Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Poliisi nappasi mekaanikon asein ja koirin

Kuuntele mp3-soitinta henkesi uhalla

Vaaleanpunainen mp3-soitin on turvallisempi.

15.2.2008 17:49 Brittimekaanikko joutui hengenvaaraan, kun neljä poliisia nappasi hänet matkalla töistä kotiin. Poliisit ovat varustautuneet puoliautomaattisilla aseilla ja koirilla.

- Huomasin, että liikenne hidastui ja ihmiset tuijottivat minua. Kun käännyin, näin neljä aseistettua poliisia ja koirat, 28-vuotias mekaanikko Darren Nixon kertoo Daily Telegraphissa.

- Säikähdin, en tajunnut mitä oli tapahtumassa. Vasta kun otin kuulokkeet korvistani kuulin heidän huutavan minulle. He kielsivät minua tekemästä äkkinäisiä liikkeitä.

- Hirvittää ajatellakin, mitä olisi tapahtunut, jos olisi laittanut käden taskuuni. Jalkani menivät ihan veteliksi, kun poliisi pani minulle käsiraudat ja luki oikeuteni.

Nixon vietiin poliisiasemalla, jossa hänelle tehtiin tarkastus. Häneltä otettiin myös sormenjäljet ja dna-näyte ennen vapauttamista.

Joku kansalainen oli soittanut poliisille nähneensä miehen vetäneen käsiaseen takintaskustaan ja osoittaneen sillä jotakin kaksin käsin. Poliisin mukaan miehen kuvaus oli ollut erittäin tarkka.

Poliisi seurasi Nixonin matkaa valvontakameroilla ja seurasi kolmella autolla bussia, jolla Nixon matkasi kotiin. He iskivät sen jälkeen kun mies oli noussut bussista.

Nixonilta ei löytynyt Philipsin mustaa mp3-soitinta järeämpää asettaa. Silminnäkijä oli tulkinnut väärin Nixonin liikkeet tämän vaihtaessa soittimen kanavaa.

Tapaus, jossa poliisi sanoo edelleen toimineensa aivan oikein, on nostattanut paljon protesteja keskustelupalstoilla. Erään keskustelijan mukaan tapauksen opetus on se, että mustan soittimen asemesta kannattaa hankkia vaaleanpunainen mp3-kapula.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (26)

Huono 0
Brittimekaanikko joutui hengenvaaraan, kun neljä poliisia nappasi hänet matkalla töistä kotiin. Poliisit ovat varustautuneet puoliautomaattisilla aseilla ja koirilla.
Digitoday
Huono 0
Muista epäillä kaikkia ja raportoida kaikki epäilyttävät havaintosi (myös virheelliset) virkavallalle niin isoveli pystyy valvomaan turvallisuuttasi paljon tehokkaammin.
Jes
Huono 0
Tämäkin tapahtuma osoittaa miten sairaaksi kaikenmaailman terroristihömpötys on saanut maailman. Nykyaikana on paljon turvallisempaa elää kuin esim. 100v sitten, joten voisivat ihmiset nyt vaan ottaa rennosti.
Henrik Heino
Huono 0
Sinänsähän tuo oli ihan asiallisesti hoidettu tapaus mutta kieltämättä, jos soittimen kanavan vaihtaminen näyttää siltä että toista osoitellaan kaksin käsin käsiaseella niin diagnoosi kallistuu joko siihen, että ilmoittajalla viiraa tai siihen, että soittimen käyttäjäystävällisyydessa on kosolti parantamisen varaa :)
Ageosi
Huono 0
Mieluummin Vapaus ja mahdolliset "terroristit", kuin valvova Isoveli yhteiskunta.
Muutosta..
Huono 0
Entä jos kyseessä olisi ollutkin silminnäkijän kertomuksen mukaisesti aseella osoitellut mielipuoli? Ei ollenkaan epätavallista edes Suomessa - valitettavasti. Olisiko poliisin pitänyt vastata silloinkin soittajalle, että emme voi puuttua asiaan millään tavalla?

Kyllä suurin yhteiskunnallinen ongelma tässäkin tapauksessa on se, että silminnäkijä ylipäätään olettaa taskusta otetun esineen olevan käsiase. Ja mistä se johtuu? Siitä että se on ihan tavallista nyky-yhteiskunnassa. Eli kyllä enemmin pitäisi pyrkiä puuttumaan syihin (eli mielenterveysongelmiin, tuliaseiden saatavuuteen, jne) kuin seurauksiin (tehostettuun valvontaan, jne).
Kotipoliisi
Huono 0
Kiitos CCTV:n tämäkin oli mahdollista seurata kameroista.
cctv valvoo
Huono 0
"Entä jos kyseessä olisi ollutkin silminnäkijän kertomuksen mukaisesti aseella osoitellut mielipuoli? Ei ollenkaan epätavallista edes Suomessa - valitettavasti. Olisiko poliisin pitänyt vastata silloinkin soittajalle, että emme voi puuttua asiaan millään tavalla?"

Poliisihan monesti taitaa vastata njuuri näin>>emme voi puuttua asiaan millään tavalla. >>>koska soittaja on tosi tilanteessa niin sekaisin että se kuulostaa sekavalta henkilöltä ja saa korkeintaan itse kyydin.
sekava soittaja
Huono 0
Voi se reakoida ylikin tapahtumaan, mutta parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla?
fuzzy osborne
Huono 0
Eiks poliisin pitäisi ottaa kaikki ilmoitukset tosissaan, siitähän niille sitä palkkaakin maksetaan.

Onneksi eivät tällä kertaa ampuneet suoraan ja kyselleet sitten, niin kuin taannoin metroasemalla.
Mihku
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.