Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Readius tulossa tänä vuonna

Uutuuspuhelimen näyttö rullautuu piiloon

Readius tukee 3G:tä. Alunperin Polymer Vision tähtäsi taitettavaa näyttöä kaupallisesti saataville jo vuodeksi 2006.

23.1.2008 11:48 Kaksi vuotta sitten se oli prototyyppi. Nyt se on tuotannossa. Hollantilainen Polymer Vision on tuomassa myyntiin matkapuhelimen ja e-kirjalukijan yhdistelmää nimeltä Readius, jonka jippona on joustavasti piiloon taittuva näyttö.

Reutersin mukaan laite on ensimmäinen laatuaan. Readiuksen viisituumainen näyttö taittuu ulos, kun käyttäjä haluaa lukea vaikkapa uutisia tai sähköpostiaan. Näyttö joustaa takaisin piiloon, kun sitä ei tarvita. Silloin Readius mahtuu taskuun.

Sähkömustenäyttö on mustavalkoinen ja se esittää tekstin lisäksi kuvia. Polymer Visionin unelmissa on viiden vuoden sisällä laite, jossa olisi videoita esittävä kahdeksan tuuman värinäyttö.

3G-yhteyksiä tukeva laite kilpailee esimerkiksi Applen iPhonen kuin Amazonin sähkökirjoja esittävän Kindlen kanssa. Markkinoille Readiuksen pitäisi tulla vuoden puolivälin tienoilla, mutta hinnasta ei ole vielä muuta tietoa kuin että se vastaa muita kärkipään puhelinmalleja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Tietokone auttaa irti tupakasta

28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.

.