Ohjelmistotesti: Uuden Lightroomin parannukset tulevat tarpeeseen

Kuva: Matias Mäki
18.9.2008 11:40 Adobe julkaisi odotetun kakkosversion digivalokuvaajille tarkoitetusta Photoshop Lightroomista. Ohjelmiston uusi versio jatkaa onnistuneesti siitä, mihin edellinen versio jäi. Digitodayn testissä ilmeni myös, että Nvidian näytönohjainten kanssa ohjelma saattaa hidastella.
Suuri yleisö pääsi tutustumaan Lightroomin ensimmäiseen versioon ennen sen julkaisua. Adobe keräsi palautetta uudesta ohjelmistostaan julkisten beta-versioiden avulla. Viime vuoden alussa julkaistu ykkösversio tuntui jo suhteellisen kypsältä ja osoitti nopeasti tarpeellisuutensa valokuvauksen ammattilaisille ja harrastajille.
Nopea ja
varma päivitys
Yhtiö julkaisi useita toimintaa, käyttöliittymää ja kameratukea hiovia maksuttomia päivityksiä ykkösversiolle. Viimeiseksi ykkössarjan versioksi jäänee 1.4.1, jollei Adobe julkaise vanhalle versiolle esimerkiksi uusia kamerapäivityksiä. Aiemman tapaan uusi versio oli hyvin suoraviivainen asentaa.
Ensimmäisellä käynnistyskerralla ohjelma teki kopion ykkösversion katalogitiedostosta ja muunsi sen uuteen versioon sopivaksi. Näin vanha kirjasto on tarvittaessa vielä käytettävissä vanhan version kanssa ja tietojen menettäminen versionvaihdoksessa on hyvin epätodennäköistä. Noin kahdenkymmenen tuhannen kuvan kirjaston muuntaminen kesti tuplaydinsuorittimella ja kahden gigatavun keskusmuistilla noin neljä minuuttia.
Hakutoiminnot ja
avainsanat muuttaneet
Lightroom koostuu karkeasti neljästä osasta: jouhevasta, kymmenien tuhansien digikuvien järjestyksessä pitoon suunnitellusta kuvakirjastosta, non-destruktiivisesta Photoshopin raw-kuvankehittimestä steroideilla, diaesitysten luonnista ja tulostusmoduulista.
Ohjelman tavoitteena siis pakata koko digikuvien käsittelyn työnkulku (muistikortilta koneeseen, onnistuneiden kuvien valikointi perusmuokkauksineen ja paperille tulostus tai tiedostoihin tallennus) yhteen ohjelmaan.
Pikaisella vilkaisulla kuvakirjastosta oli vaikea löytää muutoksia, mutta esimerkiksi metatietovalinnat ja avainsanat olivat kadonneet vasemmasta paneelista. Kuvien sisällön kuvaamiseen käytetyt avainsanat on siirretty oikeaan paneeliin ja niiden uusittu käyttölogiikka tuntuu alkutotuttelun jälkeen aiempaa paremmalta.
Metadata- ja attribuuttisuodintoiminnot ovat siirretty ohjelman keski-ikkunan yläreunaan, josta ne saa kätevästi esille. Lisäksi kokoelmiin on mahdollista luoda älykokoelmia, jotka keräävät kuvia metatietoasetusten perusteella Windows Vistan tai Mac OS X:n älykkäiden kansioiden tapaan.
Ehkä merkittävin kirjastomoduulin uudistus on tuki useille tallennusvälineille. Sen avulla osa kuvista voi olla vaikka ulkoisella kovalevyllä. Tämä on periaatteessa ollut aiemminkin mahdollista, mutta nyt ohjelma osaa käsitellä siististi ja läpinäkyvästi kuvia myös silloin, kun niiden säilömiseen käytettyä ulkoista kovalevyä ei ole kytketty päälle.
