Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Maailmalla haluttu

Asuksen myöhästynyt pikkumikro kesäkuussa Suomeen

Eee PC muistuttaa enemmän kämmenmikroa kuin tavallista kannettavaa.

9.4.2008 09:43 Asuksen myöhästynyt minikokoinen matkamikro Eee PC saapuu Suomeen kesäkuussa, yhtiö tiedottaa.

Konetta odotettiin Suomeen jo vuoden alussa, mutta Asus muutti suunnitelmiaan vedoten kovaan kansainväliseen kysyntään. Yhtiön mukaan kone käy yhtä lailla opiskelijoille kuin vaikka liikemiehillekin.

Eee PC:ssä pyörii Linux-käyttöjärjestelmä Intelin mobiilisuorittimella ja 512 megatavun muistilla. Massamuistin virkaa toimittaa neljän gigatavun flash-levy, jossa ei siis ole liikkuvia osia. Näyttö on seitsemän tuuman kokoinen.

Mikäli kone saapuu kesäkuussa, niin Asus täyttää lupauksensa saattaa pikkukoneensa myös suomalaisten ulottuville vuoden toisella neljänneksellä. Suositettu jälleenmyyntihinta on 312 euroa.

Markkinoilla on kuitenkin ennättänyt tapahtua sillä välin, kun Eee:tä on Suomeen odoteltu. Intel esimerkiksi ehti julkistaa uuden sukupolven classmate-koneensa, joka on myöskin hyvin pieni, mutta uudistustensa myötä ehkä entistä houkuttelevampi muidenkin kuin koululaisten silmissä.

Aikaisemmin keväällä Intel kertoi aikeistaan tuoda classmate-koneitaan myös Eurooppaan.

ArkistoHP:lta opiskelijoille minikannettava 8.4.2008
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.