Nokian bisnespuhelimessa on suosikin ainekset

E51:n katuhinta asettunee alle 350 euron.
Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva
11.12.2007 08:40 Uudessa Nokian yrityspuhelimessa on suosikin ainekset. Taloussanomien Työkalu-palstalla arvioidaan yrittäjille ja yrityksille suunnattuja tuotteita ja palveluita.
Nokia E51 sopii hyvin bisneskäyttäjän peruspuhelimeksi. E51:ssä ei ole mitään erikoista, mutta samalla siinä on melkein kaikki, mitä työpuhelimeen on viime aikoina keksitty.
Ohut ja sulava muotoilu erottaa E51:n massasta. Puhelin huomataan ja siihen on mukava tarttua.
Tarttuminen tuo myös luuriin sormenjälkiä, sillä kiiltävissä teräskuorissa jäljet näkyvät selvästi.
Muihin Nokian E-sarjan puhelimiin ja etenkin N-sarjan multimedialaitteisiin verrattuna E51 on pieni ja siro. Kaksitoista millimetriä paksu puhelin painaa sata grammaa.
Mallinumeronsa perusteella Nokian yrityspuhelinsarjan kuopus E51 olisi joukkonsa vaatimattomin 3G-puhelin, mutta ominaisuuksien määrässä se häviää ainoastaan kommunikaattori E90:lle. Kommunikaattori on kaksi kertaa isompi ja maksaa viisisataa euroa enemmän kuin E51.
Runsas toimintojen määrä on jo kauan sitten tuonut nokialaisiin moniportaisen valikkorakenteen. Sen takia asioiden löytäminen voi olla hidasta ja hankalaa.
Nokia E51:ssä perustoimintoihin pääsee nopeasti käsiksi neljällä erikoisnäppäimellä, jotka on sijoitettu puhelimen keskellä olevan selausnäppäimen ympärille.
Erikoisnäppäimet ovat kuin tietokoneesta: koti, kalenteri, osoitekirja ja sähköposti. Toteutus on onnistunut. Näppäimet ovat kaksitoimisia.
Kun sähköpostinäppäintä painaa kerran, pääsee lukemaan postia. Jos samaa näppäintä painaa pidempään, alkaa uuden sähköpostiviestin kirjoittaminen. Kalenteripainike toimii vastaavasti.
Yhdellä painalluksella siirrytään selaamaan kalenteria, pitkällä painamisella hypätään suoraan tallentamaan uutta merkintää.
Puhelimen perustilassa ruudulla on kuusi kuvaketta, joita klikkaamalla pääsee suoraan eri sovelluksiin.
Jos Nokian insinöörien tapa käyttää puhelinta ei sovi itselle, niin kuvakkeiden toiminnan voi vaihtaa paremmaksi puhelimen asetuksia muuttamalla.
Tässäkään s60-alustalle tehdyssä puhelimessa viestejä ei voi lähettää viivästetysti eikä ajastettuja profiileja ole.
Ajastettujen profiilien puutteen voi korjata ostamalla vaikkapa Epocwaren tekemän Handy Profiles -sovelluksen 18 euron hintaan.
Sen sijaan yhteysryhmiä erilaisten nettiyhteyksien automaattiseen valintaan ennalta määrätyssä järjestyksessä ei saa rahallakaan. Jostakin syystä tämä aiemmin esitelty oivallinen ominaisuus on poissa.
Muiden E-sarjan puhelinten tapaan Nokia E51 voi korvata lankapuhelimen, jos yrityksessä käytetään voip-puheluja.
Fring.com:sta löytyvällä sovelluksella myös Skype-puhelut ja -chatti onnistuvat, samoin mesettäminen. E61:ssä esitelty majakka on palannut. Niinpä Nokia E 51 vilkuttaa valoa vastaamatta jääneen puhelun tai saapuneen viestin merkiksi. Hyvä niin.
Kokonaisuutena Nokia E51 on oikein onnistunut puhelin. Jos puhelimen vaihto on käsillä, E51:tä kannattaa harkita.
- ArkistoE51 + N810 = nam! 11.12.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi