Vanhanen kruunasi Kulutuskapulan

Kuva: Heikki Saukkomaa
23.11.2006 15:25 Pääministeri Matti Vanhanen palkitsi yhdessä liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen kanssa hetki sitten tietoyhteiskunnan parhaita käytäntöjä.
Uudet innovaatiot -kilpailusarjassa palkittiin Kulutuskapula ry:n Kulutuskapula. Tehokkuus ja tuottavuus -sarjan voiton vei Verohallituksen Esitäytetty veroilmoitus. VTT:n Pk-yrityksen riskienhallinta voitti Tietoturvan edistäminen ja soveltaminen -sarjan.
Kulutuskapulaa kuvaillaan "kuluttajan uudeksi parhaaksi kaveriksi". Sen avulla kuluttaja voi tarkistaa minkä tahansa kulutus-tavaran eettisen pohjan.
Matkapuhelimissa toimivan Kulutuskapulan toiminta pohjautuu kulutustavaroista löytyviin viivakoodeihin – kun sellaisen skannaa Kulutuskapulaan, saa luettavakseen ruuduntäydeltä eettistä faktaa. Kulutuskapula on luotu käytettäväksi kaupassa ennen ostopäätöksen tekemistä, ennen kuin vahinko ehtii tapahtua, tuotteen takana oleva yhdistys kuvaa.
Tuomaristo korosti Kulutuskapula-käytännön palkitsemisen perusteluissa erityisesti käytäntöön liittyvää kehittämispotentiaalia. Tuomaristo katsoi, että käytäntöä voitaisiin hyödyntää jatkossa erinomaisesti monissa eri yhteyksissä huomioimalla muun muassa kamerakännyköiden tarjoamat mahdollisuudet.
Erikoispalkinto A-klinikkasäätiölle
Kilpailun palkintosumma oli yhteensä 35 000 euroa. Kilpailussa jaettiin kunkin kilpailusarjan parhaalle tietoyhteiskuntakäytännölle 10 000 euron palkinto sekä yksi 5000 euron erikoispalkinto, jonka vastaanotti A-klinikkasäätiö Päihdelinkkinsä johdosta. Lisäksi kussakin kilpailusarjassa jaettiin kunniamaininnat.
Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmaan sisältyvän Pääministerin parhaat käytännöt -kilpailun palkintojenjakotilaisuus järjestettiin IST 2006 -konferenssin päätöstilaisuuden yhteydessä Messukeskuksessa Helsingissä.
Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä yhteensä 79 käytäntöä. Parhaiden käytäntöjen palkitsemisen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta jo olemassa olevista hyvistä käytännöistä, edistää tietoyhteiskuntaan liittyvien hyvien käytäntöjen leviämistä koko yhteiskunnassa sekä kannustaa innovatiivisuuteen ja käytäntöjen jatkokehitykseen.
Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen. Muut tuomariston jäsenet olivat tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, Fortumin tietohallintojohtaja Jouni Keronen, Tietoalojen liiton toimitusjohtaja Tarja Virmala ja FiCom ry:n toimitusjohtaja Reijo Svento.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Siri opiskelee kiinaa ja venäjää 16:21
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Applen televisio voi saada liikeohjauksen 17:30
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland 12:34
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Facebook-kutsu toi yli 14 000 tanssimaan Lontoossa
10.02.2009 Tuhannet ihmiset kokoontuivat viime perjantaina Liverpool Streetin metroasemalle tanssien imitoimaan mainosta. Heidät kerättiin kokoon Facebookin avulla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













