Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tähtäimessä työkamera

Uudet kamerat eivät kärsi megapikselianemiasta

Jokapäiväiseen työkäyttöön kannattaa hankkia järjestelmäkamera.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

30.5.2007 11:39 Pienessäkin yrityksessä käytetään valokuvia. Kuvia kuluu sekä painotuotteissa että verkkosivuilla. Viimeistään kännykkäkameroiden myötä valokuvaa on opittu käyttämään muistiinpanovälineenä ja arkistointityökaluna.

Firmaan hankittavan kameran ei tarvitse olla kompromissi. Megapikseleitä kaikissa uusissa kameroissa riittää, mutta helppokäyttöisyydessä ja kuvanlaadussa voi olla toivomisen varaa.

Kokeiltavana on kolme Panasonicin kameraa.

Parhaat valokuvat saa käyttämällä ammattikuvaajaa. Aina se ei ole mahdollista, eikä muutenkaan perusteltua. Silloin on aika hankkia kunnon kamera.

Kaikissa uusissa kameroissa on vähintään riittävästi megapikseleitä, joten pikselimäärän voi unohtaa kameran valintaperusteena.

Riittääkö keskiverto

Niin sanottu helppokäyttöisyys on hankalampi juttu. Tähtää ja laukaise -tyyppinen kamera on eittämättä helpoin käyttää. Kuvien laadussa sen sijaan voi olla toivomisen varaa. Kyse ei ole niinkään teknisestä laadusta, vaan siitä, että täysin automatisoitu kuvaus tuottaa automaattisesti keskivertoja kuvia. Ei sen enempää. Monille keskiverto riittää.

Kun kuvalta vaaditaan enemmän, tarvitaan kameran säätöjä. Säädettävää voi olla ainakin valotuksessa ja tarkennuksessa. Tärähdysten varalle kamerassa voi olla kuvanvakain.

Digikamera tallentaa kuvat muistikortille. Jos kuvatiedostot voidaan tallentaa RAW-muodossa, voi jo otetun valokuvan valotusta säätää jälkikäteen tietokoneessa.

Kokeilen kolmea erilaista Panasonic-merkkistä kameraa. Koska kaikkien Panasonic-kameroiden mallinimet ovat tyyppiä Panasonic Lumix DMC-jotain, kutsun kameroita vain merkitsevän numeron mukaan.

Tupakka-askia suurempi

Jonkin verran tupakka-askia suurempi LX2 on mukava mukana pidettävä, vaikka ei aivan taskukokoa olekaan. Kuvausote on kuten digipokkareilla nykyään. Kameraa pidetään kasvojen edessä, koska perinteistä optista etsintä ei LX2:ssa ole.

Kuvan suuntaus ja rajaus on tehtävä kameran takaseinässä olevan suurehkon 16:9 monitorin avulla. Kuvasuhde on erittäin helppo vaihtaa objektiivin juuressa olevalla mekaanisella kytkimellä.

Myös salama otetaan käyttöön mekaanisesti, se ei milloinkaan hyppää esiin automaattisesti ja pyytämättä. Hyvä.

LX2:n objektiivin laajakulma on kinofilmikameroihin suhteutettuna 28 mm. Jos yleiskäyttöön tarkoitettua zoom-objektiivia pitää venyttää johonkin suuntaan, niin juuri näin. 28 millin laajakulma on omiaan sisätiloissa kuvattaessa.

Kuvaamisen iloa

Kuvaan LX2:lla kuukauden. Säilytän kameraa päällystakin taskussa. Otan kameralla satakunta työhön liittyvää kuvaa. Lisäksi otan toista tuhatta kuvaa silkasta kuvaamisen ilosta.

Pikku-LX2:n jälkeen aloitan kuvaamisen Panasonicin järjestelmäkameralla L1:llä. LX2:een verrattuna järjestelmä on iso ja kolho. Kuvaaminen tapahtuu perinteisellä tavalla pitämällä kamera nenää ja poskea vasten ja sihtaamalla optisen etsimen läpi. Hyvä, hyvä, juuri näin. Ote on vakaa ja tähtääminen helppoa. Myös zoomaaminen käy mukavammin ja nopeammin, kun se tehdään objektiivia kiertämällä.

Tuplailo, nelinkertainen hinta

Jos LX2:ta on ilo käyttää, niin L1:n kohdalla kyse on tuplailosta. Kamera on jämäkkä, nopea ja luotettava. Syytä onkin, sillä hinta on nelinkertainen LX2:een verrattuna, noin 2 000 euroa.

Vertailu on sinänsä mieletön, koska kamerat ovat aivan erilaisia ja tehty eri käyttäjille. Vaikkakin LX2:ssa on pikkukameraksi poikkeuksellisen hyviä ominaisuuksia, ja siksi se kuuluu päätyneen monen ammattilaisen vapaa-ajan kameraksi.

Järjestelmäkameran idea on siinä, että kameran rungon ympärille kootaan omia tarpeita vastaava kokonaisuus. LX2:n mukana tulee hyvä objektiivi, halusi tai ei.
Lisää optiikkaa voi hankkia tarpeen mukaan. Itse pärjään hyvin L1:n 28–100 mm kinovastaavalla objektiivilla, jonka ulottuvuus on sama kuin LX2:ssa.

Reilut kuusisataa maksava FZ50 näyttää järjestelmältä. Kun kameran ottaa käteensä, huomaa sen keveyden. Kun katsoo etsimen läpi, huomaa, että etsinkuva ei ole likimainkaan yhtä hyvä kuin L1:ssä.

Objektiivia ei voi vaihtaa, se on kiinteästi kiinni kamerassa. FZ50:n vahvin puoli on sen objektiivin telepään ulottuvuus, joka on kinovastaavuudeltaan peräti 420 mm.

Jutun kirjoitti: Jussi Riku

Jussi Riku

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Etelä-Koreassa gigabitin yhteydet koteihin vuonna 2012

11.02.2009 Etelä-Koreassa aiotaan nostaa nettiyhteyksien nopeudet kymmenkertaisiksi kolmessa vuodessa.

.