Tuhoutumaton
työnkulku on nannaa
Kuvankehitys on puolestaan saanut kaivattuja parannuksia.
Kehitysmoduuli tarjoaa samat säädöt kuin Photoshopin Camera Raw -laajennus sekä kasan digikuvien käsittelyyn tarkoitettuja perustoimintoja, joiden osan tekeminen Photoshopissa saattaisi olla yllättävänkin työlästä.
Moduulilla voidaan muokata kuvia uudestaan ja uudestaan. Yksikään tehty muutos ei vaikuta alkuperäiseen jpeg- tai raw-tiedostoon ja muutokset voidaan aina peruuttaa.
Muutokset "poltetaan" käytännössä kuvaan kiinni ainoastaan silloin, kun kuva viedään Lightroomin ulkopuolelle. Hetken totuttelun jälkeen on vaikea palata pelkän Photoshopin käyttöön digikuvien kanssa, sillä Photoshopissa joudutaan aina ennen pitkään muokkaamaan koko kuvaa niin, että kuvadataa menetetään.
Photoshop-yhteensopivuus
kehittynyt
Raw-kehitin tukee hyvin laajaa digikamerajoukkoa. Photoshopin raw-laajennuksen tavoin sen on tarkoitus tarjota samat digikuvan kehitystyökalut kameramallista ja -valmistajasta riippumatta.
Ohjelmiston yksi uudistus onkin se, että nyt kuvia voi viedä Photoshopiin älykkäinä objekteina, jolloin kuvan kehitysasetuksia voi muuttaa Photoshopin omalla raw-laajennuksella. Valitettavasti osa Lightroomissa tehdyistä muutoksista, kuten siveltimien käyttö, poltetaan älyobjektinakin vietäessä kuvaan.
Useita kuvia voi syöttää suoraan Photoshopille monesta kuvasta koostuvien panoraama ja hdr-kuvien (high dynamic range) koostamiseksi.
Raw-kehittimen automaattinen sävyjen säätökin tuntuu toimivan aiempaa versiota konservatiivisemmin. Aiemmin automaatti tuntui ylivalottavan kuvia hyvin helposti. Ohjelmiston valotusautomatiikan uudesta "nöyryydestä" huolimatta automatiikkaa saattaa lisätä liikaa kontrastia kuviin. Myös automaattinen valkotasapaino on monesti hukassa – aivan kuten aiemminkin.
Uudet työkalut vähentävät
Photoshopin tarvetta
Kakkosversion myötä kuvien vientitarve Photoshopiin jatkovirittelyä varten on vähentynyt. Uusien tasoliukujen ja -siveltimien sekä uuden pintojen korjailuun tarkoitetun heal-työkalun avulla voidaan korvata moni aiemmin Photoshopin puolella tehty pikkuviritys.
Säätötasoliu'ut ja -siveltimet toimivat lähes samalla tavalla. Niillä voi vaikuttaa kuvan osan tai osien valotukseen, väritykseen, selkeyteen, kirkkauteen, kontrastiin sekä terävyyteen. Tasoliuku tekee liukuvärin tavoin toimivan pinnan, joka vaikuttaa asteittain suurimpaan osaan kuvasta. Siveltimien avulla voi puolestaan piirtää erilaisia, kuvan eri kohtiin vaikuttavia muutoksia.
Lightroomissa kuvaan tehdyt muutokset siveltimillä ja muilla työkaluilla voidaan tallentaa esiasetuksiksi ja kopioida muihinkin kuviin. Ohjelman muiden kuvankehitysasetusten tapaan siveltimet ja muut työkalut ovat myös nollattavissa hyvin helposti. Työkalut, kun eivät oikeasti piirrä alkuperäistiedostoon.
Siveltimet hidastelevat
Nvidian näytönohjaimilla
Siveltimet tuntuivat aluksi hyvin raskailta, käytännössä käyttökelvottomilta käytössä.
