Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Selainpohjainen ratkaisu

Näytön tapahtumat napin painalluksella webvideoksi

2.1.2008 10:54 Uusi suomalainen ohjelmisto tekee tietokoneen näytön tapahtumien tallennuksen ja julkaisun webvideona helpoksi.

Vajaa vuosi sitten perustetun videoteknologioihin ja -palveluihin erikoistuneen Dream Broker Oy:n päätuote, selainpohjainen (java+Flash) Dream Screen -ohjelmisto on tuotteistettu syksyn aikana.

Asiakkuuksia sille on ehditty hankkia toimitusjohtaja Ollipekka Auran mukaan jo kymmeniä, ja kasvu on nopeaa.

- Täysin ohjelmistopohjaiseen videoiden tuotantoon on toistaiseksi ollut vain vähän tyydyttäviä ratkaisuja. Dream Screenin avulla käyttäjä voi nyt helposti tallentaa ja oman ruutunsa tapahtumat ja niihin yhdistetyn puheen ja myös julkaista näin tuotetun videon helposti webissä, teknologiajohtaja Ari Heljakka kertoo.

Työkalu sopii yrityksen mukaan esimerkiksi visuaalisten demonstraatioiden ja ohjeiden tekoon, koulutukseen ja informaation jakamiseen.

-Sovellusalueet työkalulle ovat laajat: ohjelmistoyritykset voivat tehdä myyntiä edistäviä demoja ja käyttöohjeita vähentääkseen ohjelmistojen käyttöönotosta aiheutuvia piilokustannuksia, koulutusorganisaatiot voivat vaivattomasti julkaista luentoja ja opetusta videomuotoisena, mikrotuet voivat vähentää työtaakkaansa ohjeistamalla käyttäjiä proaktiiviseti, henkillöstöosastot voivat helpottaa uusien työntekijöiden sisäänajoa tekemällä informatiivisia perehdytyspaketteja nettiin, tietotyöläiset voivat jakaa ja dokumentoida osaamistaan aiempaa helpommin ja kustannustehokkaammin, Ollipekka Aura luettelee sovelluksen mahdollisia käyttökohteita.

Neitseellisille markkinoille Dream Screen ei toki pääse astumaan. Videoita tuottavia merkittävimpiä kaupallisia screen recording -desktop-järjestelmiä ovat muun muassa Camtasia Studio ja Macromedia Captivate. Ilmaisia screen capture -desktop-ohjelmiakin löytyy, esimerkiksi Wink ja CamStudio.

- Dream Screen on tietääksemme ainoa kaupallinen kokonaan www-selaimella käytettävä ohjelma screen capture -tarkoituksiin, Ari Heljakka positioi omaa tuotetta.

Kilpaileviin tuotteisiin verrattuna Dream Screenin ratkaisevana vahvuutena on Heljakan mukaan se, että se on alunperin suunniteltu www-julkaisua ajatellen eli siihen on integroitu videon tallennuksen lisäksi välitön julkaisu ja hosting-palvelu. Näin tuotettu video saadaan välittömästi vaikkapa tuhansien ihmisten käyttöön, missä tahansa päin maailmaa.

- Vain yhdessä tuntemassamme desktop-ohjelmassa on julkaisuominaisuus ja siihenkin se on "pultattu" jälkeenpäin niin, että se pitää ostaa erikseen, Heljakka sanoo.

Hänen mukaansa Dream Screanin merkittävä etu on myös sen integroituvuus olemassaoleviin kolmansien osapuolten www-palveluihin.

- Integrointiratkaisuissa asiakkaamme palveluun tulee periaatteessa vain record-nappi, jota painamalla asiakkaamme palvelun käyttäjä voi tuottaa videoraportin käyttökokemuksistaan suoraan asiakkaamme palvelun ylläpitäjälle. Näin esimerkiksi virhetilanteiden täsmällinen raportointi sujuu "nappia painamalla". Näin helpdesk-toiminnot saadaan aivan uudelle tehokkuustasolle ja samalla mahdollistuu uusia toimintatapoja.

Screen recording-konseptilla on Auran mukaan olemassa valtavat, mutta alihyödynnetyt markkinat.

Olemassa olevien työkalujen hyödyllisyyttä on rajoittanut nimenomaan videoiden vaikea jakaminen. Nopea www-julkaisu yhdistettynä sovelluksen itsensä helppokäyttöisyyteen laajentaa sovellusalueita huomattavasti.

- Muutamissa asiakkuuksissamme sovellus onkin otettu käyttöön yrityksen jokaiselle työntekijälle yleiseksi kommunikaatiovälineeksi tai vaikkapa raportoinnin työkaluksi, Ollipekka Aura kertoo.

Toimitus pikatestasi Dream Screenin demotunnuksella, joilla videon pituus on rajattu 30 sekuntiin. Tämän ex tempore -videon tuottaminen kesti pari minuuttia sen lisäksi, mitä Outlookin klikkailuihin kului. Lisäaika syntyi taustalla tapahtuvasta videotiedoston generoinnista ja webiin viennistä.

Näytevideossa aukaistussa mailissa Ari Heljakka lupaa vuodenvaihteessa päivitysversiota, missä muun muassa vielä näkyvä "nauhoituksen" start/stop -nappi saadaan niin haluttaessa piiloon.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.