Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
RIM:n iPhone-haastaja

Klik, sanoo BlackBerryn kosketusnäyttö

Kuva: RIM

8.10.2008 08:44 Kanadalainen älypuhelinvalmistaja RIM on taipunut Applen ja Nokian tavoin kosketusnäyttö-muotiin. Yhtiö esitteli illalla
naksahtavanäyttöisen BlackBerry-puhelimensa, jonka pitäisi tulla myyntiin tänä syksynä.

Research In Motion-yhtiön mukaan BlackBerry Storm tulee Yhdysvalloissa tarjolle operaattori Verizonin ja Euroopassa Vodafonen asiakkaille.

Hinnasta tai toimitusten alkamisajasta yhtiö ei vielä kerro mitään. Uutuuspuhelimen kuvat ja malliversiot se julkaisi eilen illalla.

Matkapuhelinalalla on odotettu jo viime kesästä alkaen, että BlackBerry lähtisi kilpailemaan iPhonen kosketusnäyttöön ihastuneista asiakkaista. Yhtiön edustajat moitiskelivat kuitenkin julkisuudessa pitkään kosketusnäyttöjen heikkoja puolia: nopeaa tahriutumista sekä toiminnan epävarmaa kylmän sään kestoa.

Nyt RIM ei enää puhu kosketustekniikan vaikeuksista. Sen sijaan se korostaa tehneensä omasta versiostaan kilpailijoita erikoisemman; BlackBerryn ruutua painettaessa siitä kuuluu ja tuntuu klikkaava naksahdus, jolloin käyttäjä tietää komennon menneen perille.

Hi-tech-yritysten ja varakkaiden älykköjen puhelinmalliksi profiloituneilla BlackBerryillä lienee maailmalla 19 miljoonaa käyttäjää.

Nopeasti kasvanut RIM on kärsinyt pohjoisamerikkalaisesta talouskriisistä: se ei ole pystynyt siirtämään kohonneita tuotanto- ja tutkimuskulujaan uusien laitteidensa hintoihin.

Tämän uskotaan pienentäneen huolestuttavasti yhtiön myyntikatetta.

ArkistoNokia 5800 hakkaa iPhonen ominaisuuksien määrässä 6.10.2008
ArkistoKallasvuo nosti Piilaaksossa hattua Applen iPhonelle 2.10.2008
ArkistoFinanssikriisistä voi tulla RIM:n painajainen 18.9.2008
Jutun kirjoitti: Petri Korhonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (16)

Huono 0
Jos tuo on Haptikos vastine ja BlackBerry tuo sen markkinoille ennen Nokiaa niin ei kyllä Nokialla mene hyvin. En tarkoita, että myynti tippuisi mitenkään merkittävästi, mutta kyllä Nokian kehityspuoli saa sapiskaa. Kilpailijat vetää ohi kehityksessä, sitten Nokia sanoo että nykyinen ajatus on huono, meillä on parempi työn alla (haptikos) ja sitten kun painelevat takaisin luolaansa tekemään sitä niin toinen kilpailija tuo sen pihalle....

Nokia, ei näin.
Realisti
Pskaakos sillä jos kosketusnäyttö hyytyy pakkasessa ja akku loppuu tunnissa, mutta lämpimien maanosien asiakkaiden tavoittelu on tärkeämpää näköjään kanadalaisellekin yhtiölle.
Mistä löytäisi aidosti heavyduty älypuhelimen, eräänlaisen siviili-Virven?
Warren
Nopeasti kasvanut RIM on kärsinyt pohjoisamerikkalaisesta talouskriisistä: se ei ole pystynyt siirtämään kohonneita tuotanto- ja tutkimuskulujaan uusien laitteidensa hintoihin.

Syyskuussa päättyneellä vartilla RIM teki 2,5 miljardin dollarin liikevaihdosta noin 500 miljoonan nettotuloksen ja T&K -kustannukset olivat 7% liikevaihdosta. Myynti kaksinkertaistui viime vuodesta. Aika vähän tässä nyt kuitenkaan on mitään kriisin merkkejä. RIM on myös siitä poikkeuksellinen kännykkävalmistaja, että se saa osansa myös asiakkaiden kuukausimaksuista. Tulovirta on siis varma ja tasainen.
TimoH
Jos tuo on Haptikos vastine ja BlackBerry tuo sen markkinoille ennen Nokiaa niin ei kyllä Nokialla mene hyvin. En tarkoita, että myynti tippuisi mitenkään merkittävästi, mutta kyllä Nokian kehityspuoli saa sapiskaa. Kilpailijat vetää ohi kehityksessä, sitten Nokia sanoo että nykyinen ajatus on huono, meillä on parempi työn alla (haptikos) ja sitten kun painelevat takaisin luolaansa tekemään sitä niin toinen kilpailija tuo sen pihalle....