Syypääksi osoittautui testikoneen Nvidian Geforce-näytönohjain tai sen ajurit. Vastaavia ongelmia on raportoitu muun muassa Adoben tukifoorumilla. Nvidian näytönohjaimilla saattaa Windows-käyttöjärjestelmässä joutua tekemään erilliset asetukset Lightroomia varten Nvidia Control Panelista. (Jutun lopussa on lisävinkkejä ongelman ratkaisuun.)
Sopivien asetusten löydyttyä siveltimienkin käyttö muuttui lähes yhtä jouhevaksi kuin Photoshopin bittikarttapohjaisilla siveltimillä piirtely.
Valitettavasti toisin kuin Photoshop, Lightroomin siveltimet eivät tue Wacomin kaltaisten piirtolevyjen paineentunnistusta, jolloin ainoa tapa muuttaa siveltimen kokoa, on liukusäädin. Muutenkaan Lightroomin käyttöliittymä monine liukusäätimineen ja pikkunippeleineen ei valitettavasti tunnu kovinkaan piirtolevy-ystävälliseltä. Tämä on outoa, sillä graafisella alalla piirtolevyt kuuluvat arkipäivään.
Muita kehitystilan uusia ominaisuuksia ovat terävöitykseen ja kohinanpoistoon liitetty erillinen muutosten esikatseluikkuna sekä erikseen ladattavat beta-vaiheessa olevat lisäkameraprofiilit ja profiilien muokkausohjelmisto. Näiden avulla Adoben raw-kehittimien jälkeä saa viriteltyä vastaamaan enemmän esimerkiksi kameran alkuperäistä kuvankehitystä. DNG-kameraprofiilit tulevat asennuksen jälkeen käyttöön myös Photoshopin CS3-versiossa, jos käytössä on uusin Camera Raw 4.5 -laajennus.
Yksi toivotuimpia parannuksia Lightroomiin on varmastikin ollut kuvan rajauksen jälkeinen tehostevinjetointi. Nyt sekin on mahdollista ja vinjetointiin on tarjolla aiempaa enemmän asetuksia.
Adobe on parantanut myös kolmannen osapuolen laajennusten tekomahdollisuuksia. Parannuksista huolimatta varsinaiseen kehitysmoduuliin ei edelleenkään ole mahdollista kehittää uusia laajennuksia ja parannuksia. Laajennuksia voidaan hallita ja käskyttää erillisen laajennustenhallinnan kautta.
Myös kuvien vienti jpeg-kuviksi on saanut mukavan parannuksen; vienti-toiminto tarjoaa uutena asetuksena ruutukäyttöön ja tulostuskäyttöön soveltuvat terävöintiasetukset eri vahvuuksilla. Myös matta- ja kiiltäväpintaiset tulostuspaperit on huomioitu erikseen. Terävöitystoiminto vähentää jälleen osaltaan erillisten jälkikäsittelyohjelmien tarvetta.
Kakkosnäyttö käy
digitaalisesta luupista
Muita teknisiä uudistuksia Lightroomin kakkosversiossa on 64-bittisyyden tuki Mac OS X:llä ja Windowseilla sekä 16-bittinen tulostustuki Mac OS X:llä ja tuki kahdelle näytölle. Lightroomin pääikkuna pysyy edelleenkin yhdessä näytössä, mutta erillisen apuikkunan saa vietyä toiseen näyttöön.
Kakkosnäyttö toimii muun muassa jatkuvana zoomiluuppina, joka seuraa tarvittaessa kursoria jatkuvasti. Reaaliaikazoomaus kakkosnäytöllä tuntuu tosin verottavan jonkin verran ohjelmiston suorituskykyä, kun ohjelma yrittää laskea tehosteita jatkuvasti hiiren kursorin liikkuessa kuvan päällä.
