Vauhtia wlan-verkkoon suunta-antennilla

Siptunen wlan-suuntaimien väreissä riittää valinnanvaraa.
5.1.2007 12:58 Siptune Oy on tuonut markkinoille helposti asennettavan suuntaavan antennin wlan-verkkoihin. Yhtiön lupaa ympärisäteilevän antennin päälle asennettavan suuntaimen kaksinkertaistavan kuuluvuusmatkan ja siten lisäävän verkon nopeutta.
Vain 2,4 gigahertsin taajuusalueella toimivan antennin teho perustuu parabolisen heijastuksen ja aallonpituuteen perustuvan interferenssin onnistuneeseen yhdistämiseen. Se ei siis toimi 802.11a-standardiin perustuvissa tukiasemissa.
Yhtiön mukaan ratkaisu on erittäin yksinkertainen ja siksi ennen näkemättömän edullinen, sen hinta on noin 15 euroa. Wi-Focuser suuntain ei vaadi sähköisiä kytkentöjä, joten se on yhteensopiva useimpien wlan-laitteiden kanssa.
Suomen noin 200 000 langattomasta lähiverkosta useimmat toimivat vajaateholla wlan-signaalin riittämättömyyden vuoksi, Siptune sanoo tiedotteessaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Siri opiskelee kiinaa ja venäjää 16:21
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Applen televisio voi saada liikeohjauksen 17:30
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland 12:34
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Joko pilven käyttöliittymä on valmis?
11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (12)
Ilmankos on ennennäkemättömän edullinen ja yksinkertainen..
Jos tarvitsee reilumpaa vahvistusta, niin kurkkupurkkiantenni (joka siis on täysi antenni, eikä pelkkä heijastin) voisi olla hyvä vaihtoehto.
Eihän tuolla focuserilla tietystikkään koko maata kateta mutta voi olla hyvä apu jos talo on pitkä ja wlan antenni toisessa päässä taloa.
http://www.saunalahti.fi/elepal/antennit.html
Noilla ohjeilla ja oikeilla mitoituksilla sain mitatun, testatun ja virheettömän 54
Mbps yhteyden melkein kilometrin päähän kahdella peltihökötyksellä. Toimii se,
kun ei ole metsää/viidakkoa/rankkasadetta välissä.
Tosin oikeiden kaapelien ja liittimien löytäminen oli työn takana. Ecoflex 10 taisi olla kaapeli ja sovittimia piti tilata saksanmaalta asti.
Periaatteessa ei ehkä ole uusi idea, mutta viimeistely toimivaksi tuotteeksi on kadehdittava keksintö. Ja tuossa sovituksessa aallonpituuteen luulen fysiikkaa hiukan opiskelleena, että on vinha perä.
Ja itse "kurkkupurkkeja" kokeillen en kyllä pääsisi tuntipalkalle ja tuskin kunnon tuloksiinkaan ...
Kait ennenminkin nykyiset valmistajat olisivat nostaneet lähetystehoja, jos se olisi sallittua. Tällä antennin suuntaavuuteen vaikuttavalla "kurkkupurkilla" suunnataan efektiivistä lähetystehoa tarkemmin... mutta onko tuolloin teho laillinen?
Viestintävirasto sanoo: "Säteilytehon (EIRP) suuruus riippuu lähettimen lähtötehosta, antennikaapelin häviöistä ja antennin vahvistuksesta, joten sen suuruus on asennus- ja tapauskohtainen." Tuossa ei siis mainita säteilykuviosta mitään.
Tämä siis on minun tulkintani, josta en hevillä luovu, mutta kuitenkaan ei välttämättä absoluuttinen totuus.