Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Panasonicilta kaksi mallia

Uusi Blu-ray-soitin pystyy kytkeytymään internetiin

Panasonicin Blu-ray-soitin ymmärtää myös internetin päälle.

19.2.2008 09:55 Panasonic tuo Suomessa myyntiin kaksi uuden sukupolven Blu-ray-soitinta, jotka tukevat Blu-ray-yhteisön määrittelemää Final Standard Profilea, eli 1.1-profiilia. Se mahdollistaa monipuolisten lisämateriaalin katsomisen ja lisätietojen saamisen näyttelijöistä ja kuvauspaikoista elokuvan aikana.

Toinen laitteista pystyy myös yhdistymään internetiin BD-live-palveluun.

Panasonic DMP-BD30:n ja DMP-BD50:n uusia ekstratoimintoja ovat muun muassa kuva-kuvassa-toiminto. Ohjaaja tai näyttelijä voi seistä omassa kuvassaan ja osoittaa tiettyjä yksityiskohtia elokuvan tai dokumentin aikana.

Backstage Pass -toiminto tarjoaa lisätietoja elokuvan henkilöistä, paikoista tai esineistä. Piirretyissä tai muissa elokuvissa, joka on puhuttu päälle voidaan kurkistaa studioon, jossa ääninäyttelijät työskentelevät. Audio Mixing -toiminnolla voidaan valita kuunneltava ääniraita, joko pääikkunasta, lisäikkunasta tai molemmista yhtä aikaa.

Panasonic DMP-BD50 pystyy myös yhdistymään Internetiin uuden BD-Live-toiminnon avulla. Tulevaisuudessa verkosta voidaan ladata soittimelle vaikkapa kuvamateriaalia ja elokuvien tekstityksiä. Blu-ray-levyille tuotetaan bonusmateriaalia, joihin voi liittyä esimerkiksi verkossa käytäviä tietokilpailuja ja joiden avulla voidaan liittyä ryhmäpeleihin verkossa.

Uusien toimintojen lisäksi myös kuvan ja äänen laatu on entisestään kehittynyt. Panasonic Hollywood Laboratory PHL on tehnyt yhteistyössä filmiteollisuuden kanssa uuden Uniphier -digitaaliprosessorin. Se parantaa kuvan pieniä yksityiskohtia selventämällä värien rajakohtia ja mahdollistaa entistä tarkemman äänentoiston.

1080/24p-toisto näyttää Blu-ray-elokuvat samalla 24 kuvan sekuntinopeudella, millä ne esitetään elokuvateattereissa.

Laitteet ovat HDMI 1.3 -yhteensopivia ja pystyvät tuottamaan Dolby TrueHD- ja DTS-HD-äänet bittivirtana ilman häviötä äänenlaadussa. BD30 pystyy tähän HDMI 1.3 -lähdön kautta ja BD50:ssä on sisäänrakennettu dekooderi.

Teräväpiirtokuvaa tallentavien HD-videokameroiden kuvaa voidaan myös katsella Blu-ray-soittimilla. Ne pystyvät toistamaan levyjä, joihin on tallennettu useiden valmistajien tukeman AVCHD-standardin mukaista videokuvaa.

VIERA Link -ohjauksella kaikkia Panasonicin televisioita ja kotiteatterilaitteita voidaan käyttää samalla kauko-ohjaimella. Kun esimerkiksi Blu-ray-soitin on kytketty televisioon HDMI-kaapelilla, voidaan laite käynnistää ja televisio asettaa näyttämään Blu-ray-soittimen kuvaa yhdellä napin painalluksella.

Blu-ray-soitin ja muut kotiteatterilaitteet voivat olla vaikkapa kaapissa piilossa, sillä komennot välittyvät HDMI-kaapelin kautta.