Valitettavasti tärkeimmässä kohdassa eli uusilla siveltimillä maalatessa apuikkuna ei päivity. Tämä on varmaankin ennen kaikkea tehokysymys. Toinen erikoinen puute säätösiveltimissä on se, ettei useamman erillisen siveltimen kerrosjärjestystä voi muuttaa jälkikäteen Photoshopin tasojen tapaan, vaikka jokainen sivellinrykelmä on kuitenkin toisistaan erillään.
Alun sivellinongelmia lukuun ottamatta ohjelmiston uusi versio tuntuu aiempaa hiukan nopeammalta.
Kaatuilua
aiemmasta
Testikoneella Lightroomin edellinen 1.4.1-versio oli täysin vakaa, mutta kakkosversio kärsii satunnaisista jumituksista, joihin ei auta kuin ohjelman tappaminen. Toivottavasti tämä korjaantuu tulevissa päivityksissä.
Myös ohjelman kohinanpoistotyökalujen toivoisi kehittyvän. Monesti olisi käytännöllistä saada kohina kunnolla hoidetuksi jo käsittelyn alkuvaiheessa ilman, että kuvaa tarvitsisi käyttää erillisessä kohinan poistoon keskittyneessä ohjelmistossa, sillä tämä tuhoaa non-destruktiivisen työnkulun.
Kaiken kaikkiaan Lightroom 2 ei vaikuta Lightroom-veteraanien oppimaan työnkulkuun kuin positiivisesti. Monia toimintoja ja niiden toimivuutta on hiottu sekä uusia ominaisuuksia tuotu roppakaupalla.
Allekirjoittanutta rasitti jostain syystä rajaustyökalun kuvan kallistuskulmatyökalun painikkeen siirto alatyökalupalkista ylös muiden uusien työkalujen sekaan. Pienet käyttöliittymäuudistukset, kuten ruudun alareunan filmiruudukon selkeämmät häivytykset ja esilletuonnit, jos kuva on merkattu hylätyksi tai poimituksi, auttavat kuvavirran hallinnoinnissa yllättävän paljon.
Vaikka Lightroomissa voi kameravalmistajien omilla ohjelmistoilla ja automaattisella tuontikansiolla toteuttaa tietokoneohjatun kuvauksen (tethered shooting) pienellä virittelyllä, olisi mieluisaa, jos ohjelma sisältäisi yhdenmukaistetun käyttöliittymän sekä tuen eri kameramallien ja -merkkien ohjaukselle.
Kelpo päivitys,
vanhallakin voi selvitä
Kaikkiaan Lightroomin versio 2 on aivan kelpo päivitys ohjelmistolle, joka ei yritä olla jokapaikanlinkkuveitsi-Photoshop vaan pelkkä digikuvien perusprosessoinnin työnkulun ykköstyökalu.
Uudet ominaisuudet vähentävät ja helpottavat kuvien käyttöä Photoshopin kautta loppukäsittelyssä ja nopeuttavat työnkulkua. Jollei koe uudistuksia välttämättömiksi ja haluaa säästää esimerkiksi uuteen optiikkaan, Lightroomin vanhalla 1.4.1 -versiolla pötkii edelleenkin pitkälle.
Jos uusi digikuvaaja pohtii, selviäisikö digikuvien hallinnassa ja käsittelyssä pelkästään Photoshopin tai Lightroomin hankinnalla, Lightroomista on todennäköisesti enemmän iloa juuri digikuva-albumeiden kanssa. Jollei omaa ylimääräistä intoa ja aikaa opetella Photoshopia juurta jaksaen, Photoshopista voi jäädä yllättävän vähän käteen. Se maksaa myös enemmän, eikä sovellu läheskään yhtä hyvin kuvien järjestelyyn ja seulomiseen.
Ykkösversion omistajien kukkaroa päivitysversio rokottaa noin 120 euroa ja kokoversio kolmisensataa euroa.
Kärsitkö
siveltimien hitaudesta?
