Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yksinkertainen idea voi parantaa omakuvia kummasti

Kädenjatke itsensä digikuvaamiseen

Kuva: Xshot

31.10.2007 12:54 Digikuvauksen alalajiksi muodostunut itsensä kuvaaminen käsivaralta saattaa kokea lähiaikoina mullistuksen, joka lähtee yksinkertaisesta ideasta tarjota kädenjatke "galtsukuvien" ottoon.

Kamerapuhelinten ja digikameroiden yleistyessä netti on täyttynyt muun muassa profiilikuvista, jotka käyttäjät ovat räpsineet itsestään ojentamalla kädessään olevan kameran mahdollisimman kauas itsestään. Lopputuloksena on yleensä vähemmän edustavia kuvia kuvaajasta, jotka välttävät paremman puutteessa.

Kalifornialainen yhtiö Xshot on kehittänyt idealtaan ehkä maailman yksinkertaisimman lisävarusteen omakuvien ottoon. Pienikokoisen käsiin tuettavan monopodin, jolla kameran saa siirrettyä kauemmas kuvaajasta ja kameran käännettyä kuvaajaa kohden.

Lähes 70 senttiin venyvän teleskooppivartinen käsijalusta toimii käytännössä omakuvien ottoon tarvittavana kädenjatkeena. Laitteen toisessa päässä on kääntyvä nivel pokkarin kiinnittämistä varten.

Näin kuvaaja saadaan sen verran kauemmas kamerasta, että kasvokuvat näyttävät normaalimmilta ja lomakuviin saadaan esimerkiksi taustamaisemaakin mukaan.

Monille satunnaisille kuvaajille tällainen kädenjatke tuntuu varmasti houkuttelevammalta kuin kolmijalkaisen jalustan raahaaminen omakuvia varten mukanaan.

Kädenjatkeeseen voidaan liittää maksimissaan 320 grammaa painava pokkarikamera ja hinnaksi "käsijalustalle" ilmoitetaan 25 dollaria.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Digikuvauksen alalajiksi muodostunut itsensä kuvaaminen käsivaralta saattaa kokea lähiaikoina mullistuksen, joka lähtee yksinkertaisesta ideasta tarjota kädenjatke "galtsukuvien" ottoon.
Digitoday
Huono 0
Kuinkahan vakaita kuvia tuolla saa... jos ei ole kamerassa kuvanvakaajaa...
Ananas
Huono 0
Jos hankkisi muutaman oikean ystävän jotka ottaisi sinusta niitä kuvia, ettei itse tarvitse itseään kuvailla.
Lexor
Huono 0
ei lainkaan itsestäänselvää, kun on maailmalla reissussa.

Eri asia, kuka jaksaa kannatella tuolla kepillä sitä Canon5D+24-70/2.8L lasia parin metrin päässä itsestään hymyillen ..
juke
Huono 0
ei lainkaan itsestäänselvää, kun on maailmalla reissussa.

Eri asia, kuka jaksaa kannatella tuolla kepillä sitä Canon5D+24-70/2.8L lasia parin metrin päässä itsestään hymyillen ..

Mitä? Eihän Canonin valkoisilla pötkylöillä ole tarkoitus kuvailla. Niitä kannetaan vain näyttävästi mukana, että ihmiset huomaisivat. "Tässä menee kaveri, jolla on varaa ostaa Canonin Lasia"
Canonisti
Huono 0
Lähes kamerassa kuin kamerassa on olemassa ns. timer -ominaisuus. Idiootit eivät vain osaa sitä käyttää (vaatiin n. 2min ohjekirjan lukua) joten on vain oikein että he pulittavat extraa tuollaisesta dorkan jatkeesta.
Timer on keksitty
Huono 0
Katsohan kuvaa, joka on juttuun lisätty. Mihin laittaisit timerillä sen kameran tuolla sillalla?
Anon
Huono 0
Pulju.netistä on kyseistä monopodia saannut jo pitkään.
http://www.pulju.net/shop/product_details.php?p=1337
Janne
Huono 0
No eikähän toiki sillä autolaukasulla toimi. Ja mihis vaikka keskellä järveä sen laitat ottaa kuvan automaatilla, ei taida veneen laidan päällä pysyä.
jepajee
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.