Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käyttää kasvontunnistusteknologiaa

Japanilainen olutautomaatti tunnistaa alaikäiset

Kuva: Kzaral

15.11.2007 07:38 Japanilainen myyntiautomaattien valmistaja kertoo kehittäneensä laitteen, joka erottaa alaikäiset aikuisista. Laitteella on tarkoitus estää muunmuassa alaikäisten alkoholin saantia.

Japanilainen Fujitaka kertoo automaatin erottavan ostajan iän kasvontunnistusteknologian avulla. Ostaja painaa laitteen yläosassa olevaa nappia, jolloin tunnistus käynnistyy.

Tunnistus kestää kolmisen sekuntia. Siinä mitataan tiettyjä kehon ominaisuuksia kuten esimerkiksi luuston rakennetta ja kokoa.

Jos tunnistus on epävarma, laite pyytää ostajan ajokorttia skannattavaksi. Järjestelmä vertaa kortin kuvaa ottamaansa kuvaan.

Yhtiön mukaan laite on kehitetty sosiaalisten ongelmien poistamiseen, kuten alaikäisten tupakoinnin ja juomisen estämiseen.

Fujitaka on testannut laitetta viidelläsadalla ihmisellä, jotka olivat 10-69 -vuotiaita. Tunnistus osui oikeaan 90 prosentissa tapauksista.

Yhtiö arvioi myyvänsä kymmenen tuhatta laitetta ensimmäisen vuoden aikana. Markkinoinnista Japanin ulkopuolelle ei ole tietoa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Japanilainen myyntiautomaattien valmistaja kertoo kehittäneensä laitteen, joka erottaa alaikäiset aikuisista. Laitteella on tarkoitus estää muunmuassa alaikäisten alkoholin saantia.
Digitoday
Huono 0
..jossa Vesku joutuu neuvottelemaan pankkiautomaatin kanssa kuin vaimonsa kanssa ikään, että mihin tarpeeseen hän on nostamassa käteistä. Ettei vaan kaljalle olis menossa ;)
Tulee mieleeni Speden sketsi...
Huono 0
Japanilainen olutautomaatti tunnistaa alaikäiset... entäs jos sattuu olemaan täysi-ikäinen, mutta rakenteeltaan alaikäisen näköinen... taitaa jäädä oluet saamatta siinä tapauksessa.
Matti
Huono 0
Ilmeisesti ei jää saamatta jos vaan omaat sen ajokortin.
Jami
Huono 0
Heti Suomeenkin tällaisia! Ja vielä siten paranneltuja, että se ei anna humalaisille ostolupaa :)
Kaljan vihaaja
Huono 0
Jep, jos homma ei ole aina helppoa kaupan kassallekaan niin vielä vaikeampaa koneelle.
Romuluinen 16-vuotias, jolla parta kasvaa, saa koneesta kaljaa. Tai sitten teini antaa laitapuolen kulkijalle provikaksi yhden kaljan siitä ilosta, että tämä menee naamansa kanssa hetkeksi automaatin eteen.
Jukka
Huono 0
Jos tarkemmin miettii niin kone ei ole kovinkaan luotettava. Kone testattiin 500:lla 10-69-vuotiasta, ja 90% meni oikein (eli 50kpl meni väärin). Jos nuo 500 ihmistä ovat tasaisesti jakautuneita kaikille ikävuosille 10-69v, niin ikävälillä 15-20v on juuri tuo 50 ihmistä. Eli kenties juuri ne joiden kohdalla on mitään epäselvyyttä, kone tulkitsi joka kerta pieleen.
Näsäviisas.
Huono 0
No Suomessa kone tarkistaa aina henkilöllisyystodistuksen ja vertaa sitä kyseiseen henkilön kuvaan. Lisäksi täytyy olla puhallustesti ja hitonmoinen panssarikuori ilkivaltaa vastaan sekä pakkaskestävyys kova
janne
Huono 0
Mistä lie kasvatuksesta tai kulttuurista johtuu, mutten kyllä kertaakaan ole nähnyt teinien pörräävän tuossa kadulla olevalla olut-/sakeautomaatilla. Mitenkähän olis koto-Suomessa.. Ja mikä parasta, illanmyöhällä vain valot laitteesta sammuu, mutta armahtavaa janojuomaa saa ongelmitta silti. Ellei siis jaksa kävellä 24h auki olevaan viinakauppaan parin sadan metrin päähän.
Nihonjin
Huono 0
sellaista panssariahan ei ole mitä suomalainen ei viinanhimossa saisi rikki :-)
Joonas
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.