Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ericsson uskoo hurjaan kasvuun

Ip-tv vie hdtv:hen

Suomen Ericssonin Janne Laitala uskoo, että Suomessa vuoden lopulla 50 000 ip-tv:n tilaajaa.

30.5.2008 14:43 Ruotsalainen verkkolaitevalmistaja Ericsson uskoo vahvasti television olevan televerkojen suurin kasvualue tulevina vuosina. Yhtiön mukaan ip-tv on myös paras tie teräväpiirtotelevisioon.

Nykyiset verkkoyhteydet alkavat teknisesti lähennellä sellaista kapasiteettia, että teräväpiirtotelevisiota voi välittää kotien internetyhteyksien kautta.

Ericssonin multimedia-liiketoiminnan myyntiä Pohjoismaissa johtava Joachim Bergman sanoo pakkaustekniikan olevan siinä vaiheessa, että kahdeksan megabitin yhteydellä pystyy saamaan yhden teräväpiirtokanavan kotiin. Ericsson on hankki tiedonpakkausteknologiaa ostamalla viime vuonna alan yrityksen Tandberg Televisionin.

Potentiaalisia ip-tv:n tilaajia on paljon, sillä satoihin tuhansiin kotitalouksiin on olemassa mahdollisuus kytkeä kymmenien megabittien yhteydet.

Ericssonin mukaan ip-tv:n kasvu tuleekin olemaan rajua. Yhtiön arvion mukaan ip-tv:n tilaajia on Suomessa vuoden lopulla 50 000 kappaletta.

Tällä hetkellä tilaajia arvioidaan olevan 25 000–30 000. Arvion mukaan tilaajien lukumäärä on 300 000 vuonna 2011.

Suomen Ericssonin toimitusjohtajan Janne Laitalan mukaan arvio Suomen kehityksestä perustuu siihen, miten tilaajamäärät ovat kehittyneet muissa Pohjoismaissa.

Ericssonin mukaan nykyinen digitaalinen lähetysverkko ei pysty kattamaan teräväpiirtotelevision tarvitsemaa kapasiteetin kasvua.

Tutkimusyhtiö PWC:n mukaan Pohjoismaissa maksutelevisiosta maksettu rahasumma kasvaa tämän vuoden 1,65 miljardista eurosta 2,26 miljardiin vuonna 2011. Samaan aikaan iptv:n osuus maksutelevisiomarkkinoista kasvaa kolmesta prosentista 14 prosenttiin.

Kasvu tulee uusista tilaajista, mutta myös siitä, että maksutelevisioon käytetään jatkossa enemmän rahaa. Tutkimusyhtiön mukaan maksutelevisioihin keskimäärin vuodessa käytetty rahasumma kotitaloudessa nousee 167 eurosta 268 euroon.

Kuluttajat
vaativat paljon

Ericssonilla ja muilla on vielä paljon tekemistä, jotta ip-tv:stä saadaan sellainen, että se tyydyttää kuluttajien vaatimukset.

Kuluttajatutkimuksien mukaan television halutaan olevan enemmän räätälöitävissä. Kuvan pitää olla huippulaatuista ja sen on oltava halpa.

– Esimerkiksi kanavan vaihdon tekemisessä nopeammaksi on parannuttava, Bergman sanoo.

Yksi räätälöitävyys on se, että katsojat voivat itse poimia haluamansa kanavat. Bergmanin mukaan kanavapoimimisen tarjoaminen valmiiden kanavapakettien sijasta on helpompaa sellaisille yhtiöille, joilla on paljon asiakkaita.

Ip-tv:n myötä voi televisioon tulla myös muita palveluita. Tällaisia ovat pitkään visioidut interaktiiviset mainokset. Niissä ei kuitenkaan ole kyse pelkästään tekniikasta. Kaikki, mikä on teknisesti mahdollista tehdä, ei välttämättä ole liiketaloudellisesti kannattavaa tai edes laissa sallittua.

Ericssonin ip-tv-tarjontaan on tulossa nykyisten pelien, tilausvideoiden, ajansiirto ja tallennusmahdollisuuksien lisäksi tulossa myös sellaisia ominaisuuksia kuin pikaviestimet, olotilatiedot, laajennettu television käytön valvontamahdollisuus vanhemmille ja etänä toimiva ohjelmamuistutus.

Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Soneralta verkkokauppa 49 eurolla kuukaudessa

10.02.2009 Sonera tuo pk-yrityksille kotisivun, markkinointityökalut ja verkkokaupan 49 eurolla kuussa. Tarjolla on myös pelkkä kotisivupaketti 19 eurolla kuukaudessa.

.