Vielä ehtii yrittää lentämätöntä lentoautoa
14.1.2008 14:18 Verkkohuutokauppa eBayssä putkahtaa toisinaan esiin varsin eriskummallisia myyntiartikkeleita. Haluatko esimerkiksi ostaa prototyyppiasteella olevan lentoauton, joka ei itse asiassa lennä mihinkään?
Jos haluat, ja jokseenkin hämärä ja monimutkainen myyjän selostus kapineesta ei pelota, niin kannattaa pitää kiirettä. Aikaa oli tämän jutun kirjoitushetkellä alle neljä tuntia.
Myytävänä on lentoauto mallia Sky Commuter Prototype. Myyjän mukaan kyseessä on viimeinen jäänne Boeingin 1980-luvulla aloittamasta ja sittemmin epäonnistuneesta hankkeesta kehittää lentokoneen ja auton yhdistelmä.
Ilmoituksen mukaan tämä Sky Commuter pystyy nousemaan ilmaan ja leijumaan paikallaan, mutta se ei ole vakaa ja lentäminen ei käy päinsä. Kaksi ensimmäistä prototyyppiä suistuivat hallinnasta lennettäessä.
Alempana myyjä kuitenkin sanoo, että kone ei itse asiassa nouse ilmaan, vaan sen jälkiasennetut sähkömoottorit ainoastaan pyörittävät lapoja.
Myyjä sanoo, että tämä vekotin varmasti pysäyttää liikenteen kaikkialla, missä sillä liikutaan. Hän ei tarkentanut, pysähtyvätkö muut nauraakseen vai ihastellakseen. Mikäli tekstistä pystyy päättelemään, niin ilmeisesti kyseinen luomus ei kykene ajamaan edes tavallista tietä pitkin. Ainakaan jarruja ei ole kytketty.
Korkein tarjous oli kirjoitushetkellä 57 100 dollaria. Liekö suuntana museo?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- » Taloussanomat.fi