Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nostaa kontrastia plasmatelevisioissa

LG säästää sohvaperunan silmiä

LG:n aiempaa plasmamallistoa.

22.11.2007 15:59 LG esittelee plasmatelevisioiden uuden G-paneelisarjansa. Uusiin G-sarjaan perustuvien televisiopaneelien kontrastisuhde on 30 000:1.

LG myöntää itsekin, että eri valmistajien paneelien kontrasteja on paha mennä vertailemaan keskenään. Yhtiö kuitenkin vakuuttaa, että kontrastisuhde tuplaantuu tällä hetkellä markkinoilla oleviin LG:n plasmatelevisioihin verrattuna.

Uusien paneelien myötä LG sanoo pystyneensä vähentämään myös valonheijastuksia säilyttäen samalla mustan "värin" toiston. Lisäksi kuvanparannustekniikka kaksinkertaistaa virkistystaajuuden 50 hertsistä sataan hertsiin, minkä pitäisi poistaa kuvan kohinaa ja värinää.

Uudet paneelit tulevat markkinoille Pohjoismaissa ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen lopussa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä

10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.

.