Nokia, ei näin.

Joka kuukausi tulee markkinoille uusia puhelimia eri merkeiltä. Jokaisessa puhelimessa on aina jotain uudistuksia ja parannuksia mitä edellisissä ei ole ollut.

Vaikka Nokia toisi puhelimensa markkinoille puoli vuotta sen jälkeen kun RIM ei se sitä tarkoita etteikö se kävisi kaupaksi.

Puhelimet ovat tänä päivänä vähän kuin vaatteet hetken joku on kiva ja sitten vaihtoon ja uusi tilalle. Ei ehkä ekologisesti kauhean hyvä mutta tekniikka kehittyy vauhdilla ja on mukava jos yhdellä laitteella voi tehdä sen mitä kymmenellä eri laitteella. Joten kyllä noi puhelimet kaupaksi menee.

Ps. aika hyvin että tässä on vasta pari kirjoittajaa ja äänestys nippuloissa ei ole kuin muutama äänestäjiä mutta sinulla on jo 104 plussa ääntä. Äläpä räplää niitä äänestys nippuloita.
ximix
Nokian puhelinsanoo klik, Samsungin puhelin sanoo klik ja nyt myös Blackberryn. Mielenkiintoista tässä nyt on se, ovatko kaikki toteuttaneet sen samalla tavalla eli värähdyksellä vai onko noissa eroa.
JJ
Huono 4
Nokian puhelinsanoo klik, Samsungin puhelin sanoo klik ja nyt myös Blackberryn. Mielenkiintoista tässä nyt on se, ovatko kaikki toteuttaneet sen samalla tavalla eli värähdyksellä vai onko noissa eroa.

SonyEricssonin kosketusnäytölliset älypuhelimet on sanoneet klik jo useita vuosia - jos niin haluaa. Itse en ole halunnut. Pitemmän päälle rasittavaa moinen klikitys ja uskon että vielä enemmän rasittavaa on haptiset palautteet. Ainoastaan jossain erikoistilanteissa niistä voisi olla hyötyä tai iloa (pelit tms). Muuten luulen että aika moni tulee kyselemään miten tämän p...leen klikkauksen ja värinän saa pois. Toivottavasti saa....
Klikiti klik
Ps. aika hyvin että tässä on vasta pari kirjoittajaa ja äänestys nippuloissa ei ole kuin muutama äänestäjiä mutta sinulla on jo 104 plussa ääntä. Äläpä räplää niitä äänestys nippuloita.

Lapsilla on pakonomainen tarve painaa jokaista vastaantulevaa nappia.
Huono 0
Eikö tuon mustamarjan klikkaus ole enemmän tuntuva naksahdus kuin elektroninen ääni?
XX
Huono 0
Huvittavinta on se, että itse en ole ainakaan noita painellut. Oikeasti, ne jotka noita painelee...hankkikaa elämä.

ja tarkennusta, en tarkoittanut Nokian mokaavan myynnillisesti niinkään, vaan sitä että heidän kehityspuoli kusee kyllä nyt. Jos tuo todellakin on Haptikos-vastine. Tuntuu kuin Nokia vain lepäilisi laakereillaan ilman sen kummallisempia uudituksia tekniikassa. Olisi mielenkiintoista tietää, että pyrkivätkö siihen "perustekniikan toimivaan ratkaisuun" kun kaikki muut hakee kehitystä ja sitten jossain vaiheessa runnovat uutta tekniikkaa. Vai onko niillä tosiaan kehityspuoli vetänyt rankasti takapakkia.
Realisti
Huono 1
Tuntuu kuin Nokia vain lepäilisi laakereillaan ilman sen kummallisempia uudituksia tekniikassa.
Nokia saavutti tavoittelemansa 40% markkinaosuuden noin vuosi sitten. Jos sinulla on noin musertava ylivoima niin kyllä siinä väkisinkin hiipii tietty hyvän olon tuntu puseroon. Pikku takapakki tulee väistämättä, menestyvän firman pahin uhka on juuri se menestys. Nyt on Nokialla taas ilahduttavia heräämisen merkkejä näkyvissä.
JJ
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Antiguan saaresta voi tulla piraattien paratiisi

28.05.2007 Karibianmerellä sijaitsevasta Antiguan saaresta voi muodostua laittomien verkkolataamisten keskus, mikäli Yhdysvallat ei suostu antamaan periksi verkkopelikiistassa.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.