Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toisen sukupolven asema tietokoneisiin

Sonyn uusi blu-ray -asema puolittaa bd-levyn polttoajan

10.10.2007 09:52 Sonyn esitteli toisen sukupolven tallentavan blu-ray -aseman tietokoneisiin. Laite polttaa bd-levyt puolet aiempaa mallia nopeammin ja dvd+levyt kuusintoistakertaisella nopeudella.

Sonyn julkistama bwu-200s -malli puolittaa bd-r -levyn kirjoittamiseen kuluvan ajan. Nelinkertaisella vauhdilla täyden viidenkymmenen gigatavun levyn polttoon kuluu enää noin kolme varttia.

Eri polttotekniikoiden nopeuskertoimet eivät ole suoraan vertailtavissa keskenään. Esimerkiksi cd-levyjen 1x-nopeus on vain 150 kilotavua sekunnissa, kun blu-raylla se on jo 4,5 megatavua sekunnissa.

Sonyn uutuus hanskaa myös perinteikkäämpien yksi- ja kaksikerroksiset dvd+r, +rw ja -ram-levyjen polton parhaimmillaan 16-kertaisella nopeudella. Lukuvertailun vuoksi mainittakoon, että dvd-levyjen 1x-nopeus on puolestaan vain 1,35 megatavua sekunnissa.

Sisäisen polttavan liitäntätavaksi on valittu sarja-ata, joka alkaa hiljalleen syrjäyttää vanhemman pata-tekniikan myös optisten asemien liitäntäväylänä.

Uutuuspolttavan myynnin pitäisi alkaa ensi kuussa ja sen hinnaksi on ilmoitettu noin kuusisataa dollaria, eli reippaat neljäsataa euroa.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Sonyn esitteli toisen sukupolven tallentavan blu-ray -aseman tietokoneisiin. Laite polttaa bd-levyt puolet aiempaa mallia nopeammin ja dvd+levyt kuusintoistakertaisella nopeudella.
Digitoday
Huono 0
"Uutuuspolttavan myynnin pitäisi alkaa ensi kuussa ja sen hinnaksi on ilmoitettu noin kuusisataa dollaria, eli reippaat neljäsataa euroa."

No eihän tuo pidä paikkaansa. Suomessa tuo maksaa vähintään sen 600 euroa. Ei ne dollarin ja euron kurssit noin taivu koskaan.
D
Huono 0
Se on valitettavaa mutta totta.
Jep
Huono 0
Kurssi taipunee oikein, mutta tuo ilmoitettu 600 dollarin hinta ei todennäköisesti sisällä tuonti- ja arvonlisäveroa. Nuo nostavat hintaa sen verran, että hinta pysyy suurinpiirtein "samana", eli 600 dollaria muuttuu 600 euroksi.
jouni
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.