvua edelliseen elokuussa syntyneeseen käyttäjäennätykseen nähden. Laitteet käyttivät verkkoa syyskuussa 124 366 istunnon aikana yhteensä 5,1 miljoonan minuutin ajan.
Oulun kaupungin Taito Oulu 400 -ohjelma saavutti 22.9. merkkipaalun, kun sadas ohjelman toimesta asennettu tukiasema sijoitettiin Tuiran kirjastoon. Lisäksi Oulun yliopisto ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu ovat laajentaneet omia kampusverkkojaan, VTT avannut oman panOulu-vierasverkkonsa ja operaattorit myyneet panOulu-liittymiä.
Verkossa on tällä hetkellä kaikkiaan 440 tukiasemaa. Koska verkko toimii nyt laajemmalla alueella kuin koskaan, on potentiaalisia käyttäjiäkin enemmän.
Muita syitä verkon käytön kasvulle ovat wlan-yhteensopivien kännyköiden yleistyminen ja kesätyörahoillaan uusia kannettavia tietokoneita ostaneiden opiskelijoiden paluu opinahjojensa penkeille, Oulun kaupunki kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen televisio voi saada liikeohjauksen 17:30
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland 12:34
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin 15:55
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Pc-kauppa kävi vaisusti 11:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hakee neljänneksi ahkerimmin patentteja
09.02.2007 Nokia on pysynyt maailman neljänneksi innokkaimpana patenttien hakijana yrityksistä. Maailman tekijänoikeusjärjestön WIPOn tilastojen mukaan viisi ahkerinta patentinhakijaa yrityksistä säilyivät muutenkin viime vuonna ennallaan.
Kolme vuotta sitten
“Verkkosankari” esti webcam-itsemurhan
09.02.2009 New Jerseyssä asuva mies esti kalifornialaisen ystävänsä itsemurhan ilmoittamalla verkkokeskusteluista poliisille.
Taloussanomat
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta? 20:02
- » Taloussanomat.fi