Vinkki Nvidian näytönohjainten Windows-käyttäjille: jos siveltimet tuntuvat järjettömän hitailta, avaa Nvidia Control Panel -> Manage 3D settings -> Program Settings -> Select a program to customize -> Etsi kovalevyltä Lightroom.exe ja aseta asetukset seuraavasti:
Anisotropic filtering: Off
Antialising - Gamma Correction: Off
Antialiasing - Setting: None
Antialiasing - Transparency: Off
Conformant texture clamp: Use hardware
Error reporting: Off
Extension limit: Off
Multi-display/mixed-GPU acceleration: Multiple display performance
Texture filtering - anisotropic mip filter optimization: On
Texture filtering - Anisotropic sample optimization: On
Texture filtering - Negative LOD bias: Allow
Texture filtering - Quality: High performance
Texture filtering - Trilinear optimization: On
Threaded Optimication: Auto
Triple buffering: Off
Vertical sync: Force off
Myös Nvidian Nview Desktop managerin käyttö saattaa kuulemma häiritä Lightroomin suorituskykyä. Asetukset ja niiden toiminta on testattu jutun kirjoitushetkellä uusimmilla Nvidian 175.19-ajureilla. Testikoneen näytönohjaimena Geforce 7650 GS.
Lisää Nvidia-ongelmista voit lukea ongelman ensimmäisenä ratkaisseen nimimerkki MarkW Photon Flickr-sivuilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus
28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Oma valintani on Aperture.
P.S. Lightroom oli kuollut ja kuopattu projekti, josta pyyhittiin kiireen vilkkaa pölyt Applen julkistettua Aperturen.
Itsehän en koskisi mihinkään muuhun kuin ihanaisen Applen ihanaisiin tuotteisiin. Voi että kun Aperturekin on ihan todella paljon parempi kuin mikään Adoben tuote voi koskaan olla.
Muutenkin Lightroom 2 on varsin buginen ohjelma ja useat käyttävät ovat raportoineen vakavia suorituskykyongelmia jopa kirjaston peruskäytössä. Aiheestahan on satoja viestejä useissa eri viestiketjuissa tuolla linkitetyllä Lightroom käyttäjien foorumilla, joka siis tarkalleen ottaen ei ole tukifoorumi.
Useiden Lightroom käyttäjien suositus onkin se että odottaa versiota 2.1 ennen kuin ottaa ohjelman käyttöön.
Vai odottavatko samanlaista menestystä kuten fotarille yms, jolloin voivat laittaa hinnat tyyliin: Photoshop US $999 - FIN €1645,78. Kun olisivat edes $ = €.
Myyntimääriltään Lightroom (windows-alustalle) hakkaa mennen tullen Apple Aperturen. Samoin kuin photoshop-versioissa (90%/10%). Tämä on suurin syy miksei Adobe enää panosta Apple-version kehitykseen ja siksi mm. Adobe ei nähnyt tarpeelliseksi tehdä vielä 64-bit photoshoppia Mac Os X:lle (johtuen myös Apple kehitysalusta-sekoiluista).
Älä muuta sano. Nyt pitäisi saada Appleltä Photoshop killeri, niin ei tarvitsisi Adobea vilkaistakaan. Apple voisi tietysti ostaa kokonaan pois.
Aiheesta: GF7 -sarjalaisen mobiili gs-versio ei todella välttämättä jaksa piirrellä, toiseksi, softan ollessa näin uusi, päivitys lienee pikaisesti saatavilla joko adobelta, tai nVidialta jos ajureissa bugia.
Hiiriranteelta Lightroomissa säästyy, kun siirtää liukusäädintä hiiren sijasta näppäimistöllä: kursori halutun liukusäätimen päälle ja ALT + ↑ suurentaa ja ALT + ↓ pienentää liukusäätimen arvoa. Suuremmin harppauksin liukusäädin liikkuu, kun ALT:in sijasta käyttää SHIFT + em. nuoli ylös tai alas -näppäimiä. Helppoa!