Panasonicin DMP-BD30 saapuu kauppoihin maaliskuussa ja BD50 kesäkuussa. BD30:n hinta on 500 euroa ja BD50:n 700 euroa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
Panasonic tuo Suomessa myyntiin kaksi uuden sukupolven Blu-ray-soitinta, jotka tukevat Blu-ray-yhteisön määrittelemää Final Standard Profilea, eli 1.1-profiilia. Se mahdollistaa monipuolisten lisämateriaalin katsomisen ja lisätietojen saamisen näyttelijöistä ja kuvauspaikoista elokuvan aikana.
Digitoday
Huono 0
Hyvin on Kalevi "NT tappaa Unixit" Nikulaisella taas faktat hallussa. Käyppä lukemassa uudemman kerran ne lappusi :-)
Frank
Huono 0
Uusien toimintojen lisäksi myös kuvan ja äänen laatu on entisestään kehittynyt. Panasonic Hollywood Laboratory PHL on tehnyt yhteistyössä filmiteollisuuden kanssa uuden Uniphier -digitaaliprosessorin.

Viimeistään tuossa vaiheessa arvaa kyllä kuka jutun on copy-paiskannut uutiseksi... Ei siinä, tulihan tuossa ihan faktaakin seassa. =)
Olipa uutinen
Huono 0
???

Voisitteko, asiantuntijat, valaista, mikä tuossa on pielessä?
Paavo
Huono 0
Lukijan asenne?
Selvä tapaus
Huono 0
Ihan kiva uutinen. Lienee kirjoitettu suoraan Panasonicin pressitiedotteesta ilman toimituksellista lisäarvoa.

Yleensä näihin on tapana lisätä teksti 'Ilmoitus' johonkin nurkkaan; toivottavasti toimittaja sai maahantuojalta edes tuon kalliimman laitteen niin tuli hiukan vaivanpalkkaa..
pvi
Huono 0
Mitähän muuta se kertoo sinne internettiinpäin ? oliskos päivämäärä, klo aika, mitä katsottiin, katsomisaika...
Juoruämmä
Huono 0
Lisäfeatureita Rootkit hengessä.
Sonyman
Huono 0
On se kumma kun näitä standardeja ja laitteita ei nykyisin malteta edes tehdä loppuun ennen markkinoille sysäystä. Loistojuttu tämä päivitettävyys hei (ok, on siinä hyvätkin puolensa, mutta siihen nojautuminen ja keskeneräisen romun julkaisu ketuttaa)! Muutenkin loppupeleissä puolet noista soitinten ja formaatin "hienoista" ominaisuuksista jää käyttämättä. Muistan, miten DVD:n tullessa toitotettiin miten katsoja voi valita haluamansa kuvakulman ja muuta huuhaata.. "täysin uutta interaktiivisuutta, katsoja kokee olevansa elokuvan sisällä!" Haha. Moniko leffa (ehkä paria männävuosien aikuisviihdejulkaisua lukuunottamatta) tuotakin oikeasti käytti?! Veikkaampa että aika vähälle jäävät esimerkiksi verkosta ladattavat lisätekstitykset (mitä järkeä niitä siellä olisi julkaista? Jos tekstittäjälle maksetaan niin voitte olla varmoja, että tekstitys tulee tasantarkkaan suoraan levylle jotta se voidaan mainita levyn kannessa ja saadaan ostajia. Leffastudiot eivät todellakaan ole mitään hyväntekeväisyysjärjestöjä jotka pelkkää reiluuttaan julkaisevat lisäkielien tekstityksiä jälkeenpäin vielä pitkään leffan jo pölytyttyä kaupan hyllyssä). Lähinnä ideana on vaan koittaa myydä 700 euron (huh!!!) hintaista leffapyöritintä julistamalla hienoja markkinointipuheita ja keksimällä kaiken maailman turhanpäiväisiä lisäominaisuuksia, joita joku saattaa ehkä tukea joskus, jos jaksaa.
Jahve
Huono 0
Ompas hienoa että BD saa samat ominaisuudet nyt kuin HD-DVD joka sisälsi samat ominaisuudet alusta asti ja vieläpä toimivasti, ei tarvinnut softaa päivitellä. Mutta nyt sitten vihdoin on BD saanut tämän Final Standard Profilea, eli 1.1-profiilinsa valmiiksi, heehee, mitä nyt hd-dvd:llä ollut aina alusta asti toimiva tekniikka. HD-DVDhän pyöräyttää pyöräytti mm. "monipuolisten lisämateriaalin ja lisätietoja sai näyttelijöistä ja kuvauspaikoista elokuvan aikana. " kuvakuvassatoiminnon ja netistä katsottavien lisämateriaalien katteleminenkin oli mahdollista.
Keilanen
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.